Oman mielen kapellimestari!

Viime vuosien tapahtumat on lähes pakottaneet mut siihen tilanteeseen että turvallisuuden tunne ja järkevä toiminta on pitänyt varmistaa turvaamalla selusta jonkun toisen ihmisen fyysisellä läsnäololla.

Käytin parin vuoden ajan kaiken energiani siihen että pystyn olemaan järkevä ja rakastava vanhempi sellaiselle lapselle jonka elämänlaatu oli täysin mun, hoitajien sekä lääkäreiden käsissä. Lopuilla voimilla pyrin pitämään itseni kasassa parhaalla mahdollisella tavalla. Perus turvallisuuden tunne oli kadoksissa pidemmän aikaa ja pienemmätkin epätietoisuudet, epäonnistumiset ja suunnitelmien muutokset aiheuttivat valtavan kaaoksen tunteen. Minulle ei yksinkertaisesti jäänyt voimavaroja kohdata omia tunteita ilman sitä turvaa mitä toisen ihmisen läheisyys minulle antoi.

Nyt kun aikaa on kulunut ja elämäntilanteemme on rauhoittunut niin olen vihdoin saanut mahdollisuuden kohdata itseni sellaisena kuin nykyään olen ja hiljalleen alan ymmärtämään muutokset mitä pääni sisällä on tapahtunut. Olen myös voinut alkaa etsimään työkaluja mieleni, ajatuksieni ja uskomuksieni muokkaamiseen sellaisiksi etteivät ne estäisi mua elämästä haluamaani elämää.

On ollut ihanaa pystyä kaivamaan itsestä esiin niitä piirteitä mitkä jäivät huolen ja pelon jalkoihin. Olen niin usein kaivannut kykyä heittäytyä ja rohkeutta tuntea voimakkaasti. Mutta eniten olen kaivannut sitä jatkuvaa perusturvaa minkä avulla pystyn luottamaan siihen että elämä kantaa.

 

Mielen voimaa – valmennus

Kävin marraskuussa 2019 itsensä johtamisen valmentajan, Ilkka Koppelomäen Saa mitä haluat – valmennuksen missä käsiteltiin paljon omaan arvomaailmaan ja tavoitteesiin liittyviä asioita. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa noin kaksi vuotta sitten kun Adessa vielä eli ja keskustelimme jo tuolloin tilanteestamme. Hänen ammattitaidon avulla olen pystynyt oivaltamaan monia asioita itsestäni elämäni haastavimpien aikojen keskellä.

Ilkka on hyvinvoinnin ammattilainen, valmentaja, NLP-kouluttaja ja triathlonisti. Vuodesta 2007 Ilkka on erikoistunut mielen hallintaan ja auttanut sekä henkilökohtaisesti että ryhmävalmennuksilla tuhansia ihmisiä tekemään omassa mielessään muutoksia, jotka ovat auttaneet elämässä eteenpäin. Hän on kiertänyt ympäri maailmaa opiskelemessa itsensä kehittämiseen – liittyviä asioita lukuisissa seminaareissa mitä maailmankuulut mentaalivalmentajat ovat pitäneet. Näistä minulle tutuimpia ovat Tony Robbins ja Janet Bray Attwood. Ilkasta ja hänen valmennuksistaan voit lukea enemmän täältä.

!!  Tämä EI ole yhteistyö. Olen varma että jokainen voisi saada jotain hyvää näistä valmennuksista itselleen.

Tämän valmennus viikonlopun aikana voitin Mielen voima – valmennuksen, mikä järjestettiin Helsingissä ja minne onnekseni pääsin osallistumaan. Päätin jo marraskuussa että tuonne lähden ihan yksin koska halusin saada parhaan mahdollisen hyödyn kurssista. Voi kuulostaa aika raa’alta ja jopa hieman masokistiselta mutta mun tavoitteena on pystyä jälleen elämään niin että voin luottaa pärjääväni itsekseni. Eikä sen tunteen luominen onnistu mun kohdalla muuten kuin olemalla yksin silloin kun henkinen tila on surkeimmassa mahdollisessa kunnossa.

 

Oivalluksia

Viikonlopun aikana pääni sisällä tapahtui paljon merkittäviä muutoksia. Musta on pidemmän aikaa tuntunut jopa ahdistavalta kun en ole löytänyt keinoja joidenkin tunnetiloista syntyneiden tilanteiden käsittelyyn. Kun sisäistin sen että kaikki se mitä ja miten aistin ympäristöni liittyy olennaisesti ajatuksien syntyyn niin ymmärsin että mieli on oikeastaan jonkinlainen pelikenttä ja mulla on kyky toimia sen kentän pelaajana ja erotuomarina yhtäaikaa.

