Kun paino ei olekkaan itsestäänselvyys

Mä olen aina ollut se ”iso tyttö” ja varmaan osaksi tämän takia mulla on pitkä koulukiusaamistausta. En oo koskaan ollut seinäruusu tai tyytynyt kohtalooni ja se kiusaajia onkin ärsyttänyt.. Monia kertoja olen ihmetellyt miten vielä melkein aikuiset ihmiset jaksoi ammattikoulussa nimitellä ja eristää porukan ulkopuolelle vain siksi, että painoin enemmän kuin joku muu tai että tykkäsin koulunkäynnistä.

Nyt olen tajunnut, että se kiusaaminen ei rajoitu vain lapsiin. Aikuiset ovat aivan yhtä pahoja ellei pahempiakin kiusaajia, nykyään ihan hirvittää millaisen maailman oma lapsi tulee kohtaamaan tämän osalta.

Se miksi, kerron tämän on alku mun painonpudotus-matkalle.

Muista, että jo lapsena ravasin vaa’alla ja vahtasin sitä lukemaa. Vaatteiden löytäminen pikkukaupungista oli hankalaa ja ulkonäköpaineet vaivasivat. Lapsena harrastin paljon erilaisia liikuntalajeja aina jokaista hetken kerrallaan, mikään ei koskaan jaksanut pitkään kiinnostaa. Tuli kokeiltua pesäpalloa, jalkapalloa, lentopalloa ja ratsastusta, joka se ainoana on jäänyt näihin päiviin. Ryhmäliikuntalajit on aina ollu mun juttu, en osaa tehdä asioita yksin.

Muistan, että ensimmäisen kerran havahduin oikeasti laihduttamaan 16-vuotiaana. Kouluterkkarilla painostani huomautettiin ja mutta ohjattiin nuortenlaihdutus-ryhmään. Muistan edelleen sen hetken, kun tajuan, että paino on omilleen muuton jälkeen noussut 10 kg.

 

Onnistuin ja laihdutin 15kg liikunnan avulla, ruokavalioon ei suuria muutoksia tullut paitsi tietysti herkkujen syöntiä tuli rajoitettua. Mä lenkkeilin, rullaluistelin, kävin zumbatunneilla ja vesijuoksemassa. Muistan kun paino pysähtyi 74kg ja sit se ei enää halunnutkaan alas mennä. Opiskelija elämä vei mennessään, alkoholi ja ulkona syöminen. Paino alkoi nopeasti taas nousta…

Seuraavan kerran havahduin, kun palasin Espanjasta suomeen 19-vuotiaana. Paino oli taas noussut lähemmäs 90kg. Ahdisti, hävetti – enkä tiennyt miten tulisi toimia. Ennen Espanjaan au pairiksi lähtöä mua oli puraissut kuntosali kärpänen ja sali oli kuulunut arkeeni jo vuoden verran. Suomeen palattuani marssin läheiselle kuntosalille ja otin itselleni personal trainerin.  Mulle tehtiin henkilökohtaiset ruokavaliot ja treeniohjelmat.  Homma toimi ja mun paino putosi yhtäkkiä taas sinne 74kg .

Rehellisesti sanottuna en muista mitä sitten tapahtui, mutta kun reilua vuotta myöhemmin rakastuin mieheen. Jota tänäkin päivänä voin kutsua avomiehekseni, huomasin että parisuhteen ja maalle muuttamisen jälkeen paino lähti kipuamaan ylöspäin… Hyötyliikunta jäi eikä lenkillekään enää tullut mentyä. Säännöllinen kuntosaliharjoittelu alkoi maistua puulta ja se harveni vuosien saatossa siihen, että havahduin jossain vaiheessa siihen, etten ole käynyt siellä kuukausiin. Koko ajan paino ahdisti ja tiedostin, että pudottaa pitäisi mutta nyt se ei ollutkaan enää niin helppoa.

Huomasin että 2016 kun ekan kerran tulin raskaaksi oli paino jo yli 80.. Keskenmenojen ja kovien vauvahaaveiden myötä myös herkut maistuivat enemmän. Kun viimeinen plussa joulukuussa 2016 tuli raskaustestiin, oli painokin jo 90kg. Ahdisti, mutta samalla kova raskauspahoinvointi ja onni viimeinkin raskaudesta oli sen verran vahva, ettei paino tai laihduttaminen jaksanut kiinnostaa. Kun elokuussa 2017 synnärille mentiin vauvaa hakemaan, paino oli noussut 110kg. Olo oli kaikkea muuta kuin hyvä, en tiedä johtuiko sitten raskaudesta vai painosta mutta herranjumala että mä olin kipeä ja kömpelö.

