Facebook-kirppis on vaaraksi mielenterveydelle

”I freaking hate stupid people” 

Heipähei! Luvassa avautumista.

Aina välillä mä myyn tai ostan jotain (pääasiassa lasten vaatteita) facekirppiksiltä ja sitten siihen tulee pitkä tauko, kun taas muistan miten veemäistä puuhaa se on, mutta pian jo unohdankin sen ja sorrun siihen jälleen kerran uudelleen, kunnes taas ne hullut kirppismammat vie multa lopunkin järjen. Ja sama kaava toistuu.

Kerron teille tässä postauksessa viimeisimmästä ihan uskomattoman ärsyttävästä akasta, jonka nimen jätän nyt kuitenkin kertomatta, vaikka toivon ettei kukaan muu hänen kanssansa joutuisikaan enää asioimaan.

Pohjustan nyt sillä, että ensinnäkin ärsyttää jo pelkästään se, kun kaikki pitäisi saada ilmaiseksi. Ja sitten kun ne puoli ilmaiseksi myy, niin sittenkään ei olla tyytyväisiä, koska se tuleee aivan saatananmoisena yllätyksenä, että kun kirppikseltä jotain ostaa, niin tuote kertakaikkiaan ei olekaan aivan uusi???

Myin siis tälle äiti-ihmiselle 5 kpl bodyja alle 1e kappalehintaan, hänellä oli kuvat näistä ja vielä kysyi onko ne ”ok kunnossa”  ei ”loistokunnossa” vaan ”ok kunnossa”. Vastasin, että vähän on rypyssä, osaa käytetty vain muutaman kerran, eli on ”ok kunnossa”.

Sitten postitin nämä bodyt, ja kun paketti tuli perille, hän oli ymmällään. Tämä ei ollutkaan mikään Zalando, vaan kirppis. Rahat oli saatava takaisin. Hän ilmoitti viestillä asiasta ja aloin jo siinä vaiheessa huokailla ääneen, että voi vittu saatana ihan oikeasti, alle 5 euroa maksavasta bodypaketista on nyt saatava rahat takaisin. Mutta juttu vaan parani, minun on maksettava  yli viiden euron postikulu palautuksesta hänen puolestaan. Koska hän tekee muuten rikosilmoituksen. WAU. siis wau…. En edes jaksanut alkaa listaamaan hänelle sen tarkemmin ostajan vastuusta, ja kertomaan päälle, että kirpputorilla myydään siis käytettyä tavaraa, kun se olikin hänelle ilmeisen epäselvää.

Mutta nämä bodyt oli hänen mielestään ”ROSKISKAMAA!” ja nyt laitan kuvat alle näistä bodyista, jotka hänen mielestään oli niin käyttökelvottomia, että alle euron kappalehinta olikin kohtuuton ja hänen piti saada rahansa takaisin koska ”roskat kuuluu roskiin” ja maksattaa mulla vielä postitkin.

Ai saatana kun mua sattuu sydämeen nää ihmiset. Mä en tiedä pitäisikö vaan sääliä hiljaa ja rukoilla vähän niiden puolesta. Vai pitäisikö kuitenkin vähän ravistella heihin järkeä. Mä en tiedä…. mutta sen tiedän, että mä en enää käytä aikaani kirppiksellä myymiseen. Mun talous ei ONNEKSI siihen viiteen euroon kaadu, toisin kuin ilmeisesti tämän matamin, joka odotti kai saavansa ilmaiseksi avaamattomassa pakkauksessa aivan uudet vaatteet ipanalleen, mutta joutuikin kaltaiseni huijarin uhriksi… hänen sanojensa mukaan olen siis kerta kaikkiaan huijari. Ai että. On meitä moneen junaan.

Ja kun näitä oman elämänsä sankareita on noi kirppikset täynnä. Ja siellä tapellaan siitä kuka kommentoi ensin av,  mutta sitten ei laittanutkaa yv ja sitten menikin seuraavalle jonosta, koska sääntöihin kuuluu: ”jos AV niin YV”, mutta voi ei, kun toisessa ryhmässä olikin jonossa oleva laittanut 2 sek aiemmin jono-av:n, kuin tässä ryhmässä, mitä nyt? Kenelle kuuluu tämä yhden euron rätti?