”Ei ole olemassa pelkoa, on vain kokemus pelosta. Eikä kyse ole siitä mitä näet, vaan miten sinä näet.” – Ilkka

Olen hyvin tunnettu siitä miten paljon elän tunteiden kautta. Aistin helposti ihmisten energioita ja olen aina ollut tosi räiskyvä tyyppi, kiihdyn yhtä nopeasti kuin rauhoitunkin ja mielialat ailahtelee jatkuvasti. Nuorempana tämä luonteenpiirre yritettiin tukahduttaa koska impulsiivisuudesta aiheutui toisinaan myös harmia. Hieman myöhemmin teini-iässä sain edesmenneeltä terapeutiltani neuvon että älä koskaan muuta tätä kohtaa itsessäsi koska on suuri rikkaus pystyä tuntemaan noin voimakkaita tunteita ja elämään niiden kautta. Tuo neuvo on ollu yks parhaista neuvoista mitä mulle on ikinä annettu.

Kuitenkin, viimeaikoina tunne-elämäni on ollut seesteistä ja jopa hieman rajoittunutta. Tunnehuiput katkeaa samankaltaisella tavalla kuin masennuslääkkeitä syödessä ja arkisuus on ottanut johtajan aseman mielessäni.

Lauantaina kurssilla käsittelimme rakkauteen liittyviä tunteita ja silloin ymmärsin yhtäkkiä sen mistä syystä koen eläväni niin nolla – toleranssilla. Kokemaani rakkauteen liittyy niin voimakkaasti ikävä ja pelko että olen tietämättäni alkanut välttelemään niiden tunteiden ääripäisyyksiä. Tuntui kuin multa ois hakattu ilmat pihalle koska koin tän lisäksi ihan valtavaa syyllisyyttä siitä miten ”puolikkaana” olen esimerkiksi Lianaa rakastanut. Vaikka tän asian sisäistäminen olikin ihan kamalaa niin tuo oli varmasti yksi viikonlopun tärkeimmistä oivalluksista koska nyt tiedän pystyväni jälleen rakastamaan yhtä voimakkaasti kuin olen ennenkin pystynyt.

Illalla olin aivan puhki ja sunnuntai-aamuna jopa mietin että skippaan toisen kurssipäivän koska edeltävä oli niin raskas. On se hullua miten voimakas ja kokonaisvaltainen vaikutus ajatustyöllä on meidän kehoon. Olin I H A N kuoleman väsynyt ja musta tuntu etten jaksa yhtäkään tehtävää enään tehdä saatikka puhua kenellekkään. Mutta sitte onneksi hoksasin että mulla on vapaus ottaa tieto vastaan kunhan energiat siihen riittää, tapahtuu se sitten siinä hetkessä tai viikon päästä kun näitä asioita kertailen.

@evevaaraphotos

I H A N A  Helsinki

Olen käynyt Helsingissä ehkä kymmenen kertaa, tähän laskettuna myös ne kerran kun olen lähtenyt lentokentältä ulkomaille. Eli kokemukseni tästä kaupungista on aika yksipuoliset.

Suhtautumiseni Helsinkiin muuttui silloin kun kaksosvauvojeni TTTS-syndrooman vuoksi jouduimme Naistenklinikalle laser-leikkaukseen. Tämän viikonlopun aikana toinen vauvoistani menehtyi ja Adessan aivovaurio epäilyt syntyivät. Ja koska ne päivät sisälsivät niin paljon pelko, surua ja epätietoisuutta niin opin yhdistämään Helsinkiin pelkkää negatiivisuutta.

Ei siis ole ihme miksi pelkään lentämistä ja miksi Helsinki on tuntunut jollain tapaa todella uhkaavalta ja vaaralliselta kaupungilta. Mielikuvat kuitenkin muuttuivat tämän viikonlopun aikana ja opin rakastamaan pk-seutua uudelleen!

Oli aivan ihanaa kurssipäivän jälkeen laahustaa hotellille tuntematta ketään, vaihtaa juoksukamat päälle ja lähteä yksin tutkimaan kauniita, pieniä katuja ja puistoja mitä vähän väliä tuli esille uusien kadunkulmien takaa. Tajusin sen että koska kaipaan rauhallisuutta ja luontoa niin mun on jatkossakin paljon järkevämpää buukata hotelli hieman ”ydintä” kauempaa jotta pääsen helposti hengittämään raikkaampaa ilmaa rauhallisemmissa maisemissa. Täksikin aamuksi pistin kellon soimaan ja heräsin aikaisin jotta kerkeisin vielä hetkeksi juoksemaan ulos ennen viiden tunnin juna-matkaa kotiin.

Olen viikonlopun aikana lukuisia kertoja pysähtynyt itkemään ja nauramaan yhtäaikaa koska tunnistan jälleen itseni. On lohdullista saada taas kokea niin voimakkaita ja moninaisia tunteita enkä enää pelkää yksinäisyyttä. Jollekin niin itsestään selviä asioita mutta minulle aivan äärimmäisen suuria saavutuksia.

Ihanaa alkanutta viikkoa jokaiselle!

 

❤  Janika

7

Vastaa