Syys-lokakuun vaihteessa Kreikkaan suuntautunut reissu oli täydellinen irtiotto arjesta! Postauksessa kokemuksiamme Plataniaksen kylästä sekä parhaista paloista Kreetan saarella.

Miksi juuri Platanias?
Syyssateiden saapuessa Suomeen käännämme auton nokan kohti Helsinki-Vantaata; on aika lentää odotetulle lomalle Kreikan lämpöön! Kohteenamme on Kreetan saari, jonka Hanian lentokentälle myöhään illalla laskeuduttuamme ajamme hotelliimme pieneen Plataniaksen rantakylään. Kreikka on ollut matkahaaveissani jo pitkään, mutta juuri Platanias valikoituu kohteeksi sen helppouden sekä upean hiekkarannan takia, matkustavathan mukanamme vielä kaksi uimisesta nauttivaa lasta.
Ranta on tärkeä kriteeri meille aikuisillekin, mutta ennen kaikkea se, että kaikki tarvittava löytyy läheltä. Suoraan hotellimme vieressä sijaitsee ruokakauppoja, ravintoloita, apteekki, lääkäri sekä sata eri matkamuistomyymälää; jep, Platanias on siis kunnon lomakylä. Tämä hieman yllättää, sillä olin haaveillut hieman perinteisemmästä kreikkalaisesta tunnelmasta, mutta onneksi tulen viikon aikana huomaamaan, että aidompaa Kreikkaa löytyy Kreetalta kyllä, ja ennen kaikkea tunnelman luovat ihmiset!



Gyroksia, ouzoa ja keittiön lähettämiä jäätelöitä – syöminen Kreetalla on helppoa ja ruoka superhyvää!
Olemme valinneet majoitukseemme puolihoidon, joten aamupalojen lisäksi syömme illallisen hotellimme ravintolassa. Lounaspaikkoja ehdimme kuitenkin testailemaan viikon aikana; onneksi, sillä uusissa ravintoloissa käyminen sekä paikallisten ruokien maisteleminen ovat iso osa lomakokemusta! Valinnanvaraa ravintoloista Plataniaksella todellakin riittää ja koska kaikki sijaitsee korkeintaan kivenheiton päässä, alkaa puolihoito tuntua hieman turhalta sekä vähän tökkiäkin loppuviikkoa kohden. Mutta eipähän iske iltaisin valinnanvaikeus tunnelmallisten tavernoiden ja niiden kynttilälyhdyin valaistujen puutarhojen kanssa.
Useimpien ravintoloiden
ruokalistoilla toistuvat samat annokset, mikä on hyväkin juttu; suosikeiksi nousseita kreikkalaisia annoksia saa aina halutessaan! Plataniaksen parhaan Soutzoukakian syön vaatimattoman näköisessä, mutta palvelultaan hurjan sydämellisessä pienessä Grapevine-tavernassa. Täydellisesti kypsennetyn ja suolatun miekkakala-annoksen sekä visuaalisesti lähiravintoloistamme kauneimman miljöön tarjoaa rantaravintola Sonio Beach Restaurant. Koko perheemme suosikkilounaspaikaksi nousee suloinen, vaaleanpunaisena kukkivan puun alle rakennettu Vefi’s Homemade Cooking, jonka ruoka on joka kerta todella maukasta ja freshiä, tilasipa listalta mitä tahansa! Suosittelen testaamaan ainakin gyroksen sekä alla näkyvän katkarapusalaatin.
Ja valitseepa sitä lounas- tai illallispaikaksi minkä tahansa ravintolan, tuodaan joka kerta laskun yhteydessä keittiön tervehdys, mikä on suloinen ja erityisesti lapsia ilahduttava tapa; tarjoilija kun useimmiten kantaa pöytään herkulliset gelato-pallot.
Joinain iltoina hotellimme ravintolassa jäätelön kyytipojaksi tuodaan ouzo-snapsit. Niistä kieltäytyminen ei liene kovin kohteliasta, mutta muutaman kerran juomaa maistettuani totean, että pitäydyn mielummin lapsille (myöskin snapsilaseista) tarjotussa, kirkkaanpinkissä marjamehussa. Ouzon makuun tottuneille tarjoilijoille asiakkaiden kanssa yhdessä napatut drinkit puolestaan maistuvat, ja erityisesti livemusiikin säestäminä iltoina meno yltyy ravintolassa varsin iloiseksi. Sekä henkilökunta, että asiakkaat tanssivat kreikkalaisia tansseja piirissä muiden rikkoessa lautasia lattialle – jokin vanha kreikkalainen perinne, jota ei voi seurata kuin suupielet korvissa.


