Kyselin teiltä Instagrammissa haluaisitteko tiivistelmän meidän vuodesta 2020, ja kyllä vastauksia tulikin paljon! Joten lähdetääs katsomaan mitä vuosi sisälsi. Yritin etsiä myös kuvia, joita ei blogissa ole näkynyt.
Tammikuu-Maaliskuu
Tammikuussa elettiin syvällä vauvakuplassa. Olin kotona, Väinön isä painoi duunia. Mä hoidin päivisin vauvaa ja koiraa. Olin todella onnellinen, elin unelmaani. Väinöllä oli myös tähän aikaan paljon masuvaivoja, kun ei sopivaa korviketta meinannut löytyä. Tammikuu oli jees.
Helmikuussa koittikin ero, mutta jatkettiin yhdessä asumista, koska välit olivat hyvät ja oli kuukauden irtisanomisaika asunnostamme. Elin ilmeisesti jossakin sumussa, koska en tuntenut oikein mitään. Silti olin onnellinen meidän pienestä pojasta. Käytiin vauvatreffeillä ja näin paljon ystäviä. Myös oman asunnon etsiminen alkoi ja pelko tulevasta.
Maaliskuu koitti ja ahdistus kasvoi. Ei tietoakaan asunnosta. SIlti pakkkailin tavaroitamme, ja mietin vaihtoehtoja. miten toimitaan jos ei asuntoa löydykään. Kriteereinä oli, että asunto olisi Nokialla, iso kaksio, lähellä mun omaa äitiä ja siskoa. Väinö kasvoi hurjaa vauhtia ja oppi koko ajan uutta. Väinö piti mua kiinni arjessa. Asunto löytyi puolessa välissä kuuta ja pääsimme myös muuttamaan maaliskuun lopulla asuntoomme. Olo oli helpottunut.
Huhtikuu – Kesäkuu
Huhtikuu oli uuden elämän alku. Uuden opettelu. Laitoin kotiamme valmiiksi, sisustelin ja järkkäilin tavaroita. Nautin kodistamme. Meidän kahden kodista. Siitä tuli juuri meidän näköinen. Sain paljon apua myös Väinön isältä, ja hän olikin aika paljon kanssamme tuolloin. Korona jylläsi ja maailma oli sekaisin.
Toukokuussa vietimme paljon aikaa ulkona, sekä sain myös omaa aikaa, kun Väinö oli isällään. Oli myös yksin olemisessakin oppimista. Viimeiset puoli vuotta olin tottunut olevani jonkun saatavilla 24/7, mutta ne päivät, kun ei kukaan vaatinutkaan minulta mitään. Kaikki hirvitti silloin.
Kesäkuussa kaikki levisinkin käsiini. Kaikki jotenkin iskostu päähäni, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin yksin. Minun oli pärjättävä yksin. Olin todella eksyksissä, ilman tukea. Tai olihan mulla tietysti perhe ja ystävät tukemassa, mutta ei kumppania. Päivät olivat haastavia, olin ahdistunut. Ei auttanut ystäville puhuminen, ei mikään.
Heinäkuu – Syyskuu
Heinäkuussa päätin hakea apua terveyden huollosta ja sainkin todella nopeasti ajan. Jännitti tuleva käynti, mutta se menikin hyvin ja olo helpotti hieman jo ekalla kerralla. Jatkoin psykologilla käyntiä ja jatkan edelleen vielä 2021 alkuvuodesta. Arkikin alkoi helpottamaan, kun ”hyväksyi” tilanteen. Hassuteltiin Väinön kanssa ja käytiin myös paljon kirjastossa ja talomme vieressä olevassa leikkipuistossa. Ei se elämä niin kurjaa loppu peleissä ollutkaan.
Elokuussa juhlin aika paljon, kävin ystävieni kanssa baarissa. Oli ihanaa viettää aikaa heidän kanssaan, ja samalla unohtaa hetkeksi kaikki murheet. Kivaa vaihtelua myös kotona olemiselle. Elokuussa muistan myös, että oli kuuma. Meidän asunto oli paahtavan kuuma ja tuulettimet oli päällä koko ajan.
Syyskuussa oli omat syntymäpäiväni. Ihastelin alkavaa syksyä. Lähdimme myös syyskuussa äitiystävieni ja heidän lapsien kanssa mökkeilemään. Oli ihanaa ja ihan todella kamalaa. Vanha talo, jossa kaikki äänet kuului. Yksi lapsi heräsi, myös muut heräsivät. Sairastettiin Väinön kanssa myös flunssa. Ja ei todellakaan ollut herkkua yli 38 asteen kuumeessa hoitaa lasta, joka oli juuri oppinut nousemaan tukea vasten. Kävin tuolloin myös koronatestissä, joten en uskaltanut edes apua pyytää keneltäkään.
Lokakuu – Joulukuu
Lokakuussa juhlittiin Väinön 1-vuotis syntymäpäiviä, joista olen erilisen postauksen tehnytkin. Väinö oppi myös kävelemään. Nautin syksystä ja elämästä. Nautin kotona olemisesta. Meidän arjesta. Odotin joulua. Vietimme paljon aikaa äitini luona. Ulkoiltiin myös.
Marraskuussa aloin laittamaan joulua kotiin. Oli ihana vetää koristeet ja kaikki ihan överiksi. Vaikka kuusi ei saanutkaan olla rauhassa terminaattorilta, mutta iltaisin oli ihanaa syödä iltapalaa kuusen valojen loistaessa. Aloin myös ostelemaan joululahjoja.
Joulukuussa leivottiin paljon pipareita, torttuja ja kuunneltiin joulumusiikkia. Mikä sen parempaa. Ennen joulua rakas kummipoikanikin syntyi tähän maailmaan. Tätä joulua odotin paljon. Erilainen, mutta silti niin samanlainen. Väinö oli jo kuitenkin tarpeeksi iso ymmärtävämään paketeista jotakin, ja sen lapsen ilo maatilasta ja plaston traktorista oli unohtumaton.
Vaikka vuosi 2020 olikin raskas, mutta samalla se oli uusi, erilainen ja opettava. Minulla on paljon uusia avaimia tulevaa kohti. Tiedän, että selviän tulevasta. Yksin. Kahdestaan. Nykyään voin jopa todeta olevani onnellinen. Olen etuoikeutettu, kun saan olla kotona lapseni kanssa. Rakastan meidän arkea.
-Henriikka
1
