HITIT JA HUTIT -vuodelta 2019

Vuosi vaihtuu huomenna – WTF? Tasan vuosi sitten mä tein muuttoa Vantaalle ja lähdin suoraan muuttokuorman purusta tätini luokse juhlistamaan vuoden päättymistä ja uuden alkamista. Nyt mä yhtäkkiä asunkin Tampereella ja oon menossa illaksi töihin, ja who knows, mitä illalla edes tapahtuu. Näin se elämä heittelee ja iskee ihan odottamattomia muutoksia, haha. En todella suunnitellut 2018 lopussa tulevalle vuodelle muuttoa. Päinvastoin kirjoitin päiväkirjaan, kuinka ”haluaisin nyt asettua vähintään pariksi vuodeksi.” Ja fuck it, kuinkas kävikään. Yhtäkkiä työskentelenkin ravintola-alalla aivan toisessa kaupungissa, enkä suinkaan asustele samassa kodissa personal trainerina työskennellen. No shame, tho. Tästä meinaa päästään vuoden TOP 1 HITTIIN:

 

OMAN SYDÄMEN KUUNTELU – MUUTTO TAMPEREELLE

Vuoden PARAS päätös ehdottomasti. Huonoin liittyy myös tähän asiaan, meinaa ainoa asia mitä kadun on se, etten muuttanut aikaisemmin, heh. Olen ollut niin onnellinen, tyytyväinen, rento… Kaikkea positiivista. Nyt melkein voisi puhua niistä hattarapilvistä ja ruusujen päällä tanssimisesta. Se ei tarkoita kevyttä arkea, päinvastoin työt on rankempia kuin mihin olen ennen tottunut, mutta se on sitä mitä mä olen kaivannutkin. Kunnon arkea töineen ja treeneinee, aikatauluinee ja säännöllisine meinoineen. Lisäksi perhe on lähellä ja enemmän läsnä ja uusia ihmisiä elämä täynnä. BEST! 

…ja ne muut hitit:

OPINTOJEN PÄÄTÖKSEEN SAATTAMINEN AIKATAULUSTA POIKETEN

Viime kevät oli raskas ja vaativa, kun teki töitä päivittäin ja pyrki samalla suorittamaan opintoja loppuun ajateltua nopeammin. Se kävi raskaaksi se, MUTTA it was totally worth it. Valmistuin siis vuotta aikaisemmin kuin alkuperäisesti olisin valmistunut, ja puoli vuotta aikaisemmin, kuin muut oppisopimuksella opiskelevat. Viimeiset viikot kävi vähän mielen päälle, kun löytyikin jotain piilossa olleita YTO-kursseja, mutta siinähän sitten salin respassa suoritit niitä englannin ja fysiikan kursseja, hah. Sillä työllä se saatiin kuitenkin pakettiin, ja pääsin kevyin mielin aloittamaan kesäloman ja uudet kuviot syksyllä. 

PITKÄN PITKÄ KESÄLOMA SLASH TYÖTÖN KAUSI

Tein toukokuussa tietoisen ratkaisun siinä opintojen lomassa, että jahka mä valmistun, irtisanoudun ja pidän hetken ihan kokonaan lomaa kaikesta. Tämähän venyi loppujenlopuksi kolmen kuukauden mittaiseksi ja hyvä niin. Jotain pikkujuttuja toiminimellä valmensin, mutta muuten mä en liikuttanut eväänikään tehdäkseni töitä, vaan mä palauduin, lepäsin ja nautin elämästä. Tässä kohtaa olin myös niin ylpeä omasta kypsyydestäni ja taidosta säästää rahaa, jolloin pystyin aivan täysin rahahuolitta viettää yhden upeimmista kesistä matkusteluineen. Heinäkuussa aloin vasta etsiä kunnolla uusia töitä ja sitten jännittäviä reittejä myöten päädyinkin Fressille valmentamaan.

ULKOMAANMATKAT – EIHÄN NIITÄ VOI UNOHTAA

En oo ikinä matkustanut niin paljoa kuin tänä vuonna. Vaikka nyt paljon puhutaankin sen epäekologisuudesta ja itsekkyydestä lentää lentokoneella, no shame with this. Teki niin hyvää lähteä taas katsomaan maailmaa vähän toisenlaisista vinkkeleistä ja kaikki reissut oli kyllä omalla tavallaan aivan ainutlaatuisia. Ensimmäinen reissu Espanjan auringon alle Malagaan perheen kanssa oli ihanaa laatuaikaa. Siellä myös saavutin täysi-ikäisyyteni, enkä oikeastaan olisi halunnutkaan juhlia sitä muussa seurassa, kun omien vanhempien ja isoveljien kera.