Hurmaava Hania
Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta ja hellelukemien lähennellessä kolmeakymppiä päätämme tehdä visiitin Hanian vanhaan kaupunkiin ja venetsialaiseen satamaan. Paikkoja, jotka on vaan pakko nähdä ja kokea.
Ainoastaan retkipäivän valinta menee hieman vihkoon (vanhan kaupungin kujilla on tuulettomana päivänä todella kuuma!), mutta muuten Hania on kaiken hehkutuksen arvoinen! Satamaa reunustavat värikkäät talot, tunnelmalliset pienet kujat, lukuisat ravintolat ja kahvilat sekä koko kaupungista aistittava historian havina luovat ainutlaatuiset puitteet päivälle näissä postikorttimaisemissa kiertelyyn. Haniassa voisi viettää viikon vain kaikkea ympärillään ihmetellen ja ihastellen.
Herkuttelemme croissanteilla sataman kahvilassa, kiertelemme ympäri kaupunkia ja teemme muutamat ostokset suloisista myyntikojuista. Eikä kävelyä aallonmurtajaa pitkin majakalle voi tietenkään jättää välistä! Sen jälkeen olemme jo aivan valmiita hyppäämään mereen viilentymään, joten lähdemme kohti taksitolppaa palataksemme hotellille. Päivän tulee kuin tilauksesta kruunaamaan satama-altaaseen uiskennellut suuri kilpikonna – mikä hetki ja näky!


Vuoristokylien läpi Kreetan toiselle laidalle
Kun kerran Kreetalla ollaan, ei vierailua yhdeksi Euroopan kauneimmaksi rannaksi listattua Elafonissia vaan voi jättää väliin! Koska reitti Kreetan toiselle puolelle kulkee läpi kapeiden, mutkaisten vuoristoteiden, ei auton vuokraaminen ole ensimmäisenä mielessämme. Retkiä Elafonissille vaikuttavat järjestävän lähes kaikki matkatoimistot, joista Destination Plataniaksen kautta päädymme vuokraamaan seitsemäksi tunniksi käyttöömme minibussin sekä kuljettajan.
Aamupalan syötyämme kuljettajamme Yannis saapuu hotellin parkkipaikalle ja matka läpi vuoriston voi alkaa. Tiet kulkevat läpi oliiviviljelmien sekä toinen toistaan suloisempien pienten vuoristokylien läpi, joissa paikalliset asukkaat hörppivät aamukahviaan tavernoiden terasseilla ja ahkerimmat ovat jo tienreunassa valmistamassa rakia. Täällä kaikki on säilynyt samanlaisena, mitä se on ollut 70 vuotta sitten, kertoo Yannis. Melkein jo unohdan, mihin olemme matkalla, sillä vuoristo on niin vaikuttava kokemus jo itsessään!
Pidämme lyhyen tauon Topolian rotkolla, mistä löytyvät reitin ainoat liikennevalot. Tie kulkee yksikaistaisen, 100 vuotta vanhan tunnelin läpi, jonka jälkeen mutkittelemme kapeita teitä alas kohti turkoosina välkehtivää merenrantaa.


Elafonissi – Kreikan Malediivit
Kurvatessamme Elafonissin parkkialueelle, samme jo esimakua siitä, millainen turistiruuhka itse rannalla onkaan luvassa. Muutama muukin on päättänyt suunnata pinkistä hiekasta tunnetulle rannalle tänään. No, yhtälailla me olemme osa sitä suurta turistimassaa, joten ei auta kuin sopeutua ja lähteä kahlaamaan matalan (ja ihan mielettömän kirkkaan!) veden läpi etsimään edes vähän väljempää kohtaa rantahiekalta, jonne saisimme pyyhkeemme levitettyä.
Tilaa Elafonissilta kyllä löytyy, joten aivan aurinkotuolien ja myyntikojujen värittämään rantaan ei kannata jäädä, vaan tutkia aluetta kauempaakin. Löydämme rauhallisemman sopukan laguunin reunalta. Vettä on matalimmillaan nilkkoihin asti, korkeimmillaan se ylettää reisiin; täydelliset olosuhteet snorklaamiseen, mihin lapset saavatkin kevyesti pari tuntia kulumaan!
Vaikka vesi ja maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat, ei pinkistä hiekasta ole valitettavasti tietoakaan. Liekö kova tuuli puhaltanut sen piiloon, sillä häivähdystä vaaleanpunaisesta löytyy ainoastaan rantahiekan alta lasten kaivaessa sitä sivuun. Näkemisen ja kokemisen arvoinen Elafonissi on joka tapauksessa! Parhaimmillaan tämä Kreikan Malediiveiksikin luonnehdittu paikka on varmasti turistisesongin ulkopuolella tai aamuvarhain, vähän vähemmän tuulisena päivänä.



