Oman mukavuusalueen ulkopuolella

Kymmenen vuotta on aikaa siitä, kun olen viimeksi istunut alas ja alkanut kirjoittaa. Teininä pidin useamman vuoden blogia, jonne tuli kirjotettua teinityttömäisesti kaikenlaista. Se oli sitä aikaa, kun tämän hetken isoimmat työkseen bloggaavat ns. isot kihot aloittivat uransa. Aina sitä haaveili, että jospa joskus minäkin.

Mä olen jo jonkun aikaa vaikuttanut sosiaalisessa mediassa ja loppuvuodesta pistettiin ystävän kanssa julki myös raskausaiheinen podcast, jossa ruoditaan raskausaikaa pilke silmäkulmassa ja huumorilla. Mul ois yks juttu-podcast on läpileikkaus raskausajasta niin hyvässä kuin pahassa.

Mutta niin, pitkään kypsyttelin asiaa blogista ja nyt kun maailmassa vallitsee tämä korona-pandemian aiheuttama tilanne huomasin, että Alona etsii uusia bloggaajia ja kappas mä sain kuin sainkin mahdollisuuden. Katsotaan mihin tämä ikinä mua sitten viekään, mutta kaikki kortit pitää tässä elämässä kääntää.

Täällä ruudun tällä puolella istuu ja ajatuksiaan rustailee Jenni, Lahtelaistunut pienen neidin äiti. Ammatiltani olen merkonomi ja markkinointi-assari, virallisia töitä mulla ei tällä hetkellä ole joten saa ihan rauhassa nauttia tästä kotikaranteenista (aivan….).  Me asustamme maalla mun perheeni kanssa ja mun yksi rakkaista harrastuksistani on sisustaminen, joka varmasti vilahtelee kotikuvina täällä blogissakin.

Se miksi mä halusin alkaa kirjoittaa blogia oli se, että haluaisin puhua ääneen hieman lapsettomuudesta ja sen tuomasta möröstä. Tunteista joita se herättää sekä varsinkin siitä millaista on lihavana hankkia apua lapsettomuuteen. Aion tulla jakamaan omia kokemuksiani tästä matkasta, ehkä joskus pääsette vielä seuraamaan raskausaikaanikin, kuka tietää?

 

Vapaa-ajallani mä ohjaan XXL DANCE-tunteja ja mun viikonliikunnat koostuvat pääosin niistä, mutta myös kotisalilla tulee silloin tällöin heiluttua. Kokonaisuudessaan siis läskin avautumista rankasta elämästä, hah – ei vaan! Mutta painonpudotus tulee varmasti olemaan blogissa vahvasti läsnä, mutta ehkä ei ihan sillä perinteisellä tavoitteellisella tyylillä vaan itseään kuunnellen ja kunnioittaen sekä samalla täyttä elämää eläen.

Tervetuloa seuraamaan mun matkaa kohti kevyempää elämää ketoruokavalion avulla, tavoitteena raskautua ja saada lisää lapsia! ♥

10

Vastaa

Close Menu