Oli tavallinen talvinen lauantai-ilta helmikuun 9. päivänä. Oli ollut muutenkin tavallinen päivä. Tavallaan, jotenkin sisällä oli outo tunne. Tiesin, että menkkojeni pitäisi alkaa näillä main lääkkeiden takia. Iltaa kohden minulla alkoi ilmaantua jomotuksia alamahaan ja olin ollut todella väsynyt koko työviikon.
Ystäväni whatsapp-ryhmässä pakottivat minut tekemään raskaustestin. Aluksi päätin kuitenkin tehdä ovulaatiotestin, sillä olin lukenut, että myös raskaus voisi näkyä testissä. Ajattelin, että pettymys ei olisi niin suuri jos testi olisi negatiivinen. Ei mennyt edes minuuttiakaan, kun testiin alkoi piirtyä toinen viiva. Aloin panikoimaan.
Mitä ihmettä?
Mitä tämä tarkoittaa?
Paniikissa otin ystävilleni kuvan tärisevin käsin ja nyt jouduin odottamaan hetken, sillä olin tyhmänä heittänyt pissankin pois heti testin kastettua siihen.
Odotin, odotin, panikoin ja odotin. Yritin keksiä tekemistä. Ei onnistunut. Oltiin niin jännittyneitä kavereiden kanssa. Odotin varmaankin noin puoli tuntia ja riensin tekemään raskaustestiä. Laskin testin pesukoneen päälle tekeytymään. Pesin käsiä, samalla katsoin sivu silmällä testiä.
VIIVA! SIINÄ ON HAILAKKA TOINEN VIIVA!
En ollut uskoa silmiä. Aloin itkemään onnesta. Melkein 2 vuoden tuska olisi ohi.
Viestiä ystäville.
Väinön isähän oli siis tällä hetkellä töissä.
Olin ihan suunnattoman onnellinen.
Pari päivää meni asiaa sulatellessa. Samalla hokasin, että jotenkin sisäinen ääni tiedosti tämän varmasti, sillä
minulla ei ikinä ole menkoista johtuvaa kipua ja se väsymys oli todella voimakasta, mahani oli myös ollut sekaisin sillä viikolla.
RV 6+0 pääsin varhaisultraan. Ikinä ei ollut jännittänyt niin paljon. Nyt näkisimme oliko siellä oikeasti elämää vai oliko kaikki kerennyt jo päättymään ennenkuin kunnolla kerkesi alkamaankaan.
Lääkäri kutsui sisään. Juteltiin. En muista mitä, koska ajatukset eivät pysyneet kasassa.
Ultran aika. Meni hetki ja toinen.
Ja ruudulle ilmestyi pieni piste, joka sykki. Pieni riisinjyvä, jolla sykki sydän.
Uskomatonta! Siellä meidän vauva kasvoi.
Alkuraskaudessa olin todella väsynyt ja voin pahoin mikäli en syönyt säännöllisesti. Alkuraskaus oli sinänsä helppoa fyysisesti, mutta henkisesti oli paniikissa. Koko ajan mietin, mitä jos menee kesken. Mitä jos alan vuotamaan verta ja kaikki olisi ohi?
10.4.2019 meillä oli niskapoimu-ultra.
Näkisimme onko vauva kehittynyt ja olisko ultrassa jotain poikkeavaa.
Kaikki oli hyvin ja vauva oli kehittynyt normaalisti.
Kävin neuvolassa ja töissä. Tuntui, että aika kului hitaasti. Sain myös raskausdiabetes-diagnoosin. Voin siitä kertoa erikseen.
Odotin rakenneultraa. Kumpihan sieltä tulisi? Mulla oli ihan tyttöfiilis. Se oli niin vahva.
13.6.2019 menimme Terveystaloon ultraan. Katsottiin kaikki rakenteet, kaikki olivat kehittyneet juuri niinkuin pitää. Huh, helpotus!
Ultran lopussa kysyin varovaisesti voisiko lääkäri myös ultrata ja kertoa kumpiko siellä lymyilee?
Onneksi asia ei jääny epäselväksi. Poikahan siellä! Meidän oma poika.
Nyt vain odoteltiin ja kasvatettiin mahaa. Tehtiin hankintoja ja sisustettiin. Olin myös paljon pois töistä, sillä minulla oli hirveät liitoskivut ja fyysinen työ ei ihan sopinut kropalleni tuona aikana. Vaikka olin fyysisesti välillä aika kipeä, hehkuin. Tunsin sen hehkun tulevan jostain syvää sisältä. Sain myös kuulla siitä paljon kuinka hehkuin. Kuuluisa raskaushehku.
RV 26 aloin käymään Tampereen yliopistollisessa sairaalassa diabeteshoitajalla ja ultrissa tasasin väliajoin, käynnit tiheentyivät loppua kohden. Pari kertaa kävin myös raskauspäivystyksessä, kun ei liikelaskenta täyttynyt. Onneksi kaikki oli hyvin, molemmilla kerroilla.
Raskauteni aikana koin tunnemylleryksiä, ruokahimoja ja kasvoin henkisesti tulevaan. Kuitenkaan aina ei ollut helppoa, kesä oli yhtä tuskaa. Kuuma kesä ja raskaana. Voitte kuvitella. Loppua kohden myös kivut pahenivat ja toivoin, että vauba syntyisi pian. Kokeilin ihan kaikki vinkit, mitä netistä vaan löysin.
RV 38+4 mentiin Tayssiin peruskäynnille juttelemään tulevasta ja mahdollisesta käynnistyksestä.
Sovittiin, että menisin viikonlopun jälkeen sairaalalle käynnistykseen.
Jännitti, pian hän olisi täällä. Odotus palkittaisiin pian.
Oliko sulla helppo raskaus? Mikä oli haastavinta? Opitko jotain?
Synnytyskertomuksesta teen erillisen postauksen, joten jääthän kuulolle!
Terkuin, Henriikka
Instagram: henriikkaisabella
7
