Mitä eroa on urheilijalla ja fitnesskilpailijalla?

Aihe, jota oon miettinyt enemmän tai vähemmän keväästä asti, ja joka herättää mussa edelleen paljon ajatuksia.

Mitä sulle tulee mieleen sanasta ”urheilija”? Entäpä sanasta ”fitnesskilpailija”?
Ei ehkä ihan toisiaan vastaavat sisällöt tai kuvaukset. Karkeasti kärjistettynä valotan asiaa omien mielleyhtymieni kautta.

Urheilija -sana herättää itselläni mielikuvia yleisurheilijoista – pikajuoksijoista, seiväshyppääjistä, sekä vaikkapa crossfit-ammattilaisista tai kilpapyöräilijöistä. Ihmisistä, jotka panostavat suorituskykyyn äärimmäisen paljon, jotka tekevät lajiharjoittelua ja oheisharjoittelua, jotka ovat atleettisessa kunnossa. Vähärasvaisia, vahvoja, suorituskykyisiä.

Fitnesskilpailija -sana sen sijaan herättää mielikuvan kauniista nuoresta naisesta, joka seisoo kisalavalla vahva rusketus ja meikki päällä, hiukset ja kynnet mintissä. Tässäkin tilanteessa kroppa on vähärasvainen, mutta se on erilaisessa asemassa. Siitä yritetään tuoda parhaita puolia esille. Liikkeet ovat naisellisia ja kauniita, ja kasvoilla hyytymätön hymy.

urheilu_urheilija_fitnessurheilu_jadejessika_treenaaminen_monipuolisuus

Okei. Fitnesskilpailija jossain muussa kuin kisatilanteessa voisi vastata paremmin urheilija -kohdan mielleyhtymää. Mutta mikäli saatte tästä ajatusleikistä kiinni, niin voisin kuvitella, että edelleen fitnesskilpailijat mielletään joksikin muuksi kuin urheilijoiksi. Ja jopa kilpailijat itse tuovat esille jotain aivan muuta kuin urheilullista puolta. Mikäli selaa vaikkapa fitnessihmisten instagramprofiileja, niin ennemminkin voisi ajatella kyseessä olevan joukko fitnessmalleja – ja mielestäni tämä fitnessmalli -mielleyhtymä on fitnesskilpailijoiden keskuudessa paljon, paljon suuremmassa roolissa kuin urheilijatitteli. Halutaan näyttää hyvältä, sporttiselta ja kauniilta. Tuodaan esille omaa kroppaa. Suorituskyvystä tai vaikkapa omien treenien paljastamisesta viis, kunhan kroppa näyttää hyvältä ja belfie (ei kun selfie) on oikeasta kulmasta otettu. Tukka hyvin, meikki hyvin ja huolelliset poseeraukset, jotta pakara näyttää vähintään puolet isommalta kuin normaalioloissa.

Kaikki arvostus fitnessmalleille. Mutta jos oikeasti puhutaan fitnesskilpailijoista, tai fitnessurheilijoista, niin olisihan se kiva, että tuotaisiin jotain siitä työmäärästäkin esille. Että tarkkaan harkittujen poseerausasentojen ja paljaan pinnan takana olevan kropan eteen on tehty muutakin, kuin otettu valokuvia. Ainakin oletettavasti. Tuotaisiin enemmän esille sitä, että hei, tämäkin laji vaatii vähän hommia. Että lihakset ei kasva puussa, eikä ne päällä synnytä. Moni ihminen sanoo edelleen, että fitness ei ole urheilua. Eihän se sitä siellä lavalla olekaan – esimerkiksi bikini fitness on aina, ja edelleen, mielletty enemmänkin kauneuskilpailuiksi. Mutta vaikka kisalavalla ei mittelöidäkkään suorituskyvystä, siitä, kuka kyykkää eniten tai tekee lantionnostoa isoimmilla raudoilla, niin se prosessi ennen lavalle astumista on urheilua. Tai ainakin se voisi olla sitä.

urheilu_urheilija_fitnessurheilu_jadejessika_treenaaminen_monipuolisuus

Tästä päästäänkin hieman toiseen aiheeseen, joka myös herättää allekirjoittaneessa paljon ajatuksia. Tätä on hankalaa pukea sanoiksi, mutta yksinkertaistettuna kyse on siitä, mikä on stereotypistä ”fitnessurheilua” tai ”kuntosaliharjoittelua” – ja mikä on ns. urheilua, monipuolista tekemistä, joka kattaa useita erilaisia komponentteja ja eri ominaisuuksiin paneutumista. Yritän selkeyttää tätä jälleen hieman kärjistetyn esimerkin kautta:

Kuntosaliharjoittelu ja salitreenaaminen, joka on fitnesskilpailijoiden tärkein ja olennaisin harjoittelumuoto – lämmittely koostuu kymmenestä minuutista crossaria tai fillaria ja mahdollisesti parista kepin pyörityksestä. Sitten nostellaan painoja, yritetään väsyttää lihas. Lähdetään kotiin ja toistetaan sama seuraavana päivänä. Ehkä joskus käydään vähän palauttavilla kävelyillä.

