Kesä ja loma toivat sivuvaikutuksenaan fomon. Mistä on kyse ja kuinka aion sen jatkossa taltuttaa?
Saako hellepäivänä jäädä sohvalle makaamaan?
Eilen vietin ensimmäistä virallista kesälomapäivääni. Hellelukemat lähentelivät kolmeakymppiä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tyhjä kalenteri olisi mahdollistanut vaikka minkälaisten menojen toteuttamisen. Vaan mihin käytinkään lähes koko maanantain? Sohvalla makaamiseen ja Netflixin katsomiseen. Jep, luit ihan oikein. En tehnyt eilen oikeastaan yhtään mitään; ihan omasta tahdostani ja tekemättömyydestä täysillä nauttien. Ihana kesä ja kiireettömyys!
Tai nautin ainakin siihen asti, kunnes päivä alkoi kääntyä illaksi. Ei hitsit, tässähän menee koko päivä ihan hukkaan! Sillä somen perusteella kaikki näyttäisivät olevan mökkireissuilla, festareilla, rannalla, road tripillä ympäri Suomen tai joissain kesäjuhlissa ottamassa ilon irti lomasta ja auringosta. Miksen itse ollut järjestänyt mitään vastaavaa ohjelmaa ensimmäiselle lomamaanantaille? FOMO ( = fear of missing out), eli paitsi jäämisen pelko, sieltä taas nosti päätään. Hassua, sillä enhän ollut jäänyt mistään paitsi; rento, kiireetön kotona vietetty lomapäivä oli just sitä, mitä toiminnantäyteisen viikonlopun jälkeen tarvitsin ja kaipasin.
Fomosta kärsii toisinaan lähes jokainen
Jaoin ajatuksia fomosta Instagramissa, mikä osoitti, etten suinkaan ole yksin ilmiön kanssa. Jopa 91% kyselyyn vastanneista seuraajistani kertoi toisinaan kokevansa paitsi jäämisen pelkoa! Se on mun mielestä aika todella iso prosentti!
Suurin syy fomon kokemiselle vaikuttaisi olevan sosiaalinen media. Jaetaanhan sinne pääasiassa tunnelmia kivoista tapahtumista ja reissuista, eikä niistä sohvan ja Netflixin parissa vietetyistä päivistä. Ja näin se saa mun mielestä ollakin – siitä huolimatta aion jatkaa tänään-en-tee-mitään-päivien viettämistä lomalla, sillä eikö kesä olekin kuin tehty niitä varten?
Koko kesää en aio tietenkään viettää sohvan pohjalla, vaan kivaa tekemistä ja reissaamista on luvassa ihan riittämiin. Joten siksipä sitäkin suuremmalla syyllä pidän kalenterissa tyhjää tilaa päiville, joihin en bookkaa mitään menoja. Jokainen meistä tarvitsee aikaa palautumiseen ja akkujen lataamiseen, eikä se onnistu, jos koko loma on juoksemista paikasta toiseen ilman hetkenkään hengähdystaukoa. Luulenpa, että tällä ajatusmallilla myös fomo pysyy poissa. Koska kesääkään ei tarvitse suorittaa <3
Ihanaa alkanutta, ja toivottavasti edes osittain kiireetöntä, heinäkuuta!
@elsalinnean | Elsalinnean | @elsalinnean
3