1-vuotias taapero

Heippa!

Niin se aika vain kuluu ja koitti päivä, kun Väinö täytti 1 vuotta. En olisi koskaan uskonut, että aika menee näin nopeasti, vaikka moni sitä varottelikin.

Musta on ihana huomata ja seurata Väinön kasvua, kuinka hänestä on alkanut kasvaa ihan huippu persoona. Tänään neuvolassakin saatiin paljon kehuja kuinka reipas ja rohkea lapsi meillä on. Väinö ei ole oikeastaan koskaan vierastanut ketään ja lähtee päättäväisesti tutkimaan uutta ympäristöä. Tänään neuvolassa hän olisi heti voinut mennä neuvolatädin syliin ja kaikki kaapit ja tasot piti koluta, mihin vain ylsi.

Mä itse olin pienenä tosi ujo lapsi, ja mun isoveli hoiti mun puolesta kaiken puhumisen ja oli mun tuki ja turva. Joten mahtava huomata kuinka reipas oma lapsi on, tulevaisuudessa uskon, että päikyssä pärjää mahtavasti.

Me pidettiin Väinön synttärit sunnuntaina, parissa eri osassa pienellä porukalla. Väinö oli nii innoissaan lahjoista ja ihmisistä ketkä pääsivät paikalle. Väinö päätti myös olla kunnon showmies ja alkaa lähtee kävelemään pidempiä matkoja vieraiden läsnäollessa. Hassu lapsi!

Väinön synttärit
Tarjottaviin en itse ollut täysin tyytyväinen, mutta ainakin ne vieraille maistui. Tarjolla oli pizzahyrriä, cocktailtikkuja, cakepopseja ja täytekakkua. Kamalalla kiireellä tehtiin lauantaina tarjottavat siskon kanssa. Tuumasin vain, että onneksi syntymäpäivät ovat kerran vuodessa. Jospa ensi vuonna keksitään teemakin juhliin.

Oli kyllä kiva päivä, vaikka haikeelta tuntuukin, että ei oo enää sitä vauvaa vaan nyt kasvetaan vielä hurjempaa vauhtia kohti uhmaikää.

– Henriikka

2

Vastaa