Alkusyksyn kuulumisia

Oon enemmän kesäihminen, mutta ootan silti innolla uusia juttuja, joita syksy tuo tullessaan. Mitään kovin mullistavaa ei ole tapahtumassa, mutta koulussa alkaa mielenkiintoisia kursseja ja aloin tekemään erään mulle mieluisen brändin kanssa yhteistyötä. Yhteistyöstä löytyy enemmän mun instan puolelta, jonne on linkki tän postauksen lopussa. Ajattelin tähän postaukseen laittaa vähän kuvia viimeviikon tunnelmista.

Ihanaa kun tänä vuonna on ollut enemmän tällaisia kukkaniittyjä kuin ennen!

Viikolla ei nyt mitään kovin ihmeellistä tapahtunut, mutta viikonloppuna mentiin pienellä porukalla mökille ja saunottiin ja lilluttiin paljussa koko ilta tähtitaivasta katsellen sekä syötiin todella hyvin. Seuraavana päivänä lähdettiin veneellä käymään läheisessä Vepsän ulkoilusaaressa, jossa kiivettiin vaikuttavalle näköalakalliolle. Kalliolle vievä reitti on aika haastava ja jouduttiin kantamaan Aino-koira osan matkasta ylös, mutta maisemat sieltä ovat ehdottomasti kiipeämisen arvoiset!

 

Viime viikonloppu oli meille vähän niin kuin kesän päättäjäiset eikä olis voinut olla paljoa parempaa tapaa sanoa kesälle heipat. Suunnitelmissa on vielä alkusyksyn aikana tehdä vuoden viimeinen venereissu jonnekin ja ottaa teltta mukaan.

 

2

Tällä artikkelilla on 3 kommenttia

  1. idahyvarinen

    Aivan ihania kuvia!?

    1. iidamaijakoivisto

      Kiitos!:)

  2. Tiina

    Kuulostaa hyvältä ?

Vastaa