Apua, minulla on borrelioosi osa 1

OIREET JA TOTEAMINEN

Herään joulukuisena aamuna ja huomaan jalkojeni olevan jotenkin oudon tuntuiset. Nousen ylös, mutta jalat eivät ota kunnolla käskyjä vastaan ja ovat todella voimattomat… Pääsen hädin tuskin alakertaan, seinistä tukea ottaen ja soitan hädissäni itkuisen puhelun miehelleni.

Siitä on nyt noin vuosi aikaa kun sain verikokeiden tulokset kirjeenä kotiini, joissa minun todettiin sairastavan Borrelioosia?! En oikein tiennyt mitä ajatella, oliko tämä hyvä asia vai ei?

ENSIMMÄISET OIREET

Olin ravannut lääkärissä jo puolen vuoden ajan ja kaikki vain levittivät käsiänsä, eivätkä tienneet mikä minua vaivasi. Muistan olleeni sairaalan päivystyksen vuodeosastolla monia kertoja, sydänkäyrässä kiinni. Minulla oli lukuisia oireita, ensimmäisiä oireita oli kuume ja flunssainen olo. Kuumetta oli joka päivä yli 37 astetta ja pahimmillaan 38,5 astetta. Kuume ei kuitenkaan tuntunut siltä kuin ennen, en saanut kylmänväreitä tai tärissyt kun kuume nousi. Kuume tuntui siltä kuin aivoni olisivat olleet kattilassa kiehumassa ja minulla oli todella kuuma! Kuume nousi yleensä kun nukuin, yöunia tai päikkäreitä ja laski usein pois päivän aikana, kunnes seuraavana aamuna oli taas noussut. Vaihdoin ainakin kertaalleen kuumemittaria, koska aluksi en uskonut lukemia, sillä eihän minulla ollut niitä ”normaaleja” kuumeen oireita.

PAHIMMAT OIREET

Pahimpia oireita oli puheen puuroutuminen, nivelkivut käsissä ja se ettei kehoni palautunut pienimmästäkään rasituksesta. Jos olin päivän aikana jotenkin rasittanut itseäni esim. nähnyt ystäviä, katsonut televisiota tai yrittänyt tehdä kotitöitä, niin jouduin olemaan levossa monta päivää. Sissinä minun oli pakko yrittää tehdä ruokaa ja kotitöitä, sillä muutoin olisin joutunut itselleni myöntämään olevani erittäin huonossa kunnossa, enkä tiennyt oliko tämä vasta alkua. Tein ruokaa jakkaralla istuen, sillä en jaksanut seistä kauaa ja pyykkihuoltoa tein istuen kodinhoitohuoneen lattialla. Onneksi olimme ostaneet kuivausrummun ja jouduin vain siirtämään pyykkejä koneesta toiseen… Oireet olivat sosiaaliselle persoonalle todella rankkoja ja ihmettelenkin miten minulla pysyi pää kasassa!

TAUDIN TOTEAMINEN

Yksi lääkäri epäili minulla olevan MS-tauti, oireeni vastasivat tätä ja montaa muuta sairautta. Niinpä minut lähetettiin pään magneettikuvauksiin, joissa ei onnekseni näkynyt muutoksia. Toinen lääkäri epäili minun oireilevan meidän uuden talon materiaaleista, että niiden päästämät VOC-päästöt sairastuttaisivat minut, itse en uskonut tähän pätkääkään! Tässä vaiheessa olin jo aika lailla luovuttanut, kukaan ei löytänyt minusta mitään vikaa ja aloin jo epäilemään kuvittelenko kaiken?. Yksi lääkäreistäni kuitenkin sanoi, ettei kukaan pysty mielensä voimalla nostamaan yli 38 asteen kuumetta. Seuraavalle lääkärille menin isäni patistamana (ja kustantamana, sillä yksityiset lääkärit eivät ole halpoja!) Hän ottikin minusta laajat verikokeet esitietolomakkeiden perusteella, jotka lähetettiin ulkomaille. Verestä katsottiin samalla myös ruoka-aine yliherkkyyksiä.

KOETULOKSET

Minulta löytyi todella korkeat Borrelia-arvot, Mykoplasma sekä Keuhkoklamydia. Monia ruoka-aine yliherkkyyksiäkin taudit olivat aiheuttaneet. Minulle aloitettiin vaihtoehtoinen hoitomuoto, nestemäisiä yrttejä eikä laisinkaan antibiootteja (kerron myöhemmin miksi tämä hoitomuoto) sekä erittäin tiukka ruokavalio. Ruokavalioni oli jatkossa maidoton, munaton, luontaisesti gluteeniton sekä naudanlihaton. Alkushokista päästyäni olen hyvin pärjännyt ruokavalioni kanssa, olihan siinä opettelemista mutta ei se mahdotonta ollut. Huomasin kuitenkin voinnissani ja suoliston kunnossa pian positiivisia muutoksia. Hoitava taho varoitteli Herxheimer reaktioista, joita hoidon alussa voi tulla, ymmärtääkseni aktiivisena olevat bakteerit jättävät kuona-aineita kehoon ja piilossa olleet bakteerit aktivoituessaan pahentavat oireita. Eli hoidon alussa vointi voi pahentua, ennenkuin se lähtee nousuun, näin kävi minullekin.

 

 

6

Vastaa