Kehon ja mielen huoltoa kuivakuppauksessa

Kaupallinen yhteistyö | MaiRen hyvinvointihoidot

Kuivakuppaus, mun lemppari kehonhuoltomuoto! Lihaskireyksien lisäksi se on myös totaalista lepoa hermostolle ja mielelle – ainakin osaavissa käsissä tehtynä! Lue postauksesta, mitä hoidossa tapahtuu ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut.

Kuivakuppaus kuppaus imukuppihieronta Lahti Hollola kokemuksia

Hektisen maanantain pelastus!

Maanantai. Työpäivän ja salitreenin jälkeiset tunnit juoksen läpi minuuttiaikataulutuksella. Koiran lenkitys puolijuoksua lähimetsässä, pikavisiitti ruokakauppaan, suihku ja jotain ruokaa suuhun samalla, kun toisella kädellä pengon kaapista puhdasta vaatetta. Pyykit saavat luvan jäädä odottamaan koneeseen, sillä nyt on mun vuoroni hengähtää hetkiHollolaan kuivakuppaukseen siis!

Auton rattiin istahdettuani, kotikadun maisemien hävitessä taustapeilistä, hartiani laskeutuvat alas. Huh, onpahan ollut hektinen aloitus viikolle! Näin kiireisiä iltoja harvoin enää joutuu suorittamaan, toisin kuin lasten ollessa pieniä. Ihanien maalaismaisemien ohi kohti Hämeenkoskea ajellessani, lempibiisejäni kuunnellen, en voi kuin ihmetellä, miksen silloin ottanut enempää näitä hengähdystaukoja ihan vain itselleni? No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Mairen hyvinvointihoidot kokemuksia hieronta kuivakuppaus Lahti Hollola Hämeenkoski

Kolmas kerta toden sanoo!

Tämä on kolmas kertani MaiRen hyvinvointihoidoissa, mitä odotankin innolla! Sen lisäksi, että rentoutuminen tulee erityisesti tänään tarpeeseen, on myös yläkroppani taas töistä ja treeneistä kireänä. Aiempien hoitokokemusten perusteella luotan saavani apua jälleen molempiin.

Marjaana tekee tälläkin kertaa minulle kokonaisvaltaisen hieronnan, johon olen saanut esittää toiveitani. Niitä ei ole vaikea arvata; imukupit, please!

Kuivakuppaus kupit kuppaus imukuppihieronta Lahti Hollola kokemuksia
Kuivakuppaukseen käytettäviä kuppeja.

Mitä kuivakuppaus oikein on?

Kuivakuppaus, eli imukuppihieronta, on suosikkiosuuteni tästä tunnin kestävästä hoitokäynnistä. Ja ei, kyse ei ole siitä perinteisestä kuppauksesta, minkä ainakin itse miellän jossain hämyisessä puusaunassa suoritettavaksi seremoniaksi veriroiskeineen ja muinaisine loitsuineen. (Pitäisiköhän tämäkin mielikuva käydä oikaisemassa?)

Kuivakuppaus tehdään kumi- tai silikonikupeilla, joita liu’utetaan pitkin selkää tai pidetään paikoillaan. Vaikutus perustuu alipaineeseen, joka nostaa ihoa, kudoksia ja lihaskalvoja irti alustastaan tehden niiden alle lisää tilaa. Katso video hoidosta tästä.

Kuppaus ei satu, vaan tuntuu pikemminkin rentouttavalta. Selkäni pahimpiin jumikohtiin asetetut kupit alkavat jossain vaiheessa hoitoa hieman kiristää, mikä kertonee kireyksien helpottamisesta ja verenkierron paranemisesta; sormeni alkavat nimittäin kihelmöidä ja lämmetä, jes!

Kuivakuppaus kupit kuppaus gua sha kivi hieronta imukuppihieronta Lahti Hollola kokemuksia Mairen hyvinvointihoidot
Tulikuppi, gua sha-kivet, sekä hoidossa käytettäviä öljyjä. Vinkki: laita hoitoon päälle rennot, mutta öljynkestävät vaatteet – iho ja päänahka jäävät hieman öljyisiksi.

