Kun joka toisessa someprofiilissa kehotetaan liikkumaan lempeästi, ilman suorituspaineita tai edes tavoitteita, hiipii helpotuksen sijaan mieleeni ahdistus. Mistä lähin kaikki suorittaminen on ollut kiellettyä – vai onko sittenkään?
On totta, että puhun itsekin joustavuudesta, rennosta suhteesta ravitsemukseen ja liikunnan ilon tärkeydestä. Mutta entäpä, jos liikunnan ilo löytyy toisinaan myös suorittamisesta? Voisiko tasapainoiseen ja mielekkäältä tuntuvaan hyvinvointiin mahtua molempia, rentoa otetta sekä tavoitteellista suorittamista?
Kun saan jalkaprässissä puserrettua sarjojen viimeiset toistot edelliskertaa suuremmilla painoilla, on fiilis laitteesta noustessa uskomaton. Onnistuinpa taas ylittämään itseni! Tuskin maltan odottaa, että pääsen muutaman päivän päästä seuraavalle treenille. Suorittajapuoleni minussa nauttii tilanteesta täysillä. Tavoitteita kohti kulkeminen ja varsinkin niiden saavuttaminen yhdistettynä liikunnan tuottamaan iloon saavat aikaan päivän parhaat endorfiiniryöpyt.
Edellä mainitun voi ilman muuta luokitella suorittamiseksi. Tosin hyväksi sellaiseksi. Niin kauan, kun suorittaminen ei ahdista tai aiheuta stressiä ja se tuntuu mielekkäältä, sanoisin, että samaan malliin kannattaa ehdottomasti jatkaa, oli kyse sitten liikunnasta tai mistä tahansa muusta. Mutta jos asia alkaa hallita ajatuksia, sen suorittaminen maistuu pakkopullalta, eikä mikään tunnu riittävän, kannattaa peli viheltää ajoissa poikki. Tällainen suorittaminen ei varsinkaan hyvinvointiin kuulu.
Ei hyvinvointikaan aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan tietyt asiat tulee hoitaa pysyäkseen kunnossa. Mutta on enemmän kuin sallittua tehdä hyvinvointia edistäviä asioita vähän rennommallakin otteella. Kuntosalille saa lähteä nostelemaan nousujohteisesti joka kerta kasvavien painojen sijaan ”vain” omia jalkojaan juoksumatolla kevyesti hölkkäillen. Tai salille menemisen voi skipata kokonaan ja kerryttää arkiaktiivisuuttaan kotipihaa haravoimalla. Omien sykevälivaihteluiden seuraamisen sijaan sopii hyvin istahtaa sohvalle ottamaan selvää suosikki tv-sarjansa uusimmista käänteistä, jos se saa ajatukset irti työasioista ja näin ollen sykkeen laskuun.
Sama pätee ravitsemuksen suhteen – syömisen kanssa on todellakin lupa joustaa! Siitä lisää aiemmassa postauksessa 4 niksiä joustavan syömisen oppimiseen .
Oman hyvinvointini suhteen olen ottanut viime kuukaudet aika iisisti. Suorittamisesta ei ole todellakaan voinut puhua, vaan tavoitteena on ollut lähinnä ylläpitää kuntoa ja terveyttä nykyisellä tasollaan. Se on tuntunut hyvältä ja ollut sopiva ratkaisu elämänvaiheeseen, jossa muut asiat ovat vieneet ison osan ajasta ja energiasta. Mutta nyt, kun tilaa tavoitteellisemmalle hyvinvoinnin kehittämiselle taas löytyy, voin sanoa, että vitsit, miten paljon paremmalta se tuntuu! Ihan kuin olisin saanut jonkun tärkeän osan itsestäni sen myötä takaisin, mikä heijastuu positiivisesti myös kaikkeen muihin elämän osa-alueisiin.
Suorittaminen on hyvinvoinnissa siis todellakin sallittua, mutta niin on myös suorittamattomuus. Molemmille taitaa olla paikkansa ja aikansa, ja ehkä paras ratkaisu onkin juuri se balanssi näiden kahden välillä. Vai mitä olet mieltä?
@elsalinnean | Elsalinnean | @elsalinnean
2
Tasapainossa itsensä ja elämänsä kanssa on varmasti myös hyvä asia olla tavoitteellista suorittamista myös liikunnan osalta.
Varoitukset ja vastapuheet syntyvät kokemuksista jolloin suorittaminen on saanut pakonomaisia piirteitä ja enemmän rikkonut kuin kehittänyt. Tätä ihminen ei itse aina ajoissa edes havaitse, jotta osaisi tehdä asialle jotakin.
Näin just! <3
Sehän siinä onkin, kun suorittaminen saattaa muuttua pakonomaiseksi just tollain salakavalasti, minkä huomaa sit siinä vaiheessa, kun keho tai mieli pistää täyden stopin tilanteelle.
Mutta onneks aina ei joudu em. tilanteeseen, vaan suorittaminen voi toimia myös hyvinvointia lisäävänä tekijänä 🙂