Paska äiti täällä moro!

Kuva @canva

Muistatteko kun lapset oli vauvoja ja ne oppi sanomaan ensimmäisen sanansa? tai kun ne ottivat ensimmäiset askeleet… tai kun ensimmäinen hammas tuli! WAU! niitä hetkiä muistelee lämmöllä! ♥

Mitäs kun tuli se ensimmäinen uhma? tuntu ,että se on maailman rasittavinta ja mietti vain et kauan tätä uhmaa vielä kestää! Voi noita aikoja, ne oli aika pientä tähän nykyaikaan! 😀

Miten näin suloisista lapsita voi tulla niin pahoja suustansa?

Paska äiti täällä moro!

Viimeisen pari kuukautta mä oon ollut paska äiti vähän joka suhteessa. Meidän tyttärellä kolkuttelee tuo murrosikä nurkan takana ja se saa ihmeellisiä raivokohtauksia.. ja jos vähänkään tiukentaa omaa äänen sävyä ni mähän huudan tottakai hänelle ja hän alkaa siitä provosoitumaan lisää… ja helvetti on irti! Tää on mulle ihan super rankkaa, koska itse koen herkkänä tän asian vielä tuplasti pahempana ja tilanne voi päättyä siihen et mä itken ja yritän hillitä itseäni, neiti itkee ja raivoo.

Mulla itselläni on kasvatus, jossa on todellakin huudettu… kaikesta… aina…. auta armias jos teit jotain pahaa niin selkään tuli ja tukka pölly oli taattu. Mä oon päättänyt aikoja sitten etten halua olla se huutava vanhempi….SE ON TODELLA VAIKEAA! koska en osaa muuta kasvatus tapaa, se on iskostunut tonne syvälle aivoihin. Mut mä oikeasti yritän! mä yritän! Tää mun tunnelukko kurssi on mulle myös erittäin hankala, mutta tavallaan hyvä koska joudun kohtaamaan sen pienen Hennan, joka koki niin paljon hylkäämisen tunnetta ja pelottavia hetkiä. Mutta ei niistä sen enempää nyt.

Sillon kun itse on väsynyt ja haluaisi vaan sitä omaa rauhaa niin ei todellakaa jaksaisi sitä huutavaa lasta siinä kuunnella.. ja yrittää selittää kuiskaten kuinka ymmärrän lapseni tunteita sillä hetkellä! oikeesti, kuka pystyy? pystyykö joku ihan oikeasti, käsi sydämmellä sanomaan ettei ikinä huuda tai menetä hermojaan lapselle joka raivoo, paiskoo tavaroita rikki, ja meuhkaa…Mä oon tosissani opetellut etten enää itse huutaisi lapsilleni.. Korotan ääntä (joka kuulemma on huutamista lasteni mielestä).. mä tunnistan sen millon mulla alkaa kiehuu niin, et kohta räjähtää.. siinä vaiheessa sanon mun miehelle ”et mä en nyt enää pysty tähän, meen kuuntelee äänikirjaa tai musiikkia toiseen huoneeseen” ja mieheni ymmärtää tämän.

Entäs kun mies ei ole kotona.. No silloin mä yritän todellakin parhaani ja sen yli et mä en omalla toiminnallani provosoisi lasta enempää. Yleensä siinä raivotilanteessa ei vaan auta mikään.. sanoi mitä tahansa tai jätti sanomatta niin kaikki on paskaa ja oon paska äiti ym. yritä siinä sitten olla hiljaa vaan.. eikä sekään ole hyvä.

Koulukuraattori

Erään raivokohtauksen jälkeen pari viikkoa sitten laitoin Wilma viestiä koulupsykologille, et onko tämä normaalia.. no saimme sitten ajan seuraavalle viikolle koulukuraattorille.

Päivä koitti ja olin puhunut lapseni kanssa, et mennään yhdessä tälle ensimmäiselle käynnille. Aika oli kolmelta, meiltä kestää 2 minuuttia ajaa koululle.. Sanoin varttia vaille kolme, et lähdetään koululle, koska tiedän et neidillä kestää toi lähteminen 10 minuuttia no kestää ja kestää kestää.. tahallaan vähän viivyttelee.. no ymmärrän uusi juttu ja ei olisi halunut sinne lähteä mun kanssa.. no kello oli jo kolme… soitin kuraattorille et myöhästymme.. menen sanomaan hieman korotetulla äänellä nyt on aika mennä, et me ollaan jo myöhässä! Hän vaan saa hirveemmät raivarit tästä ja käskee mun painuu muualle. Sanoin odottavani autossa… lähetin mun ystävälle kunnnon itkuraivo ääniviestin jossa sanoin et mä en jaksa enää… kaikki mitä tekee niin on aina ihan paska äiti! Vaikka yrittäis puhua kauniisti tai vaikka mitä niin aina on ihan paska äiti!

Loppujen lopuksi olimme kuraattorin luona 25min. myöhässä ja käynti oli oikein positiivinen ja mukava! Uskon et käynti helpotti niin mua vanhempana kuin neitiämme. Ja kun kuraattori sanoi meidän neidille ”kuullostaa siltä et sulla on erittäin hyvät vanhemmat, jotka välittää susta ja haluaa sun parasta” niin siinä vaiheessa mä sain pidätellä kyyneliä. Ihanaa, et joku sanoo et oon hyvä vanhempi!

Nyt neiti käy kuraattorin luona juttelemassa kerran viikossa vähän kaikesta ja odottaa sinne pääsyä! ♥

Rakastan näitä kahta enemmän kuin mitään muuta! <3

Äitiys kasvattaa

Äitiys todellakin kasvattaa.. se kiristää hermoja, se tuo suunnatonta rakkauden tunnetta, suurta pelkoa ja onnistumisen tunteita. Äitiys on yks iso työmaa, jossa välillä silta romahtaa ja välillä rakennat pilvenpiirtäjän.  Mä en tiedä mitä vielä on tulossa.. teini-ikää odotellessa! Varmasti on vielä monet itkut ja paska äiti-hetket tulossa. Mä rakastan lapsiani ylikaiken, mutta kyllähän tollanen 2 tuntia kestävä raivokohtaus saa toivomaan et olis itse jossain ihan muualla siinä tilanteessa.

Mut kaikille muille, joilla on välillä myös paska äiti fiilis.. haluan sanoa et ,ME TEHDÄÄN PARHAAMME.  ME OLLAAN IHAN HELVETIN HYVIÄ VANHEMPIA JUST SELLAISINA KUIN ME OLLAAN. ME YRITETÄÄN PARHAAMME! ♥ (tän ku muistais itekin sinä heikkona hetkenä)

Tälläinen avautuminen, mut kuulkaa kyllä helpotti.. vaik semisti ahdistaa tää julkaistakin jostain syystä, ehkä pelkään et mut kivitetään.. koska eihän äiti ihminen saa sanoa olevansa loppu tähän ainaiseen kiukutteluun.

Heitä ihmeessä kommenttia tai viestiä vaikka ig:ssä jos mä en ole yksin tän asian kanssa.

-Henna-

 hennajyrkinen

8

Vastaa