Poikaystävälläni oli syntymäpäivät jonkin aikaa sitten ja päätin yllättää hänet järjestämällä yllätysreissun Poriin, jossa ollaan kumpikin haluttu käydä jo pitkään. Pakkasin meille tavarat mukaan ja pistin koiran ja poikaystävän autoon, eikä kumpikaan tiennyt mihin oltiin menossa.
Poriin päästyämme ensimmäinen etappi, jonka olin suunnitellut oli Yyterin koirauimaranta. Aino pääsi riehumaan ja virkistäytymään siellä ajon jälkeen. Yyterin koiraranta on muuten aivan upea paikka ja paikalla oli todella mukavia ja sosiaalisia koiria eli uskalsi hyvin pitää koiraa vapaana.
Koiran uittamisen jälkeen alkoi nälkä iskeä, joten suunnattiin kohti seuraavaa mun etukäteen katsomaa määränpäätä eli ravintola Merimestaa, joka sijaitsee Reposaaressa aivan meren rannassa. Iso suositus paikalle meiltä molemmilta! Itse söin parasta maistamaani lohipastaa ja kumppanini söi päivän kala-annoksen, joka sisälsi paikallisseudun kalastajien samana päivänä tuomaa kalaa.
Poikaystäväni on kiinnostunut historiasta ja löysinkin etukäteen häntä varmasti kiinnostavan kohteen nimittäin Reposaaren linnakepuiston. Puistossa on juoksuhautoja ja vanhoja bunkkereita, joihin pääsee sisälle sekä näkötorni. Puisto oli todella mielenkiintoinen meidän kummankin mielestä ja näkötornista avautuivat upeat maisemat merelle.
Linnakepuiston jälkeen halusin vielä viedä meidät katsomaan Junnilan lammen ympäristöä. Junnilan lampi on myös todella historiallinen paikka. Apteekkari Robert Junnelius rakennutti paikalle pitsihuvilan 1800-luvulla. Alkuperäinen huvilan päärakennus paloi 90-luvulla, mutta paikan historiasta muistuttaa vielä etenkin lammen päälle luonnonkivistä rakennettu erikoinen pieni linnamainen rakennus. Rakennuksella on myös hauska historia, sillä se on alun perin rakennettu paikalla olleiden ankkojen talviasuinpaikaksi. Junnilan järvi sijaitsee aivan meren vieressä ja paikka on todella omalaatuinen. Muutamien metrien päässä lammesta avautuu upea näkymä merelle ja luonnonkivirannalle.
Viimeinen etappi meidän reissulla oli Yyterin hiekkadyynit. Emme olleet kumpikaan ennen käyneet siellä ja paikka oli aivan U P E A. Ehdimme rannalle juuri auringonlaskun aikaan ja ihastelimme sitä lämpimässä vedessä kahlaillen, jonka jälkeen suuntasimme takaisin autolle ja kotia kohti.
1