Kilpikonna Olga

Oon haaveillut kilpikonnasta niin kauan, kun vaan jaksan muistaa. Sain v. 2015 lahjaksi meidän nelivarvaskilpikonnan, jonka tietysti itse olin selvitellyt ja ollut yhteydessä ihmisiin.
Tätä ennen olin jo vuosia lukenut ja opiskellut kilpikonnan hoidosta ja mitä konna tulisi vaatimaan.
Hommasin kilpikonnamme ihmiseltä, joka toimi välikotina ns. hylätyille eläimille, suurin osa oli eksoottisia eläimiä.

Tarkkaa ikää emme tiedä, mutta tuolloin 2015 eläinlääkäri arvioi kilpikonnan iäksi 35vuotta, joten sillä oon menny tähän asti. Voi varmasti heittää myös suuntaan jos toiseen.

kilpikonna oogu

Kilpikkonat ei vaadi sen kummempaa läheisyyttä tai rapsutuksia, mutta meidän konna nauttii, kun juttelen sille lasin läpi. Se kuuntelee ja kääntelee päätänsä. Jos joku muu kuin minä menee
terrarion luo juttelemaan ei Olgaa kiinnosta tai menee piiloon.

Olga syö meillä niin kaupan salaatteja ja luonnon antimia. Lisäksi menee kalkkia ja Nutrobal-vitamiinilisää. Olgassa on myös huvittavia piirteitä esimerkiksi jos en ole antanut hänelle ruokaa, niin se ravaa ja kolistelee ympäri terraariota ja tuomitsee lasin läpi, jos olen lähettyvillä.

Terraariossaa pitää myös olla lämpölamppu ja uv-lamppu. Näitä myös kuluu vuoden aikana muutamia kappaleita, kuten pohjamateriaaliakin. Terraario vie myös aika paljon tilaa, ja se ei ole kaunis sisustuselementti. Meillä on myös ajastin Olgan terraarion valoihin, jotta valot syttyvät automaattisesti ja määrittää päivän Olgalle.

Mun mielestä kilpikonna on erittäin helppohoitoinen eläin, mutta suosittelen paneutumaan kilpikonnan hoitoon, horrostamiseen sekä kilpikonnan tarpeisiin.

Mä myös kesäisin aurinkoisilla säillä vien kilpikonnan ulos syömään, kuitenkin silmä tarkkana, sillä uskokaa tai älkää kilpikonnat osaa myös liikkua nopeasti.

mklmlm

Jos teillä tulee tarkempia kysymyksiä, niin mielelläni vastaisin teille!

 

Terkuin, Henriikka

4

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia

  1. hennajyrkinen

    kilpparit on niin ihania! mulla oli joskus kilpikonna Osku, joka osottautui mooonta vuotta myöhemmin tytöksi 😀

    1. henriikkaarpula

      joo toi on tosi yleistä, että noin käy! monesti kuulee tarinoita, että luultu konnaa pojaksi, mutta sitten konna onkin pyöräyttänyt munan terraarioon 😀

Vastaa