Reissun jälkeen en ihmettele yhtään, miksi Kreeta on lomakohteena kovassa suosiossa. Syys-lokakuun vaihteessakin lämmin ilma sekä merivesi, herkullinen ruoka sekä saaren kauneus ja upea luonto saavat jo nyt, viikko paluun jälkeen, kaipailemaan takaisin Kreikkaan!
Platanias on kohteena helppo, rauhallinen ja turvallinen, jossa turismi näkyy, mutta on ehkä juuri sen ansiosta täydellinen paikka pään nollaukseen ja todellisen lomamoodin saavuttamiseen.

@elsalinnean | Elsalinnean | @elsalinnean
7
Eipä kuulostaisi yhtään pahalta päästä itsekin aurinkoon ja lämpöön vuoden pimeimpänä aikana… Herkulliselta näyttää ruoat. Olen muuten huomannut, että usein parhaat ruoat saa nimenomaan vaatimattoman näköisistä paikoista. Ja kieltämättä Elafonissi näyttää todella kauniilta.
Akut latautuu kyllä hyvin auringossa jo viikossa ☀️ Ihan totta, näin se usein just menee; pelkästään ulkonäön perusteella ei kannata ruokapaikkaa valita ? Elafonissi oli kyllä huikea!
Täällä Kreetalla juuri pidetään sadetta. Onneksi loman aluksi oli muutama aurinkopäivä. Tokihan sen tiedostaa että näin lokakuussa ilmat ovat vaihtelevia, ja luonto tarvitsee vettä, mutta eilen satoi niin paljon että Iraklionin lähellä tulvi valtavasti ja kaksi ihmistä kuoli tulviin. Tulimme eilen Haniasta tänne lähemmäksi Iraklionia, mutta olemme korkean mäen päällä, joten emme ihan ensimmäisenä jää tulvaan, mutta olihan se vähän kuumottavaa kun illalla alkoi tulla viestejä joissa kyseltiin vointianme. Luin iltapäivälehdestä mitä täällä oli meneillään sillä vaikka täälläkin tuuli valtavasti niin juuri meidän kohdalle ei osunut kovin kovaa sadetta.
Mutta vaikka nyt ilmat vähän kurjia niin kyllä tämä on ihana saari. Tykkään kovasti. Odotan paluuta, samoin teinit
Huh, onpa varmasti ollut kuumottava tilanne olla siellä just nyt! Hurja oli lukea uutisista tulvista ja nähdä kaikki ne kuvat sieltä.. Onneksi säästyitte pahimmalta myräkältä ja olette siellä vähän korkeammalla.
Ihanaa lomaa ihanalla Kreetalla säästä huolimatta ?
Kreikka on ykkös löhölomakohteemme ja Kreetallakin on tullut käytyä. Reissu jäi kolmesta asiasta lähtemättömästi mieleen..1 olin aina vannonut,että Kreetalle en lähde -sieltä kuitenkin itseni löysin muutama vuosi sitten. 2. Isäntä astui ekana iltana rannalla olleeseen rautanaulaan ja sai kaksi viikkoa uinti ja kävely kieltoa,jes!? 3. Lähtöaamuna heräsimme sänkyjemme heilumiseen, kun lähellä mannerkreikkaa oli maanjäristys, tämäkin vielä??
Ei ole totta, apua mikä sattumusten sarja! ? Ikimuistoinen reissu varmasti monella tapaa ?☀️
Ihanat kuvat. Kissakuva ihan erityisesti!
Oi, kiitos paljon! ?
Tuo Agioi Theodoroi -saari näyttää tuossa valaistuksessa ihan Australian Ulurulta, todella upea. Ja majakasta puolestaan tulee mieleen Bengtskär, hienolta näyttää sekin.
Hei joo, niinpä muuten näyttääkin! ???
Mekin ollaan jokunen vuosi sitten oltu tuossa Ideal beachissä. Huoneistomme oli altaan vieressä ja iltaisin vessa täynnä torakoita…..
Mutta paikassa oli ihan parhaat gyrokset.