Ja lisäksi, tuote pitää olla kuvattu erästä henkilöä lainatakseni ”päivänvalossa, pimeässä, märkänä ja koiran päällä”, jotta tämä hankala ostopäätös voidaan euron maksavasta tuotteesta tehdä, jos kuvia ei näin monessa eri valossa ja yhteydessä ole kuvattu, on riskinä tapahtua juuri tämä, mikä nyt kohdallani tapahtui. Järkyttävä reklamaatio-oksennus.

Mutta hei arvatkaa mitä? Nyt mä en tuhlaa ajatustakaan enää noihin typeryksiin, vaan mä lähden Tallinnaan! Moikku!

 

57

This Post Has 7 Comments

  1. Moi Ira miten menee ja mitä kivaa pääsiäisenä?
    Älä päästä kirppis tai muitakaan idiootteja tunteisiis asti, jos teet itse asiat hyvin, oikein ja kunnolla, silloin ei pitäisi olla muilla vinkumista asian suhteen. Maailma täys hulluja niille voi nauraa ja jos empatiaa riittää niin auttaa pois ymmärtämättömyydestä ja harhaisuudesta.
    Tosin usein some maailmassa ne haluaa vain reaktion sanomisiinsa.

    Mukavaa pupuista ja munakasta pääsiäistä 🙂

    1. Heippa! Hyvin menee ja pääsiäisenä todennäköisesti mennään mökille pitkästä aikaa 🙂 joo se on juuri näin, ei pitäisi antaa vaikuttaa tuollaisten ihmisten lainkaan! Hyvää pääsiäistä sinne myös!

  2. Siis ihsn kamslis olidin pyytänyt psljon enrmmän rshss

  3. ei pysty eikä jaksa enää tota touhua. Muuteman vuoden jo kuskattu kaikki pieneksi jääneet Hurstille…ja hermo lepää.

  4. Moi Ira.Tuo on kuule vielä pientä kun verrataan tänä päivänä peräkonttikirppiksiin.Kun menet myymään peräkonttikirppikselle niin ekana tulee ”jobbarit” pyörimään sun auton ympärille vaikka et ole vielä kerinnyt edes laittaa tavaraa näkyville.Sitten kun on pöytä laitettu kuntoon niin sitten tulee seuraavaksi nämä niin sanotut ”euron tinkaajat” joiden mielestä tuote pitää saada ilmaiseksi.Toinen mielenkiintoinen asiakasryhmä on nämä ”ajantappajat” eli vanhukset jotka tulee pöydän viereen höpöttämään ja aikomuskaan ei ole ostaa mitään.Omalta kohdalta käyn vaan muutaman kerran kesässä erikseen järjestetyissä tapahtumissa johon ihmiset tulee ostamaan eikä ”kitisemään” hinnoista.Tämä on tämän päivän suomea….MIKSI???

  5. Siis ethän vaan palauttanut tälle rahoja? Mitä vaan voi toki vaatia, mutta idioottien vaatimuksiin ei tule suostua. Suostumalla mahdollistat vastaavan käytöksen tulevaisuudessakin jotain toista uhria kohtaan.
    Saahan sitä rikosilmollakin uhkailla, mutta kysyitkö mikäs rikosnimike tässä mahtaisi olla kyseessä?
    Aivan.
    Luu kurkkuun tällaisille, teet palveluksen sekä itsellesi että muille.

  6. Hyvä kirjotus. Tyhjensin kämppääni taannoin ja myin tosi halvalla kaikkee pois. Mut mikään ei ollu tarpeeks halpa! Kyllästyin kun olis pitäny todellakin sohvaakin kuvata miljoonassa vinkkelissä, valossa, ihmiset istumassa siinä ja ilman ihmisiä! Poistin lopulta ilmotukset ja jakelin kavereille ilmaseks tavarat.

Vastaa

Close Menu