Arkista höpöttelyä

Istuskelen vanhempieni kotona yläkerran portailla ja mietin mistä ihmeestä sitä kirjottaisi. Aiheita kyllä löytyy mutta tuntuu että nyt on sellanen kausi ettei saa oikeen mitään järkevää sanottua joten täältä pesee spontaania ajatuksen virtaa 800 kirjaimen edestä!

 

Voihan vesivahinko

Pari viikkoa sitte tepastelin aamulla normaalin kaavan mukaisesti keittiöön ja huomasin miten sukat hiljalleen kastuivat. Tadaa! Meidän vuokra-asunnon pesukone oli hajonnut ja päästänyt vedet lattialle. Siitä syystä meillä on tällä hetkellä ainakin pari viikkoa kestävä vesivahinko remontti käynnissä ja eilen saavuin Lianan kanssa evakkoon mun vanhempien kotiin. Täällä ollaan nyt ainaki tän viikon arkipäivät. Pitää nyt ottaa tämä aika loman kannalta koska remontin päätyttyä mulla alkaa kuuden viikon kestoinen työharjoittelu jolloin ei varmaan ihan hirveästi jaksa mitään erikoisempia touhuta. Jännityksellä kyllä odotan sitä aikaa! Toisaalta siis vesivahinko tapahtui aika idylliseen aikaan, ois ollu kamalaa kesken harjoittelun muuttaa toiselle puolelle kaupunkia ja kulkea sieltä käsin töissä. Eli kiitos vain maailmalle siitä että tämä tapahtui nyt eikä kahden viikon kuluttua :–)

Viikonlopuksi lähdetään takaisin kotiin koska haluan ensimmäistä kertaa kokea terveen äitienpäivän oman perheen kesken. Viimevuonna odotin Lianaa ja Adessan kuolemasta oli tuolloin noin viisi kuukautta aikaa, se päivä oli varmasti kamalin äitienpäivä mitä ikinä tulen kokemaan. Siitä syystä tän vuoden äitienpäivä tuntuu erityisen merkitykselliseltä.

 

Paluu lapsuuteen

Jos mua yhtään tuntee niin tietää että rakastan analysoida ihmisiä ja tutkiskella mielen vaikutuksia uskomuksiin ja valintoihin. Viime viikkojen tutkiskelun kohteena on ollu oma pääkoppa ja ai että miten oikeeseen aikaan tää onkaan tullut. Tein tärkeän havainnon siitä että oon tiedostamatta enemmän tuntenut asioita epävarman pikku Janikan kautta vs. sen vahvan naisen kautta joka nykyisin koen olevani.

Olipas vain mullistavaa käsittää että se kuka tällä hetkellä koen olevani uskaltaa elää rohkeasti, luottaa omaan arvomaailmaan ja tekee ratkaisuja sen mukaisesti. Hän ei arvostele toisia valintojensa perusteella. Se tyyppi uskoo elämän hyvyyteen ja kantavuuteen. Se Janika on vastakohta sille pienelle, heiveröiselle tytölle kenen elämä pohjautui muiden miellyttämiselle ja hyväksynnän hakemiselle. Hän ei myöskään enää kaadu uusista käänteistä vaan pienen horjunnan jälkeen kerää itsensä ja jatkaa eloa niillä resursseilla mitä sillä hetkellä on käytettävissä.

Tuntuu että olen jälleen löytänyt itseni uudelleen. Tästä olen niin kovin onnellinen!

 

Haaveiluja

Muutaman vuoden ajan elämäntilanteen pakottamana lukitsin itseni lokeroon jossa ei ollut tilaa haaveille tai unelmille. Johtunee siitä että tiedossa oli väistämättä oman lapsen hautajaiset. Nyt kun olen hiljalleen voinut rikkoa tuon boksin ja ymmärtänyt että koko maailma on käytettävissä mikäli vain niin haluan niin myös haaveilu on päässyt valloilleen. On ihan parasta pompotella mielessä jos jonkinlaista hullua mielikuvaa siitä missä haluaisin joskus olla – ja tällasia kokemuksia voi saada vielä ihan ilmasella joten on aika suositeltavaa antaa välillä mielen ryöpsähtää ja luoda jotain sellasta mistä saa itse ihan uudenlaista energiaa.

