Kesäkiloille kyytiä

Ensin kiirehdittiin kolmessa viikossa kesäkuntoon ja nyt yhtäkkiä elokuussa niitä kiloja onkin kertynyt varmaan sata lisää, koska jätskit, grilliherkut, drinkit ja pitkälle venyneet piknik-illalliset. Kaikki jämähtäneet siihen vyötärölle vissiin ja bikinikunto jäi johkin touko-kesäkuun rajamaille. Näinköhän on?

Näin personal trainerin näkökulmastahan vuosi menee neljään sesonkiin, jolloin asiakkaita riittää. Lähdetään tammikuusta, kun on joulukilomorkkis ja uuden vuoden lupaukset. Lähdetään tekemään elämäntapamuutoksia ja pudottamaan niitä kiloja, eikä siinä mitään, hieno tavoitehan se on! Mutta kestääkö yli maaliskuun, vai onko tämä tällä kertaa ihan koko vuoden kestävä lupaus?

Aikaisimmat seuraavat aallot tulevat huhtikuussa, kohti kesäkiristelyjä, mutta se kestää sinne kesäkuun tuntumille, kun kaivataan jo kiireesti niitä taikapillereitä, jolla kesäkunto saavutetaan ennen lomamatkaa kahdeksassa päivässä. Kesä itsessään on hiljaista aikaa, koska kuka nyt haluaisi itseään rääkätä keskellä kuuminta aikaa ja rentoa rötväämistä? No ei kukaan! Ja sitäpaitsi silloin elo-syyskuussa on taas hyvä aika hypätä takaisin arkeen, palkata PT ja olla ruodussa taas jonkin aikaa, ennen syyslomaa.

Marraskuun puolella alkaa sitten se pikkujoulusesonkin, jolloin pikkumustassa täytyy näyttää hyvältä, ja kyllähän se nyt on fiksua vähän keventää muutenkin ennen joulunpyhiä, niin voi sitten hyvällä omatunnolla syödä niitä joulun herkkuja ja lapata suklaata sitten koloihin, joita ei vielä laatikot ja kinkkurullat täyttäneet. Siinä se vuosi sitten olikin, pitäähän uutenavuotenakin vähän juhlia ja aina voi aloittaa tammikuussa sen ’uuden elämän’, jossa kiloja tai senttejä ei ole yhtään liikaa ja olo on aina freesi. Mites ois kaalikeittokuuri?

JÄRKI KÄTEEN TÄSSÄ KOHTAA!

No sitten jos katsotaan sitä järkipuolta! Kuten varmaan tajuat, oli edellinen esimerkki hieman kärjistetty, mutta totta tosiaan tuollainen jojoilu on hyvinkin tavallista. Lomilla ja pyhinä höllätään niin isolla kädellä, että vedetään täysin överiksi. Tämä yliveto johtuu siitä, että sitten on kauhea tarve aina kiristellä ja kituutella ne väliajat täysin älyttömästi. Mennään nollahiilareilla, kahdeksan treenin viikkotahdilla, salaatti- ja mehukuureilla sun muilla, että on sitten ”lupa” syödä vapaasti, kun kesähäät tai joulun pyhät iskee. Kuka tän luvan sulle antaa? Sinä itse. Kuka tän jojoilun aiheuttaa? Sinä itse.

Jäätelö siellä, suklaapala täällä, juhlat kerran kuussa tai viikon lomamatka, jolla ei treenatakaan. Nämä eivät vaikuta kokonaisukuvaan millään tavalla. Ihmisillä on kummasti sellainen käsitys, että siellä Espanjan lomareissussa voisi kertyä kymmenen kiloa pelkkää fläsää. Ja kyllä, joulun jälkeen on myös pakko hypätä vaa’alle välttämättä kaikkien niiden ihanien herkkujen jälkeen, ja o-ou, siellä onkin plus viisi kiloa. Hei don’t worry babes, se ei ole rasvaa. Se on suurimmaksi osaksi nestettä ja ruokamassaa, jota ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna suoleen on pakkautunut. Se siellä vaa’alla näkyy, eikä sulaneet lihakset ja kertynyt fläsä. Ei se syntinen jäätelö tai juustoinen pasta Italiassa iskeydy samantien senteiksi vyötäröön, eikä niitä varten tai niiden takia ole mitään tarvetta muuttaa rutiineja ”tiukemmiksi” tai alkaa dieettaamaan niitä kuuluisia kesäkiloja.

