Seksuaalinen ahdistelu

Tämän postauksen tekemistä olen lykännyt ja lykännyt, mutta nyt ajattelin että hitot – antaa mennä. Lykkäsin tätä suurimmaksi osaksi siksi, että halusin tälle asialle lopullisen pisteen, eli tuomiosta tulisi lainvoimainen eikä mun tarttisi sitä enää miettiä ja voisin jatkaa elämääni.

Kaikki siis alkoi noin kolme vuotta sitten kun menin Mäntsäläläiseen firmaan töihin, olin ollut hetken työttömänä, joten olin todella innoissani kun minulle töitä tarjottiin enkä miettinyt hetkeäkään etten tätä työtä ottaisi vastaan. Aloitin työt maaliskuussa ja alkuun kaikki vaikutti hyvältä, minulla oli kiva työkaveri joka perehdytti minua työhöni. Muutaman viikon jälkeen kuitenkin huomasin työkaverini ja esimiehen välillä olevan paljon erimielisyyksiä, joka vaikutti paljon työilmapiiriin. Työkaverini lähtikin muutaman kuukauden päästä ja jäin yksin, olin myös ainut nainen talossa. Varatoimitusjohtajan alatyyliset vitsit ja puheet naisista alkoivat melkein heti, aluksi en niihin kauheasti kiinnittänyt huomiota.

ENSIMMÄINEN KOSKETUS

Muistan kun varatoimitusjohtaja siirsi minut sivuun ottaen lantiostani molemmin puolin kiinni, hän ei pyytänyt minua siirtymään tai koskenut ensin olkapäähäni tms. asiaan kuuluvaa, tämä sivuun siirtäminen lantiosta kiinni pitäen sattui kaksi kertaa. Pikkuhiljaa aloin ahdistumaan tapahtumista ja puheista, puhuin niistä heti ystävieni kanssa. Kesällä kun olin istuttanut meidän pihalle tuijia ja polttanut itseni huomaamattani niin seuraavana päivänä vt. huomasi palaneen niskani ja käsivarteni ja hän kysyi ”olihan pakarat rasvattu”, tästä ärsyyntyneenä vastasin, että oli minulla vaatteet päällä.

Viikot kuluivat ja puhuin asioista luottamusmiehen kanssa, koin oloni pikkuhiljaa henkisesti yhä huonommaksi, mutta en halunnut että hän vielä puuttuu asiaan. Toivoin että tilanne rauhottuisi ja asiattomat puheet loppuisivat itsekseen, näin ei kuitenkaan käynyt. Elokuussa toimistossa oli menossa remontti ja työpisteeni oli siirretty väliaikaisesti neuvotteluhuoneeseen, joka oli ainut sillä hetkellä ollut valmis huone toimistossa. Tämän ainoan kerran minulla oli mekko päällä ja vt. kosketti polveani ja hän sanoi kokeilevansa onko minulla sukkahousuja jalassa… Tästä tilanteesta menin puhumaan luottamusmiehelle ja halusin hänen puuttuvan asiaan, hän puhuikin vt:n kanssa ja asiaan tuli muutosta.

Se miksi en aiemmin puhunut tai reagoinut tilanteissa oli se että menin lukkoon, enkä tiennyt miten toimia. En ollut koskaan ennen kokenut esimiestasolta tai miltään muulta taholta ahdistelua ja osittain myös pelkäsin työpaikkani puolesta jos nostan metelin. Kesän mentyä puhuin myös työterveyshuollossa asiasta ja kävin juttelemassa työpsykologin kanssa. Jouduin jäämään sairaslomalle loppuvuodesta, sillä olin sunnuntaisin niin ahdistunut siitä ajatuksesta, että vt. on huomenna samassa talossa kuin minä..

TUTKINTAPYYNTÖ

Minut lomautettiin heti kun palasin takaisin sairaslomalta ja irtisanoin itseni heti kun sain uuden työpaikan. En missään nimessä halunnut palata takaisin, sen kuukauden mitä ehdin olla lomautettuna sai minut tajuamaan kuinka paljon tämä ahdistelu oli minuun vaikuttanut, en ollut enää oma itseni. Tein tutkintapyynnön poliisille, mutta heillä meni vuosi ennen kuin he alkoivat asiaa käsitellä. Rikosnimikkeitä oli seksuaalinen ahdistelu sekä työturvallisuusrikos, joista tämä seksuaalinen ahdistelu ehti mennä vanhaksi (koska poliisi ei tutkinut asiaa ajoissa). Jos he olisivat tutkineet asian ajoissa, niin olisin saanut valtiolta ilmaisen asianajajan, sillä kaikki seksuaalirikosten uhrit saavat ilmaisen lakimiehen! Propsit tästä valtiolle!

RIKOSUHRIPÄIVYSTYS

Tutkija suositteli kuulusteluissa, että ottaisin yhteyttä rikosuhripäivystykseen sekä johonkin ammattilaiseen kenen kanssa saisin keskustella ja käydä asiaa läpi. Samalla seurattiin miten mieleni jaksaa tuota pitkää prosessia, minulla on aina korkeampi riski sairastua uudelleen masennukseen, kun sen olen nuorempana sairastanut. Sain ihanan tukihenkilön Rikusta, joka oli tukenani koko prosessin ajan ja nyt varsinkin kun odotellaan valittaako vastapuoli tuomiosta vai ei.

Tässä yksi tuomiosta, se herätti lehdistönkin kiinnostuksen.

Kerron oikeudenkäynnistä seuraavassa postauksessa 🙂

 

 

 

3

Tällä artikkelilla on 4 kommenttia

  1. Nimetön

    Vahva sinä <3 Oon niin iloinen, että vihdoin aletaan näkemään me too-liikkeen vaikutukset ja valtarakenteet alkavat pikkuhiljaa sortumaan. Onneksi uskalsit puhua tästä aiheesta työpaikalla ja kirjoittamaan tämän postauksen. Ehkä mäkin uskallan joku päivä <3 t. Roosa

    1. iinaeveliina

      Kiitos ❤️ Rohkeasti vain, kun on sen aika ?

  2. Tiina

    Huikeata, että menit puhumaan ja tämä asia eteni. Hyvä, että kirjoitit aiheesta myös tämän postauksen ?

    1. iinaeveliina

      Kiitos 🙂 Toki he valittivat päätöksestä ja nyt taas odotellaan saivatko he jatkokäsittelyyn lupaa..

Vastaa