Odotan kesää enemmän kuin ikinä aikaisemmin! Tuntuu että ihan jokainen solu mussa tarvii nyt lämmintä auringon paistetta, vihreää luontoa, grillailua ystävien kanssa, kesäpelailuja ja kaikkea niitä kauniita asioita mitä kesä meille mahdollistaa. Kaipaan aivan valtavasti  linnun laulusta täyttyviä – aikaisia kesäaamuja sekä niitä ihanan lämpimiä kesäiltoja jolloin voi pikku pukeissa painella pyörälenkille.

Tuntuu että muutto tän hetkiseen kotiin on antanut ihan eri tavalla mahdollisuuksia. Tiedätte varmaan sen tunteen kun tuntuu että nyt ollaan kotona – sellainen fiilis mulla on. Uudelle asuinalueelle asettuminen on antanut mahdollisuuden aloittaa niin sanotusti alusta. Tänne me voidaan luoda muistoja normaalina perheenä – ilman jatkuvaa kuoleman pelkoa tai musertavaa ikävää. Aika on tehnyt tehtävänsä.

 

Ruokaremontti

Ah ihanaa! Jääkaappi täyttyi taas puhtaasta safkasta ja neljän päivän mittaiset viikonloppu herkuttelut kaventuivat perjantain karkki päiväksi. Miten hyvältä tuntuukaan ajatus kevyemmästä olosta koska viime viikkoina on kyllä todellakin tullut syötyä vähän liiankin rennosti.

Kyseessä on kuitenkin pikku fiksaus koska pääpiirtein elän aina fiksusti – puhdas kotiruoka on meidän perheen juttu. Hetken aikaa pidän laskuria kaverina jotta voin varmistaa että syön tarpeeksi, energiavaje on kyllä yksi syyllinen siihen miksi sokerin himo on ollut niin jatkuvaa ja intoa ei riitä edes niihin normi päivän askareisiin. Toiseksi jatkuva sokerin napostelu tekee mulle tosi inhottavan olon, mua ihan konkreettisesti tärisyttää ja pulssi nousee. Tunnistatteko näitä oireita itsessänne? tuntuu myös et vaivun helposti jonkulaiseen sokerihumalaan. Ja kun on tottunut pääosin syömään puhtaasti ja ravitsevasti niin ei tarvii paljoakaan poiketa siitä että tuntee pienenkin muutoksen nahoissaan.

Raskauden jälkeen mulla on ensimmäinen treenijakso takana jolloin oon voinu tehdä ne treenit mitä tavoittelin. Ai että sekin on antanut ihan uudenlaista suuntaa jatkoa ajatellen! Mun elämä ei todellakaan enää kaadu siihen jos tulee säröisempiä treeniviikkoja tai välillä valitsen kovan urheilusuorituksen sijasta rauhallisen kävelylenkin tai koti-illan. Mutta on se aina niin eri treenata joku tavoite mielessä ja tarkka treeniohjelma taskussa. Näin sitä jaksaa pitää mielessä senkin että jokaisella treenillä tulisi pinnistää hieman kovemmin kuin aikaisemmin.

Oon korona-ajan vetänyt erilaisia livetreenejä ja niiden tekeminen on kyllä ollu tosi kivaa. Nyt sitte ostinkin ihan tähän suunnitellun ohjelman kuukauden ajaksi ja tarkoituksena olisikin sen mukaisesti treenata siihen asti kun tuntuu taas hyvältä palata salille. JA jos sitä sitten sen crossfitin pariin!

Oon tunnetusta tosi hyvä tiivistään omia ajatuksia joten tässä tän taas näkee, mutta olipa mukava kirjoittaa näin aivot narikassa! Summa summarun – vesivahingosta, evakosta ja koronasta huolimatta koen olevani enemmän elossa kuin pitkään aikaan! Ihan pian on kesä ja alkaa muutaman kuukauden d-vitamiini tankkailut. Tällä kertaa kaverina uhmakas yksivuotias. Voiko olla parempaa kun saa yhdessä noin ennakkoluulottoman ja elämän haluisen tyypin kanssa tutkiskella maailmaa? ❤

 

❤ Janika

4

Vastaa