Lontoota lähdin seuraavassa kuussa valloittamaan itsekseni, joka oli myös yks parhaista kokemuksista. Mä ymmärsin, että hitto vie, mähän pärjään! Niin kielellisesti, kuin taidollisestikin. Ja suuren suuri suositus Love Fit -festivaleille Seveanoksissa, joka järjestetään aina heinäkuussa. Mieletön treenifestari, jossa tutustu paikallisiin ihmisiin (ollessani ainoa ulkomaalainen paikalla) ja pääsi kyllä treenaamaan luonnon helmassa ihan koko vuoden edestä! 

Sitten vielä Rooman katsastus uuden tuttavuuden kanssa äkkilähdöllä yllättäen, joka meni ihan täysin hyvästä ruuasta ja viinistä nauttien, satujumppia jumppaillen ja lämmössä paistatellen. Upea reissu ja arvokas ihmissuhde jäivät käteen. Ei lisättävää – käykäähän ihmiset Roomassa!

PT-TÖISTÄ VAKITYÖNÄ LUOPUMINEN

Wait what? Joo jep. Tampreelle muuton yhteydessä luovuin myös ajatuksesta, että mun pitäisi etsiä vain personal trainerin hommia, ja päädyinkin sushikokiksi, hah. Päätös on osoittautunut loistavaksi, koska a) mulla on paljon enemmän motivaatiota ja hinkua treenata itse ja keskittyä omiin salireissuihin. b) Yksilövalmennettavani pieni joukkio saa täydet teräni käyttöönsä ja saan laadun tasaiseksi ja oman kädenjälkeni paremmin näkyviin, kun en ole niissä hommissa kenenkään työnantajan alaisena, vaan itse puikoissa. Sekä c) Saan anyacse liikunta-alalta tehdä viikottain sitä, mikä antaa mulle kaikista eniten, eli ohjata ryhmiä! Trib3 Tampella siis kutsui mut ohjaajajoukkoihinsa, ja siellä mä nyt hikoilen (ennen kaikkea pistän muut hikoilemaan)  mielettömissä puitteissa – wohoo, bileet joka viikko! 

 

HUTIT TIIVISTETTYNÄ YHTEEN LAUSEESEEN:

Se, etten aikaisemmin luottanut omaan vaistooni ja takaraivossa jyskyttävään pahaan oloon. Olin väärässä paikassa, tekemässä vääriä asioita väärien ihmisten kanssa. Luulen, että tiesin siitä jo pidempäänkin, mutta oman ns. virhevalinnan myöntäminen otti aikaa. Mutta jos jotain opin, koskaan ei ole liian myöhäistä metsästää muutosta. Helvetti sentään, itsellehän täällä eletään! Ei mun tarvitse selitellä mun valintoja muille ja jos joskus menee lokaan, niin ei se auta, kun ottaa ohjat omiin kätösiin ja vaihtaa suunnitelmaa. Se ei ole noloa, väärin tai millään tavalla muiden asia. Sun päätökset, sun onnistumiset ja näin ollen myös sun virheet. Kanna nekin ylpeydellä – ne on niitä mitkän eniten kasvattaa. Kantapään kautta, eikös niin! 

Toki harmillisia asioita tapahtui paljon, kuten esimerkiksi Vaarin poismeno, joka oli mulle tosi raskas paikka. En kuitenkaan listaisi sitä vuoden huteihin, sillä se on elämän kiertokulkua se, ja hänellä on nyt parempi olla. Yksi tähti kirkkaampana taivaalla.

Sain myös nokkaani muilta ihmisiltä, katsoin päättyviä ystävyyssuhteita ja vietin unettomia öitä. Kärsin pitkästä aikaa jäätävistä keliakiakivuista, päänsäryistä ja vaikka mistä muusta fyysisestä. Aika kuitenkin kultaa muistot, eikä niitä elämään ihan luonnollisestikin kuuluvia asioita muistele pahalla. Luulempa, että tää vuosi oli kaikenkaikkiaan ihan hyvä. Antaisin arvosanaksi 8+ ;)!

NYT HEI SITTEN, MIELETÖNTÄ UUTTA VUOTTA 2020! 

TSEMPPIÄ VUOTEEN JA MIELETTÖMIÄ BILEITÄ TÄLLE ILLALLE, JOS SELLAISIA ON.

VAROVASTI SITTEN, PUS! 

0

Vastaa

Close Menu