Monipuolinen harjoittelu, ”urheilu”, pitää sisällään muutakin kuin 10 minuutin crosstrainerin veivaamisen ja kyykky-lantionnosto-pakarapotku -kombon. Kuntosaliharjoittelun ollessa edelleen pääprioriteettina, voisi monipuolinen tekeminen olla esimerkiksi sellaista, jossa lämmittely koostuu erilaisista liikkuvuutta, kehonhallintaa, tasapainoa ja lihasaktivaatiota parantavista harjoitteista. Sykettä voitaisiin nostaa vaikkapa toiminnallisilla liikkeillä. Sitten itse salitreeni, jossa pyritään väsyttämään lihas (tai vaikka nostamaan voimatasoja). Välipäivinä kroppaa voisi palautella aktiivisesti kevyillä kävelyillä ja erilaisilla liikkuvuusharjoitteilla, dynaamisilla ja staattisilla venytyksillä jne. Joka tapauksessa – mikäli resursseja ei ole tehdä vaikkapa yhtä ylimääräistä treeniä, niin salilla annettaisiin enemmän painoarvoa lämmittelylle ja siinä tehtäville eri ominaisuuksia kehittäville asioille.
Ei olla pelkästään jäykkiä rautakankia, jotka nostelevat painoja, joilla ei ole minkäänlaista liikkuvuutta,  tasapainoa tai kehonhallintaa.

Monipuolisuus siis lienee tässä se, jota itse pidän avainasemassa. Ja että sitä arvostettaisiin ja oltaisiin kiinnostuneita. Ei pelkkiä punttijuntteja. Monipuolisuuden kautta voidaan huolehtia myös kropan toiminnallisuudesta ja suorituskyvystä – nimittäin mitä tekee kauniilla kropalla, joka ei ole ollenkaan toiminnallinen? Pyöreät olkapäät ja pakarat, mutta tasapaino horjuu jo ajatuksestakin, kun pitäisi tehdä yhdellä jalalla suorin jaloin maastavetoa – ilman tankoa, smith-laitetta tai muutakaan tukea. Tai että päästäisiin yhdellä jalalla kyykkyyn.

En tiedä olenko vain omassa ajatuskuplassani, mutta mielestäni fitnessihmisten ulosanti tänä päivänä on enemmänkin juuri niitä pyöreitä pakaroita ja olkapäitä. Pyritään näyttämään kuvissa esteettisiltä ja nimenomaan tuomaan sitä fitnessmalli -aspektia esille. Fitnessmallit ovat fitnessmalleja, ei urheilijoita. Fitnessurheilijat voisivat olla urheilijoita.

urheilu_urheilija_fitnessurheilu_jadejessika_treenaaminen_monipuolisuus

Ainakin itse haluan ja pyrin viemään ulosantiani koko ajan enemmän urheilijamaisempaan suuntaan, ja samoin myös kaikki tekemiseni menevät tähän suuntaan yhä enemmän. Olen kiinnostuneempi erilaisista oheisharjoitteista, asioista, joilla saa vahvan ja toimivan perustan luotua. Monipuolisuudesta. En halua vain näyttää hyvältä ja ottaa kivoja selfieitä kivasta kropasta. Haluan, että kroppa on vahva, toiminnallinen ja suorituskykyinen. Että pystyn tekemään sillä erilaisia juttuja. Kehittää heikkoja osa-alueita ja sitä kautta kokonaisuutta aina vahvemmaksi ja paremmaksi. Ja toki muokata myös fysiikkaa, mutta sen sijaan, että keskittyisin vain ja ainoastaan fysiikan muokkaamiseen, voin tehdä myös paljon muuta, ja saavuttaa kokonaisvaltaisesti paremman ja urheilullisemman lopputuloksen.

Kuten usein sanon, jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, tehdä niitä asioita mitä itse haluaa ja tuoda esille mitä haluaa. Kuitenkin tämä aihe on viimeisten kuukausien aikana pyörinyt mielessäni, ja musta olisi hienoa, mikäli fitnesskulttuurikin menisi mallitouhusta urheilullisempaan suuntaan. Fitnestä harrastavia urheilijoita on mielestäni valitettavan vähän, tai ainakaan en ole sellaisiin törmännyt. Jokainen kuitenkin tehköön mitä parhaakseen näkee. Itse liputan yhä enemmän monipuolisuuden, toiminnallisuuden ja kokonaisvaltaisen kehittymisen puolesta. Ei panosteta pelkästään fysiikkaan tai ulkoisiin ominaisuuksiin, vaan kaikki lähtee ensisijaisesti ajatusmaailmasta, mielestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Treenaamisessa yhtä lailla kuin huomioidaan fysiikkatreeni, panostetaan myös vahvaan perustaan – eli siihen monipuolisuuteen. Ei rautakanki-kyykky-penkki-maastaveto -punttijuntteilua, vaan urheilua. Suorituskykyä, toiminnallisuutta, liikkuvuutta, räjähtävyyttä, tasapainoa, kehonhallintaa, voimaa. Fysiikka seuraa tekemisen perässä.

♥ Jade

0

This Post Has 2 Comments

  1. Hyvä postaus!
    Kieltämättä osaa fitnesstyttöjä en kutsuisi urheilijoiksi. Vaikka kovan työn kaikki siellä lavalla olijat tekevät. Ehkä he itse aiheuttavat tämän mielikuvan lisäämällä kuvia pelkästään poseerauksista, bilettämisetä ja huulitäytteistä. Toisaalta se kaikki treeni siellä salilla on urheilua.. Osa fitnesskilpailijoista taas tekevät hommaa mun mielestä hyvinkin ammattiurheilijamaisesti ja se kyllä usein myös näkyy tuloksissa 🙂
    Kuulostaa hyvältä noi sun ajatukset lajista ja sen parissa treenaamisesta.

    1. Kiitos! Hyviä ajatuksia sinullakin – nimenomaan, osahan sitä tekee ilman tätä fitnessmalleilua, mutta silti itse jään edelleen kaipaamaan sitä urheilijamaisuuden esilletuontia. Töitä se lavalle asteleminen joka tapauksessa vaatii, näytti some sitten miltä tahansa. Toisaalta, tässähän on myös se puoli, että osalle lavalla käynti voi olla pelkkä elämysmatka ja hauska kokeilu, toisille sitten taas enemmän tavoitteellisempi asia.

Vastaa

Close Menu