 

 

 

 

 

 

 

 

Raskauden jälkeen 10kg hävisi kuin tuhkatuuleen ja kuntosalille palasin jo muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. Painoa putosi hieman lisää mutta siihen meni paljon aikaa ja se vaati todella paljon liikuntaa sekä tiukan ruokavalion. Oma pää ei enää mukana pysynytkään eikä jatkuva laihduttaminen tuntunut hyvältä.

Kun me sitten 2019 hakeuduimme lapsettomuuspoliklinikalle, kun mulla ei ollut kuukautiskiertoa lainkaan – sain ensimmäisenä tietenkin kuulla, että kun rakenteellista vikaa ei löytynyt niin muuten he ei voi auttaa, ennekuin paino on pudonnut 15kg.  Se oli salakavalasti noussut samaan missä se oli, kun menin synnyttämään. Olin niin pettynyt itseeni. Itketti ja ahdisti. Painonpudotus oli mulle todella hankalaa ja en vaan saanut itsestäni tarpeeksi irti, että olisin saanut sen putoamaan. Kokeilin erilaisia valmennuksia ja valmentajia – tuloksetta.  Kävin myös syömishäiriöpoliklinikalla puhumassa syömishäiriön mahdollisuudesta, sitä ei todettu…

Loppu syksystä ystäväni alkoi puhua Ketogeenisestä ruokavaliosta, jolla hän oli ollut jonkin aikaa. Pyörittelin silmiäni ja ajattelin, että taas joku höpöhöpö juttu – ei se kuitenkaan toimi. No, sit kuitenkin päätin että eihän se mitään haittaa jos kokeilen. Nyt 4 kuukautta myöhemmin, mulla on super hyvä olo ja rakastan ketoruokaa! Painoni on pudonnut 10kg joten tällä tiellä aion jatkaa.. Kesäkuuhun mennessä pitäisi vielä saada 5kg painoa pois, mutta katsotaan kuinka käy.

Yksi syy siihen, miksi painon kanssa on ollut hankalaa viime vuosina, on varmasti pcos – joka mulle todettiin tutkimuksissa kuukautisten jäätyä pois.

Täällä odotellaan tällä hetkellä kuukautisia alkavaksi ja koitetaan karanteeninkin keskellä saada liikunta takaisin arkeen. Matkaa mulla on vielä jäljellä ja toivoisinkin vielä jonain päivänä että saisin kutsua itseäni normaalipainoiseksi. Haluan, että mun lapsilla on jaksava ja terve äiti. <3

Isot tsempit sinulle, jos kamppailet painoasioiden kanssa – ne ei ikinä ole mustavalkoisia. Pyydä apua ja kokeile erilaisia juttuja. Kaikki ei aina sovi kaikille!

ps. pahoittelen kuvien huonoa laatua, kuvat on mun painomatkan varrelta.

-Jenni

6

This Post Has 4 Comments

  1. Nonna

    Rohkea postaus, arvostan. Kovia olet kokenut, moni ei varmasti ymmärrä kuinka vaikeaa pääkopalle nuo asiat ovat.

    1. Jasminiitta

      Moi Nonna!
      Rohkeudesta en tiedä, mutta silmiä avaava. Joskus täytyy uskaltaa myöntää epäonnistuneensa, ja aina voi aloittaa uudestaan. Monet asiat harvoin ovat mustavalkoisia. 🙁

      Kiitos kommentistasi <3

      -Jenni

  2. Zena

    Wau miten rehellisesti kirjoitat. Asiat ei todellakaan ole niin mustavalkoisia ja itsestäänselviä, painonpudottaminen on henkisesti todella rankkaa puuhaa. Hienoa että keto on sulla lähtenyt toimimaan, tsemppiä painoprojektiin!

    1. Jasminiitta

      Kiitos! En koe että kaunistelusta tai valehtelusta olisi tässä tilanteessa mitään hyötyä 😏

Vastaa

Close Menu