Tulikuppausta ja gua sha-hoitoa

Pelkkää imukuppihierontaa Marjaanan hoito ei suinkaan ole, vaan kyseessä on tehokas paketti useita eri hoitomuotoja.

Yksi niistä on tulikuppaus, joka kuulostaa hurjemmalta mitä oikeasti onkaan. Tässä käytössä on lasinen kuppi, johon alipaine saadaan aikaan tulen avulla. Lämmin kuppi asetetaan alaselälleni, jossa se saa rauhassa vaikuttaa. Aiemmilla hoitokerroilla tulikuppi on tuntunut mukavan rentouttavalta, mutta nyt sen vaikutus on huomattava! Havahdun siihen, kun oikein tunnen lihaskireyksien helpottavan ja lonkkani sekä lantioni alkavat naksahdella paikoilleen! Tunne on hassu, ihan kuin lantioni painuisi hoitopöydästä läpi. Melkoisen virheasennon ovatkin kireydet saaneet lantiooni aikaiseksi, hups!

Selkäni ja rintakehäni käsitellään myös gua sha -kivellä, jonka juuret ovat kuppauksen tavoin kiinalaisessa lääketieteessä. Gua sha -hoito vapauttaa myöskin lihaskalvojen jännityksiä ja tehostaa mikroverenkiertoa.

Kuivakuppaus kupit kuppaus hieronta imukuppihieronta Lahti Hollola kokemuksia Mairen hyvinvointihoidot
Jotain muutakin, mutta mitä…?

Marjaana on kysellyt voinnistani aiemmin ja suunnitellut sen perusteella hoidon keskittämistä tällä kertaa enemmän pään alueelle. Sopii minulle, sillä päänahan ja kallonpohjan lihasten hieronta on mielettömän ihanaa, ja just sitä, mitä tunnun tarvitsevankin – tässä kohtaa viimeistään koko hermostonikin rauhoittuu!

Hoidon aikana todennäköisesti käytetään muitakin menetelmiä, mutta pakko tunnustaa, että niistä minulla ei ole mitään hajua! Olen niin syvän rentoutumisen tilassa, että vaikka yritän olla skarppina ja painaa mieleen huomioita tätä postausta varten, tekevät Marjaanan lempeän rauhoittava hieronta ja taustalla soiva musiikki tehtävänsä. MaiRen hyvinvointihoidot 1 – Elsa 0!

Kuivakuppaus kupit kuppaus hieronta imukuppihieronta Lahti Hollola kokemuksia Mairen hyvinvointihoidot
”Rentoutumisen myötä mieleesi saattaa nousta oivalluksia ja ajatuksia. Jokainen löytää oman polkunsa itse. Hoitoa tukee monipuolinen luonnossa oleminen, itselle sopivasta ravinnosta ja liikunnasta nauttiminen. Niiden asioiden tekeminen, jotka tuovat Sinulle aidosti iloa.” – marjaanasiilinmaki.fi

Hieronnan vaikutuksia?

Hoidon jälkeen olo on levännyt, vetreä, öljyinen ja yllättävän energinen! Viimeksi kuivakuppaus sai oloni väsyneeksi (normaali reaktio tämäkin), joten nyt nautin tästä pitkälle loppuviikkoon kestävästä energialatauksesta! Tuskin maltan odottaa, että seuraava hoitokerta jo koittaisi!

Mielelläni ajelenkin hieman kauemmaksi Lahden kaupunkimaisemista Hämeenkosken rauhaan! Varsinkin, kun siellä tietää 100-varmasti saavansa jokaiseen asiakkaaseen aidosti keskittyvää ja läsnäolevaa palvelua, sekä ammattitaitoista, lempeää ja ennen kaikkea kokonaisvaltaista hyvinvointihoitoa!

 

allekirjoitus

@elsalinnean 

7

Vastaa