Vatsa murisee jo muutaman tunnin päästä, vaikka olet lusikoinut ison kulhollisen kaurapuuroa. Mistä johtuu, ettei puuro pidä nälkää riittävän pitkään poissa ja millä pienillä muutoksilla asian saa helposti korjattua? Jatka lukemista!
Yhden, eivätkä kahden, käden sormet riitä laskemaan, kuinka monta kertaa olen kuullut ihmisten päivittelevän sitä, ettei aamupuurosta saa vatsaansa riittävän täyteen. Tai vaikka olo tuntuisi kylläiseltä, alkaa vatsasta kuulua vaativaa murinaa jo hyvissä ajoin ennen lounasta.
Puuro on mitä loistavin aamupala, joten sen syömisestä ei tarvitse luopua siinä luulossa, ettei puuro olisi riittävä ateria, vaan tehdä muutama pikku fiksaus lisukkeisiin. Kipollinen kaurapuuroa on ravitsemuksellisesti hyvä vaihtoehto aamu- tai iltapalaksi, mutta pitääkseen nälkää pidempään poissa, kokeile hyödyntää alla olevia vinkkejä!
Vgeaanisen mustikkapiirakkapuuron reseptiin tästä
6 vinkkiä, kuinka saada puurosta täyttävämpi
Lisää puuroon jotain pureskeltavaa! Nestemäinen ruoka ei täytä vatsaa yhtä tehokkaasti kuin kiinteä ruoka, joten aamupuuron sekaan kannattaa ripotella esimerkiksi manteleita, pähkinöitä, siemeniä tai pilkottuja hedelmiä. Vain mielikuvitus on rajana lisukkeiden suhteen, ja erilaisten yhdistelmien kokeileminen tuokin mukavasti vaihtelua puurohetkiin.
Täydennä puuroannostasi proteiinilla! Kaurapuuro sisältää jo itsessään jonkin verran proteiinia, mutta erityisesti paljon liikkuva voi hyötyä lisäproteiinista puuron seassa. Kokeile esimerkiksi raa’an kananmunan sekoittamista keitetyn puuron joukkoon (tuo proteiinin lisäksi myös herkullisen kermaisen koostumuksen), raejuustoa tai maapähkinävoita lisukkeeksi.
Kokeile, hyödytkö pienestä hyvälaatuisesta rasvalisästä puuron seassa! Rasva imeytyy ja sulaa vatsassa hitaasti, mikä voi auttaa ylläpitämään kylläisyyden tunnetta. Puuroannokseesi voit lisätä vaikkapa lusikallisen öljyä, levitettä tai pellavansiemenrouhetta. Hyviä tyydyttymättömiä rasvoja saat myös edellä mainituista pähkinöistä sekä kananmunista.
Vaihda hiutaleesi kuitupitoisiin! Kauppojen puurohiutalevalikoima on valtava ja vain kokeilemalla löydät omalle vatsallesi sopivan valmisteen. Jos olet keittänyt puurosi aiemmin pikapuurohiutaleista, voi vatsassa hitaammin sulaviin kuitulisällä täydennettyihin täysjyvähiutaleisiin vaihtaminen auttaa pitämään nälkää pidempään poissa.
Keitä puuro veden sijaan maitoon tai kasvimaitoon! Jo tällä muutoksella saat puurosta astetta energiapitoisemman.
Tarkista myös, syötkö puuroa tarpeeksi! Voi olla, että annoksesi on vain liian pieni; auttaisiko määrällisesti hieman isomman annoksen syöminen? Tämän lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota päivän muihin aterioihin. Jos syöt päivän aikana liian vähän kulutukseesi nähden, ei pelkällä aamupuurolla paikata tilannetta. Joskus syy aamuiseen nälkään voikin löytyä liian pienestä iltapalasta.
Poweria puurosta – eli miksi aloitan aamuni kauralla -postaukseen tästä
Testaa rohkeasti erilaisia versioita puuroista! Se, mikä sopii jollekin, ei välttämättä toimi kohdallasi ollenkaan! Toisille sopii runsaampi kuidun tai rasvan nauttiminen aamuisin, kun taas toisille ne saavat aikaan lähinnä kiusallisia vatsavaivoja. Jonkun keho kaipaa enemmän hiilihydraatteja ja jonkun toinen taas hyötyy huomattavasti enemmän lisäproteiinista. Myöskään kaura ei sovi kaikille, vaan jostain toisesta viljasta keitetty puuro voi olla paljon toimivampi vaihtoehto.
Keksitkö vielä jonkun vinkin täyttävämpiin puuroannoksiin? Kerro kommenteissa!
Keititkö liikaa puuroa? Kokeile näitä HELPPOJA PUURORIESKOJA!
@elsalinnean | Elsalinnean | @elsalinnean
3