KARANTEENITUKKA UHKA VAI MAHDOLLISUUS

Oliko se ”karanteenitukka” oikeasti niin hyvä idea?  —  Minun kokemus asiasta

Eripuolilla somea on pyörinyt nyt paljon kaikenlaisia erilaisia hiusvideoita, mitä porukka on tehnyt. On erilaisia värjäyksiä ja leikkauksia. Otsatukkaa, blondausta, polkkaa, sinistä, punasta ja paaaljon muuta, mitä oon kauhulla ja naurulla kattonut.
Myöskin itelle tuli olo, että mäkin voisin tehä jotain mun tukalle. Nythän on aikaa ja kukaan ei sitä kotona ollessa tule näkemään, joten miksipä ei? Niin surkuhupaisaa kun se onkin. 😀 Ja kyllä, pakko myöntää olin sitä jo pitkään harkinnut ja miettinyt mitä tälle melkeinpä mustalle pehkolle voisin tehdä. Ei siis ollut toisaalta se oikea karanteenitukka, minkä idea ja toteutus syntyy kotona neljän seinän sisällä tylsyyksissä ihan naps vain.

Mulla on aina ollut joko ihan tummat hiukset ja vastakohtana aivan tosi vaalea. Mitään siltä väliltä en koskaan ollut pitänyt, ellei lasketa niitä lukemattomia kertoja, kun oon alkanut siihen vaalennusprosessiin.
Päätin siis kokeilla jotain vaalean ruskeaa tukkaa tai edes sen tapaista, jos se olisi sellainen missä viihtyisinkin vähän pidempään. Ajatuksentasolla se tuntuikin ihan hyvältä idealta ja monesti peiliin katsoessa ajattelin, että vois toimiakkin. PLUS ainainen tyvikasvun värjääminen kuukauden välein vois vähän harventua, koska omistan luonnostaan aivan tositosi vaalean sävyiset hiukset. Monesti oon sitä jopa katunut, miksi ikinä ryhdyin tähän värjäämisen maailmaan mukaan, koska aina mä sen vaalean haluan loppujen lopuks takasin. Tai sitten tummat.

 

Lähtötilanne 

Ajatuksiinhan se idea hyvästä väristä jäi, sillä nyt toisaalta kaduttaa ja naurattaa.  Tää väri ei oikeen oo minkään värinen toisaalta, eikä omaan silmään sovi itselle ollenkaan. Jos jotain hyvää tästä haluaa, niin ainakin on hyvä pohja, vaikka alkaa raidottaan tätä taas vaaleaksi ja jos vaikka se ois sittenkin se väri missä pysyisin, ehkä. 😀 Tai sitten tähän kestää hetken aikaan tottua tuon edellisen värin jälkeen. En tiedä.

Periaatteesta en itse yksin kotona lähtenyt värjäämään omia hiuksiani, vaan työkaverilla onneksi oli kotona myös niin tylsää ja hänelläkin hiukset piti värjätä, että suostui mun kans tuleen värjäileen. En tiedä mistä tää on lähtösin etten yksin sitä suostu tekemään. Voin vannoa, että yks syy on jälleen äiti, koska hän mulle sanoi joskus, että jos ikinä laitan omaan päähäni kavereiden kanssa kaupanvärejä, hän leikkaa mut siiliksi.  Jäi, kun jäikin sit aika hyvin takaraivoon, sillä kaupanväreihin en ole ikinä koskenut.  Tai sitten oon vaan liian paljon katsonut TikTokista ja muualta videoita kotivärjäyksistä, mitkä sai mut vielä enemmän empimään. 😀  Ammattitaito ei liity mun mielestä kotivärjäyksiin milläänlailla, jos puhutaan oman pään värjäämisestä. Se ei ikinä ole sama asia itse värjätä, vaikka olisikin ammatilaisaineet.  Enkä sano ettet saisi omia hiuksiasi itse värjätä, tee se, jos tuntuu hyvältä.
Tämä oma mielipide, sinulla omasi.

Lopputulos, kuvassa ei aivan koko totuus paljastu, koska luonnonvaloa ei ollut ja se olisi tähän parhain.

 

Eli tästä voidaan todeta että omalta kohdalta ”karanteenitukka” oli uhka, suuri sellainen. Ainakin just nyt tultuu tältä.
Toinen hyvä asia mitä tämä toi taas esille on, kuinka oma hiuspohjani kärsii aina tuosta kokopään värjäyksestä. Ei tykännyt yhtään, vaan on aivan punainen, kirvelee ja kutisee samaanaikaan edelleen. Eli raidoituksella suunnittelen ainakin nyt meneväni hetken aikaan. Katotaan taas kuukauden päästä, kun kaikki on taas hiuspohjassa hyvin ja mieli muuttunut moneen otteeseen tumman ja vaalean välillä. Tiedän tosin myös faktan, jos paljon vielä itseäni altistan väreille omalla käytöllä omiin hiuksiin, on kampaajan ura astetta enemmän vaakalaudalla, sillä samalla oireita tulee asiakkaiden hiustenvärjäyksistä enemmän.

Miten teillä, onko ollut mielessä tehdä kotona jotain hiuksille vai odotatteko, että tää on ohi ja meette sit kampaajalle? Ja millaisena te koette kotivärjäykset, uhka vai mahdollisuus? 🙂

 Me Manun kanssa toivotetaan kaikille kivaa viikonloppua! 🙂 

 

 

Instagram: idaeveliin  

8

Tällä artikkelilla on 6 kommenttia

  1. Elss

    Toihan on just hyvä, sopii sulle tosi kivasti! ? Mä kävin äsken ostamassa kans hiusvärin (tosin kasvivärin, koska oon just noille kaupan, ja kampaamonkin, hiusväreille allergisoitunut). Saas nähdä, mitä tulee.. ?

    1. idahyvarinen

      UU!! Laita mulle kuvaa millanen tuli sitten! Kasviväritkin on lisääntyny just sen takia kun ihmiset allergisoituun hapeteväreille! 🙂

  2. Nonna

    Kaunis kevättukka ?

    1. idahyvarinen

      Kiitos, mutta luovun tästä kyllä heti kun keksin mihin suuntaan, ellei silmä oo tottunut 😀

  3. Vilhelmiina

    Sopii sulle hyvin ?

    1. idahyvarinen

      Hah, kiitos! <3 Omaan silmään ei oo mun juttu 😀

Vastaa