*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Unison liikuntapalvelut (johannapelkonen.fi) & Päijät-blogit kanssa
Hei sä siellä ruudun toisella puolella – STOP!
Muistathan pysähtyä hengittämään?

Tätä harjoittelin viime lauantaina osallistuessani muutaman muun bloggarin kanssa Unison liikuntapalveluiden Johanna Pelkosen stressinhallintaluennolle.
Alunperin luento oli tarkoitus toteuttaa livenä, mutta lienee sanomattakin selvää, mistä syystä siirryimme verkossa pidettävään versioon. Tästä samaisesta syystä luennon teemoina olleet hyvinvointi ja stressinhallinta ovatkin tällä hetkellä tosi isossa roolissa meille kaikille; kun tuntee olevansa sisäisesti vahva, eivät ulkoiset paineet tunnu niin suurilta!
Mutta miten olla edes jotenkin zen, kun maailma ympärillä kulkee ihan omia raiteitaan?
Tähän saamme paljon konkreettisia vinkkejä luennon aikana. Yksi niistä, jonka olen omakohtaisestikin todennut toimivaksi, on se, etten lue uutisia. Tai luen sen verran, että tiedän tärkeimmät faktat siitä, mikä tilanne maailmalla tai omassa kotikaupungissani on. Jatkuva uutisten / somen selaaminen kun saa mielen stressaantuneeksi salakavalan huomaamattomasti.
Tai jos jää pyörittelemään uhkina näyttäytyvää yhteiskuntaa mielessään, saa helposti luotua stressireaktion näin ihan itsekin.
Uutiset ja somepäivitykset voi siis hyvin lukea jatkuvan ärsyketulvan sijaan vain kerran, tai muutaman kerran, päivässä – kunhan ei juuri ennen nukkumaanmenoa! 😉
Hyvääkin stressiä on – mutta mikä on liikaa?
Pieni jännitys on joissain tilanteissa hyväksi; se voi auttaa parempaan urheilusuoritukseen tai boostata esiintymisjännityksessä. Mutta jos stressitilanteita tulee elämässä jatkuvalla syötöllä, eikä stressireaktioita saa katkaistua, keho siirtyy selviytymistilaan; ”jaksan, vaikka ärsyttääkin”.
Jos ei stressiä saa tässäkään katkaistua, voi seurauksena olla uupumustila, eli burn out.
Auts, tähän tuskin kukaan haluaa päätyä!

Omia voimavaroja ja palautumistekijöitä on suojeltava.
Tähän ratkaisuna on mun lempparikolmikko, eli arjen peruspalikat liikunta, ruoka ja lepo! Toimii AINA!
Johanna painottaa luennolla peruskunnosta huolehtimista; onhan se perusta, jonka päälle kaikki rakentuu.
Liikunta olisi myös aina mitoitettava omiin voimavaroihin – jos jo työpäivästä palautuminen ottaa koville, on turha lähteä juoksemaan kovasykkeistä intervall-lenkkiä, sillä rankka urheilusuoritus on aina myös stressireaktio keholle. Parempi olisi sen sijaan jakaa itselle mielekästä liikuntaa esim. 15 minuuttia joka päivälle.
No mutta APUA! Tässä vaiheessa mun on keskeytettävä luento ja kysyttävä – voiko nyt sitten poikkeustilan aikana treenata raskaita salitreenejä ollenkaan? (Huom! En siis tietenkään käy salilla nyt, mutta samanveroisen treenin saan onnekseni tehtyä kotoa ja työpaikalta löytyvillä välineillä.)
Koska ne on mulle se paras henkireikä ja omaa aikaa, ehdin jo vähän jännittää vastausta, ennen kuin Johanna toteaa, että tottakai voi! Huh! Jos kokonaisfiilis on hyvä ja uni palauttavaa, sekä huolehtii treenin jälkeen riittävän ravinnon ja levon määrästä, on kovempikin treenaaminen edelleen erittäin jees.
Ruoka on siis peruspalikoista seuraava, ja sen laadukkuus, säännöllisyys ja riittävä saanti vaikuttaa myös seuraavaan palikan, eli unen laatuun. Joka taas vaikuttaa liikunnasta palautumiseen ja jaksamiseen ylipäänsä.
Oman kehon merkkejä olisikin hyvä opetella tunnistamaan tiedostaakseen, onko elämä tasapainossa edellä mainittujen osalta, vai olisiko syytä ottaa joku osa-alue tarkasteluun. Itse ainakin huomaan, että jos kengät keskellä eteisen lattiaa saavat verenpaineen nousemaan turhan korkealle, on edellisestä salitreenistä kulunut liikaa aikaa. