Uusi rakkaus

Eiffeltower_paris_france_autumn_travel

”Paris is always a good idea”

Viikko sitten heräsin Pariisista… täysin rakastuneena. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä… Mutta enää oli yksi päivä jäljellä. Olin murheissani.

Uskon, että tunne oli molemminpuolinen ja myös Pariisi jäi kaipaamaan mua. Me tavataan vielä.

Laskeuduttiin perjanataina Pariisiin noin klo 13 paikallista aikaa ja heti lentokentällä alkoi hemmottelu Star Bucksin herkkukahveilla. Kipiteltiin iloisesti taksijonoon kermavaahtokahveinemme ja tyrmistyimme ironisesti kalliit merkkilaukut olallamme taksin hinnasta, jonka kuljettaja ilmoitti olevan 75 euroa. Se vaikutti olevan turhan tyyristä ja päädyimme liihottamaan nöyrästi bussipysäkille. Bussilippu keskustaan maksoi 12 euroa, se sopi kukkarolle paremmin.

Bussi jätti meidät Riemukaaren juurelle, josta nappasimme tietenkin pakolliset turistikuvat…

 

Riemukaari_pariisi_ranska

… ja hyppäsimme sitten uberin kyytiin ja suuntasimme hotellille. Yövyimme Hotel Mercure Paris Opera Faubourgissa ja kyseistä hotellia voin suositella lämpimästi. Henksu oli ystävällistä ja huone oli oikein miellyyttävä. Pyysimme erikseen huonetta mahdollisimman ylhäältä ja saimmekin toiseksi ylimmästä kerroksesta parvekkeellisen huoneen, Pariisin kattojen yltä. Neuvo nro. 1: aina pyydä erikseen parasta, muuten saat huonoimman ja parhaat säästetään niille, jotka sitä osaa pyytää.

Pariisi_parveke_hotelli

Brunsseilla kävimme kahtena aamuna tripadvisor.comissa hyviä suostuksia  saaneissa pikkukahviloissa. Jotka eivät tosiaan turhaan olleet hyviä arvosanoja saaneet. Suosittelenkin käyttämään matkoilla tripadvisoria, sillä sieltä löytää kuvien kera upeita vaihtoehtoja, jos ei jaksa aina jalkaisin lähteä metsästämään mielekkään näköistä paikkaa.

Brunssi_aamupala_pariisi

Pariisi_brunssi_aamupala

Hotellilta lähdimmekin aika pian saapumisen jälkeen kiljuvan nälkäisinä dinnerille. Hyppäsimme metroon ja pysähdyimme Eiffel-tornilla. Taas pakolliset turistikuvat saatuamme, olimme valmiita istumaan pöytään.

Eiffeltorni_turistikuva

Tuntui idioottimaiselta matkustaa Ranskaan ja mennä syömään Italialaiseen ravintolaan, mutta minkäs teet kun kaamea pastahimo iskee. Se on silloin mentävä.

Tarkoituksenamme oli perjantaina kavuta Riemukaaren katolle, mutta sitähän emme todellakaan edes ehtineet ajatella ja dinnerin jälkeen oli jo turhan myöhä, joten päätimme vaihtaa ohjelmanumeroksi drinkkien juomisen. Kävelimme ensimmäisenä vastaan tulleeseen ravintolaan, jossa meitä palvelleet miestarjoilijat intoutuivatkin yllättäen kantamaan drinkkikaupalla ilmaista juomaa pöytäämme ja vieläpä extra jälkkärinkin, no sehän sopi mainiosti meille.

Jälkiruoka_pariisi

Ujon krapulan saattelemana heräsimme seuraavaan aamuun ja aivan mahtavan brunssin jälkeen suuntasimme museo Louvreen. Pelkästään siellä olisi voinut viettää vähintään viikon, mutta aika on rajallinen ja ehdimme kierrellä museon aarteita ihailemassa muutaman hassun tunnin ajan, kunnes se sulki ovensa. Mona-Lisa ehdittiin onneksi aivan viimeisten joukossa kuitenkin tavata ja napsasta selfiet muistoksi, hänhän se Boss Lady siellä on, vaikkakin paljon, paljon muutakin upeaa historiaa Louvresta löytyy.

Monalisa_museo_louvreTaidemaalaus_louvreLouvre_pariisi_museo

Illalla syötiin taas hyvin ja nautittiin viinistä. Päätettiin lähteä hotellille laittautumaan ja sen jälkeen mennä katsastamaan Pariisin yöelämä. Oon jotenkin tottunut siihen mielikuvaan, että vain tää meidän Sääntösuomi lukitsee alkoholihyllynsä klo 21, ja että missä tahansa muualla ulkomailla jopa kirkasta saa kioskiltakin kellon ympäri. Ei siis oltu ollenkaan otettu huomioon tällaista mahdollisuutta Pariisissa, joten hotellin lähikaupan myyjä sai meidät melkein jopa paniikkiin ilmoittaessaan, ettei viinihyllylle ollutkaan enää asiaa. Ravintolassa juotu viinihän haihtuu ihan hukkaan, jos ei saada pidettyä iloista tunnelmaa viinin avulla yllä samalla kun väännetään tukka rullalle ja heitetään lilat luomeen hotellihuoneessa ennen yökerhoon siirtymistä. Onneksi samalta kadulta kuitenkin löytyi toinen putiikki, joka vielä alkoholia myi, vaikkakin kalliimpaan hintaan. Ei siis mitenkään överikalliilla, mutta kalliimmalla. Siinä missä edellisessä kaupassa pullo maksoi alle 5e, maksoi siellä 10-15e.

No ilta oli kuitenkin pelastettu ja tytöt sai punkkunsa.

Lähdimme 12 maissa muutaman paikallisen suosittelemaan baariin. Emme vain olleet sitäkään selvittäneet, että baari aukesi vasta klo 01. Joten menimme läheiselle terassille drinkeille alkajaisiksi odottelemaan yökerhon aukeamista. Lopulta ovet aukenivat ja päästiin sisälle. Yökerho oli yllättävän pieni, siellä oli terassi, jostai näki eiffel-tornin, mutta siihen se hienous melkein jäikin. Ihmettelen kuinka ainakin kolme eri seurueessa ollutta henkilöä suostteli kyseistä paikkaa, kun sieltä ei saanut edes tilattua kunnon cocktaileja, eikä viiniä. Ainoastaan vodka-mixejä kalliiseen hintaan. Ei ollut kovin glamouria, mutta hauskaa meillä oli! Aivan hulvattoman hauskaa!

Sunnuntaina olo olikin vielä edellistä heikompi. Brunssin jälkeen jouduimme ottamaan pienen aikalisän peiton alla buranapurkki kainalossa ja pääsimme aloittamaan varsinaisen päiväohjelmamme taas aivan liian myöhään ja seuraava ohjelmanumero olikin jo taas dinneri. Illallinen Eiffel-tornissa ei kuulostanut ollenkaan huonolta ja etenkin pääruoka oli aivan mielettömän hyvää. Oli todellakin hintansa väärti ja aivan ehdottomasti suosittelen illallista siellä jokaikiselle Pariisiin matkustavalle!

 

Alkuruoka_eiffeltorni

Pääruoka_eiffeltorni

Illallisen jälkeen mentiin vielä terassille lasillisille ja kovin väsyneinä raahauduttiin hotellille. Peiton alla hetken makoiltuamme saimme kuitenkin ajatuksen yöpalasta. Pizzaa oli saatava. Lähdettiin keskellä yötä sunnuntaina haahuilemaan Pariisin kaduille ja etsimään pizzeriaa. Onneksemme sitä ei kovin kaukaa tarvinut hakea ja kohta meillä olikin suussasulava neljän juuston pizza hyppysissämme. Se oli hauska päätös reissulle.

Pizza_hotellihuone

Aamulla käytiin kaupasta hakemassa aamiaista, joka nautittiin vielä ihanassa hotellihuoneessa (sängyssä tietenkin) ennen lähtöä kotiin. Oli aika sanoa Pariisille heipat. Vaikka vasta tavattiin ja puolet jäi näkemättä. Pakkohan sinne on uudelleen mennä… Ehkö jo pian!

Aamianen sängyssä

Pariisi oli aivan ihana kaupunki ja vei täysillä mun sydämen <3

Menkää sinne!

 

2

This Post Has 4 Comments

  1. Pariisi on kaunis kaupunki 🙂 paljon kauniimpi ja selkeämpi kuin Roma.
    Harmi kun ette löytäneet kunnon yökerhoa.
    Jokunen vuosi sitten Champs-Elyseellä oli iso vip club, samoin ”Champin” pohjoispuolella samansuuntainen katu jossa oli myös vip club joka oli ”malleille” tarkoitettu. Exäni tuttu (entinen malli) oli suhteita paikallisiin piireihin ja pääsimme istumaan maailmanluokan vip clubissa, jonkun vipin tyhjään vippöytään jossa myös ilmaiset viinat. Oli huvittavaa katsella menoa kun maailman muotilehtien kasvoja vilisi paikassa ja juoda ilmaista viinaa vip, paikan vip pöydässä, vip pulloista.
    Pöytäämme tuli muutama italialaismalli 1m ja 2 n joista mies alkoi heti ehdottelemaan kimppakivaa, koska minulla oli 2 kaunista suomi blondia mukana.

    Pariisi myös romanttinen kaupunki jos satuit huomaamaan.
    Jos kiinnostusta ja aikaa niin muutkin museot ovat erinomaisia. Punaisen myllyn showkin on katsomisen arvoinen ja Sacré-Cœurin kirkolta on myös hyvät näkymät Pariisiin ja ympäristö Montmartre vanhaa taitelija aluetta, josta löytyy myös Moulin rouge .
    Tietty myös Eifelista ja riemukaaren päältäkin on hyvät näkymät, kussakin omasta näkökulmasta.
    Harmi kun et saanut Eifelin ravintolasta näköalakuvaa, ruoka annokset näyttivät hyviltä.
    Louvressa ehdittekö käymään Egypti osastolla? Se mielestäni paljon vaikuttavampi kuin Mona Lisan maalaus.
    Risteily illallinen pitkin Seineä on myös kiva ja siinä näkee taas kaupunkia eri näkökulmasta.
    Huomasitte varmasti että metrolla pääsi helposti paikasta toiseen?
    Ehditkö Notre Damessa käymään, sekin kaunis katsottavaa.

    Paris oli kreikkalaisessa mytologiassa Troijan kuninkaan Priamoksen ja tämän vaimon Hekaben poika. Hän esiintyy Iliaassa, joka oli Odysseian ohella Kreikan kansalliseepos. Iliaan mukaan Paris kaappasi Spartan kuningattaren Helenan, mikä oli yksi Troijan sotaan johtaneista syistä. Pariksen ollessa jo aikuinen tulivat jumalattaret Pallas Athene, Hera ja Afrodite hänen luokseen. He tahtoivat, että Paris valitsisi heistä kauneimman. Paris valitsi Afroditen, sillä Afrodite lupasi hänelle maailman kauneimman naisen, Helenan, vaimoksi. Tämä Pariksen tuomiona tunnettu ratkaisu johti lopulta Troijan sotaan.

    1. Kiitos kommentista ! Punaiseen myllyyn ei ehditty valitettavasti tutustumaan, vain kulkemaan ohi kiireessä ja notre dame jäi myöskin näkemättä, siksi juuri uudelleen on mentävä! Ja metro oli kyllä kätevä kulkupeli! Louvressa ehdittiin myös käymään Egypti-osio läpi ja upea oli sekin! Ensi kerralla pitää varata pidempi loma, niin ehtii paremmin tutustumaan hyviin clubeihinkin kaiken muun lisäksi, mitä nyt näi näkemättä ja kokematta. Aivan ihana paikka kaiken kaikkiaan!

  2. Juu Pariisi on hienoa, kaunis ja kiva, tosin kesäisin liikaa turisteja, liian kuumaa ja silloin asukkaat saattavat olla epäkohteliaitakin. Hienoa kun olet oppinut tripadvisoria käyttämään Rhodoksella et vielä sitä tehnyt ;D

    Louvren Egypti osiossa minuun teki vaikutuksen Kuningatar Nefertitin rintakuva varsinkin kun hänen kerrotaan olleen yksi muinaisen maailman kaunottarista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nefertiti huomasitteko te tätä taideteosta?
    Paras aika olla Pariisissa on syksyllä tai suht aikaisin keväällä, kesä-heinäkuussa sinne ei kannata mennä. Koitteko mitään ylimääräistä huomiota, häiriöitä, ahdisteluja miestentaholta, muualla kuin ravintolassa tarjoilijoiden taholta? Nekin kuulemma lisääntyneet Pariisissa viime vuosina ja juuri oli artikkeli mediassa Pariisin metrohinkkailijoista.
    Mutta yleisesti Pariisi kaunis ja kiva.

    1. En juuri tuohon taideteokseen kiinnättänyt erityistä huomiota, siellä oli niin paljon nähtävää ja aika on rajallinen, niin vaikka käytiin mm. Juuri egyptiosio kokonaan läpi, niin tuntuu ettei tarpeeksi ehtinyt perehtyä kaikkiin teoksiin, kun piti kiiruhtaa, että ehti mahdollisimman paljon nähdä. Täytyy sinnekin tehdä uusintakierros vielä seuraavalla kerralla. Mitään suurta häirintää ei koettu, ruokaravintolassa viereisen pöydän miesseurue olisi kovasti halunnut ruokailun aikana tehdä tuttavuutta ja itse olisimme halunneet syödä enemmän rauhassa, mutta mitään sopimatonta lähestymistä sekään ei ollut, ehkä vaan vähän ”innokasta”, ja kadulla myös jokusen kerran joku halusi viedä drinkille, ei kuitenkaan mtn metrohinkuttelua tai vastaavaa onneksi koettu.

Vastaa

Close Menu