Kuinka lapsettomuus vaikuttaa parisuhteeseen?

Mä haluan kertoa tästä nyt vain omasta näkökulmastani, en tietenkään voi tietää miten se muilla vaikuttaa. Jos haluat kerro minulle, kuinka lapsettomuus teillä asioihin vaikuttaa tai on vaikuttanut.

Lapsettomuus voi kestää vuosia se voi olla ikuinen taakka tai ohimenevä vaihe. Joka tapauksessa se satuttaa asianomaista aina yhtä paljon. Olisi outoa, jos se ei millään tavalla vaikuttaisi kahden ihmisen väliseen suhteeseen.

Mä olen itse aina tiennyt haluavani äidiksi ja mulla oli jopa kiire asian kanssa koska pelkäsin enemmän kuin mitään muuta, etten siinä onnistu. Niinpä mä olin reilu 20-vuotias, kun ilmoitin avomiehelleni, että haluan lapsen. Lause ”Kulta tehdäänkö vauva?” oli meillä arkipäivää… Lämmittelyä piti suorittaa jonkin aikaa ennekuin me olimme asian kanssa samalla viivalla.

Mulle jatkuva odottaminen ja menkkojen alkaminen oli aina kamala maailman loppu ja ahdistus oli joka kuukausi aina läsnä. Miehelle se ei tietenkään niin suuri pettymys ollut, tai ainakaan hän ei sitä mulle sillä tavalla näyttänyt. Häntä ei haitannut, vaikka vauvaa ei heti kuulunutkaan – näin hän sai hengitystilaa ja aikaa tottua ajatukseen, että oli antanut vauva-asialle vihreää valoa.

Stressi, pettymykset ja ahdistus varmasti paistoi minusta kilometrin päähän ja keskenmenojen jälkeen olin aivan varma, että tästä ei enää nousta. Koin huonoutta ihmisenä ja olin varma, että musta ei ikinä tulisi äitiä. Olisi kai suurinainen ihme, jos mies ei olisi huomannut. Riitelyä oli varmasti enemmän ja ehkä niistä petihommistakin meinasi tulla rutiini. Mutta onneksi tämä ensimmäinen matka päättyi onnellisesti ja rakas mieheni pääsi toteamaan, että ei se aikaisempi hormonihirviö ollutkaan mitään raskaana olevaan verrattuna.

No nyt viimeisen vuoden tilanne on tietysti hieman erilainen, kun toinen lapsi olisi enemmän, kun tervetullut mutta mitään ei tapahdu, edes niitä menkkoja ei mun kroppa pysty itse tuottamaan.

Mä oon ollut tosi ahdistunut ja äkäinen sekä kokenut tosi paljon erilaisia huonommuuden tunteita. Isossa osassa tällä hetkellä projektissa on mun painonpudotusmatka ja se myös toki vaikeuttaa paisuhdetta koska jos homma ei luista niin kuin haluaisi niin kyllä sitä varsinkin nyt kun 24/7 hengaa kotona niin se mies tulee huomaamaan kiukun ja tuskan.

Se neuvo minkä mä haluan teille kertoa, mutta mitä mä itse en ole juurikaan noudattanut ja mistä meidän suurimmat ongelmat ovat tulleet. On ehdottomasti se, että puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Nimittäin jos te ette ole samalla viivalla, ettekä tiedä missä mennään tai mitä se toinen haluaa tai itse tuntee asian suhteen.  Niin silloin siinä ei kyllä hyvä heilu.

Kuva: Outi Sirviö

 

Faktahan on se, että lapsentekoa varten pitäisi vähä sitä peittoa heilutella ja jos ittensä kanssa ei oo hyvä olla tai muuten vaan vituttaa niin ei siinä silloin hirveästi petihommat kiinnostele.
Joten muistakaa hoitaa sitä parisuhdetta! Pienet arjen huomioimiset kuten ladattu kahvinkeitin, pusu töihin lähtiessä tai vaikka pieni yllätys kaupasta voi pelastaa sen toisen päivän.

Muista kertoa, että välität!

Varsinkin jos perheessä on jo lapsia niin mä haluan korostaa sitä parisuhteen hoitoa vielä enemmän, koska ne olemassa olevat lapset tarvitsevat rakastavia ja hyvinvoivia vanhempia, joten muistakaa että se teidän välinen suhde heijastuu niihin lapsiin todella paljon. Uskon, että tällä on jonkinlainen vaikutus myös hedelmällisyyteen.

 

Hedelmällistä loppuviikkoa!

-Jenni

10

This Post Has 14 Comments

  1. roosakoivula

    Tsemppiä painonpudotukseen! Toivotaan, että teitä pian onnistaa <3

    1. Jasminiitta

      Kiitos! ♥️

  2. Neuski

    Niin totta ja rehellistä. Ihana sinä ♥️

    1. Jasminiitta

      Kiitos ❤️

  3. Nonna

    Ihanan avoimesti kirjoitettu! Ja stressi on yksi, mikä vain oikeasti vaikuttaa ihan hirveesti noissa ”hommissa”. Mä pidän teille peukkuja, jotta saisitte vielä toisen lapsen. <3

    1. Jasminiitta

      Kiitos Nonna ❤️

  4. Vilhelmiina

    Hienoa että näitä asioita on alettu tuomaan enemmän pinnalle 🙏 tärkeä aihe ja toivottavasti ihmiset uskaltaisivat puhua avoimemmin! tsemppiä teille ❣️

    1. Jasminiitta

      Mä koen etttä on tärkeää puhua asioista mikä koskettaa niin monia! ❤️

  5. hannaraittila

    Voimia ja valoa kaikkeen kyseisen asian ympärillä ❤️ todella tärkeätä, että kirjoitat niin rehellisesti ja avoimesti ❤️

    1. Jasminiitta

      Kiitos! Tää tuo mulle voimaa ❤️

  6. sonjaidailona

    Ihana, kun jaat avoimesti täällä! Ihmisten tulis avoimemmin puhua vaikeistakin asioista. Toivotaan parasta toisen lapse suhteen <3.

    1. Jasminiitta

      Tää on mulle terapia keino selviytyä ja jos voin auttaa edes yhtä ihmistä niin se riittää! ❤️

  7. Alona

    Ihana sinä ja ihanan rehellinen kirjoitus! ❤️❤️

    1. Jasminiitta

      Kiitos ❤️

Vastaa

Close Menu