Lempipaikat Tampereella

Tein vanhan blogin puolelle ”Lempipaikat Oulussa” -postauksen kesällä 2018, kun olin juuri muuttamassa Tampereelle. Nyt näin parin vuoden jälkeen musta tuntuu vihdoin siltä, että voin esitellä mun lempparipaikat vuorostaan opiskelupaikkakunnalta! Nämä tietysti perustuvat lähinnä omaan elämänpiiriini täällä keskustan liepeillä. Oon asunut ennen Jankassa, mutta esim. Pispalassa en juurikaan ikinä käy. Mutta mennään niihin itse paikkoihin!

Ratinan laituri. Kauppakeskuksen lähellä, uusien kerrostalojen takana on pitkä laituri, joka on hyvä hengailupaikka kesällä.

Aleksandra Siltasen puisto. Tampellan kupeesta kauniilta asuinalueelta löytyvä pieni puisto sijaitsee kohdassa, jossa Näsijärvi yhdistyy Tammerkoskeen. Kosken toisella puolella on Finlaysonin Palatsi, mäen rinteellä sijaitseva Näsinpuisto sekä pieni uimapaikka.

Näsinsilta. Melko lähellä yllämainittua puistoa kulkeva silta, joka vie Ranta-Tampellasta Särkänniemen kupeeseen. Se päätyi listalle mukaan, sillä sillalta aukeaa ehkä parhaat näkymät Näsijärvelle! Aina siellä kulkiessa voisin vain pysähtyä tuijottelemaan järvenselkää.

Yliopiston kirjasto Linna. Toisen opiskeluvuoden aikana päädyin entistä useammin tänne tekemään käännöksiä ja lukemaan e-kirjoja. Koska oma kone on aika painava, arvostan myös yliopiston pöytäkoneita. Niitä löytyy muualtakin, mutta useimmiten tie vie kuitenkin Linnaan, jonka ravintolassa tulee usein myös poikettua hakemassa take away -tee.

Hatanpään arboretum. Arboretum on suuri puistoalue, jossa kasvaa kauniita kukkia ja puita, ja se sijaitsee järvenrannan tuntumassa. Täälläkin on ihana viettää kesäpäivää ja kuljeskella rauhassa tutkimassa. Ehkä mun ehdoton suosikki Tampereella.

Tampella. Tampella on kaupunginosa keskustan lähellä junaradan ja Näsijärven tuntumassa. Sijainti, alueen keskellä sijaitseva Pellavantori, puistomainen Tampellan esplanadi ja kauniiden uusien kerrostalojen muodostama miljöö toivat sille paikan myös tällä listalla.

Ravintoloista mulla ei ole kovin paljon tietoa, koska en syö kovin usein ulkona. Kahviloissa tulee sen sijaan käytyä enemmän, vaikka niistäkin monet ovat muilta paikkakunnilta tuttuja ketjuja. Yksi, mistä itse kuitenkin tykkään, on Pella’s Cafe Hämeenkadulla (kuvassa paikan brunssi), tyylikäs paikka ja hyvät valikoimat. Hieman leikkisämpää tyyliä tarjoaa Kaffila, joka on pieni ja söpö kahvila Keskustorin lähistöllä. Oon myös iloinen, että Tampereelta löytyy Fazer-kahvila! Istuskelupaikoista ja terasseista mainittakoon yliopiston lähellä sijaitseva Passion sekä Torni-hotellin huipulta löytyvä Moro Sky Bar. Jälkimmäiselle kuitenkin pieni miinus siitä, että ainakin mun kokemuksen mukaan paikka tuppaa iltaisin olemaan todella täynnä ja istumapaikkoja on jopa vähän vaikea löytää.

Tarjontaa on siis hyvin, joten testattavia paikkojakin löytyy vielä. Mua houkuttelisi testata Saunaravintola Kuuman terassi Laukontorilla sekä Periscopen näköalaterassi. Kokeilulistalla on myös vielä Cafe Puusti Sorsapuiston laidalla ja Ravintola Puisto Koskenrannassa.

Tässäpä mun tähän asti löytämät lempipaikat! Onko tuttuja paikkoja joukossa?

0

Vastaa

Close Menu