Jos me ei stressattaisi niistä viinilasillisista ja pikkutunneilla napostelluista irtokarkeista, voitaisiin käyttää sekin tuhlattu stressienergia johonkin vähän fiksumpaan ja mahdollisesti maailmaa parantavaan ajatteluun. Kun sä syöt arjessa ihan normaalisti, kehoa kuunnellen, hyvää ja monipuolista safkaa riittävästi ja säännöllisesti, olet todella hyvällä mallilla. Kun sen lisäksi liikut vähintään terveyssuositusten mukaan sen noin 2,5 tuntia viikossa sulle mieluisella tavalla ja pysyt arjessa muutenkin aktiivisena, eli valitset portaat hissin sijaa ja tallustelet siihen lähikauppaan ostamaan sitä lehtikaalta, kirjolohta ja uusia perunoita, niin sulla on asiat aika mielettömän hyvin.

KROPPA ULOS PÄIN ON VAIN SE, MILTÄ NÄYTÄT.

SISÄLTÖ RATKAISEE.

Sellaiseen elämään sopii myös ne illanistujaiset kaverin kanssa, jäätelötötterö rantapäivänä ja jopa myös se viikko Kreikan aurinkorannoilla, missä nautitaan kaikista mahdollisista herkuista. On myös hyvä muistaa, että sun keho muuttuu elämän aikana ihan luonnostaan, ja kun voit hyvin, se näkyy myös ulkomuodossa. Sun keho ei kuitenkaan määrittele sua ihmisenä, se on vain se ulkoinen habitus mikä sulla on, ei muuta. Sisältä se kaikki hyvä lähtee, ja oi miten enemmän saatkaan kaikesta irti, kun ensimmäisenä ei ole mahdolliset kilot mielessä, vaan se nautinto, mahdollinen hyvä seura ja mahtavat muistot.

Joten nyt, jos sulla on alkamassa syksyn kesäkilokuuri, valmistautuminen pikkujouluihin syyskuussa tai morkkis viimeviikon grillibileistä… Niin mä sanon nyt sulle, että unohda ne. 

Palaa takaisin arkeen! Ihan normaaleihin hyviin rutiineihin, mutta älä tee mitään radikaalia täyskäännöstä. (ellei pohja ole ollut aivan vinksallaan) Perusterve ja maalaisjärjellä rakennettu aktiivinen arki on sitä parasta höpöä pääkopalle ja kropalle. Nauti siitä! 

Ja mikäli lomaa on vielä jäljellä, kuten mulla, niin RENTOUDU. Sä ansaitset sen kyllä. <3 

1

This Post Has 4 Comments

  1. ”Palaa takaisin arkeen! Ihan normaaleihin hyviin rutiineihin, mutta älä tee mitään radikaalia täyskäännöstä. (ellei pohja ole ollut aivan vinksallaan) Perusterve ja maalaisjärjellä rakennettu aktiivinen arki on sitä parasta höpöä pääkopalle ja kropalle. Nauti siitä! ” TÄMÄ!! 👌👌

    1. Niimpä! Siis ihan just niin simppeliä. 🙂

  2. Tää on niiiiin totta 🙏
    Kumpa liikunnasta tulisi mielummin kokonaisuus eikä kausittaista ❤️
    Noora

    1. No juurikin tuo. Kun se on elämäntapa, ei tarvitse edes eritseen miettiä, mitä puuhaa tai jättää puuhaamatta. <3

Vastaa

Close Menu