O-ouuuu, ei kiva! Meidän huoneisto oli onneksi tosi siisti, oltiin toki yläkerrassa, niissä 2-kerroksisissa.
Gyros on aina hyvää ???
Kreeta on ihana saari, tykättiin tosi paljon kun siellä muutama vuosi sitten käytiin. Meillä on ollut puolihoito joskus jollain Välimeren kohteen lomalla ja olen kokenut sen turhaksi. Vaikka ruoat oli hyviä, niihin alkoi loppuviikosta kyllästyä ja hotellin lähellä oli kivoja ravintoloita, joissa olisi ollut mukavampi fiilis kuin heiman kolkossa hotellin ravintolassa.
Oi, kiva, että teilläkin hyviä kokemuksia Kreetalta!
Joo, ravintoloissa kiertely on kyllä mukavampaa kuin samassa paikassa joka ilta istuminen ?
Kreetalle tekisi kyllä vielä mieli palata, vaikka kerran siellä jo viikko onkin vietetty. Erityisesti haluaisin käydä Spinalongan saarella, mutta ehkäpä senkin osalta täytyy ennen matkan varaamista tarkkaan selvittää, että mihin aikaan vuodesta ja viikosta sinne pääsee ja miten, jottei tule matkustettua Kreetalle ”jonkun takia” ja sitten se ”joku” jää näkemättä 🙂
En ihmettele ? Hei joo, tuo vaikuttaakin ihan tosi mielenkiintoiselta retkikohteelta! Ja varmasti hyvä tarkistaa etukäteen, että pääsee paikanpäälle ???
Olen käynyt Kreetalla pari kertaa ja majoittunut toisella kerralla juuri tuolla Plataniaksessa. Tykkäsimme kovasti paikasta. Siitä on kyllä sen verran aikaa, että olisi kiva päästä jo uudelleenkin. Minun mielestä siitä pinkistä hiekasta mainittiin, että sen näkeminen vaihtelee vähän riippuen merenkäynnistä ja myös vuorokauden ajasta.
Onpa kiva kuulla, että teillä hyviä kokemuksia Plataniaksesta myös ? Hei aivan, tuo varmasti selittääkin, ettei ranta loistanut pinkkinä. Takana oli monta tooosi tuulista päivää!
Kreikkalainen keittiö on yksi maailman tunnetuimpia, ja onneksi monessa paikassa juuri perinteisiin ruokii panostetaan.
Olisi kai pinkki hiekka ollut hieno näky, mutta mielestäni tuo valkoinen hiekka ja turkoosi meri on aivan ihanaa maisemaa, jota jaksaa katsella loputtomiin.
En yhtään ihmettele sen suosiota. Nam!
Ja niin on – Elafonissilla (ja Kreetan rannoilla muutenkin) sitä maisemaa onneksi riittää silmänkantamattomiin ?
Kreeta on ihana! Oltiin myös elokuun alussa Kreetalla, majoituttiin Hanian lähellä Kalathasin kylässä. Tykkäsin paljon, sillä siellä oli rauhallisempaa meno. Plataniaksessa ei taidettu käydä ollenkaan viikon aikana. Mutta muut tästä listauksestasi olikin sitten tuttuja paikkoja. Elafonissin ”pinkki” ranta itsessään oli kaunis, mutta meidän käynnin aikaan elokuussa oli valehtelamatta tuhansia, tuhansia muitakin, joten me ei viivytty siellä kuin noin tunnin verran.
Rupesipas mieli tekemään kreetalaista ruokaa noita kuvia katsoessa. Hyvä ruoka on kyllä ehdottomasti yksi suurimmista syistä miksi Kreetalle kannattaa matkustaa. Nam!
Niin on! Oi, Kalathas näyttää ja kuulostaa nopean googlailun perusteella myös ihanalta kohteelta – miten huikeat hiekkarannat! ?
Joo, Elafonissille pitäisi ehdottomasti tehdä retki rauhallisempaan aikaan, jotta siitä saisi eniten irti.
Hih, ruoka on kyllä Kreetalla uskomattoman hyvää. Ylitti odotukset todellakin! ???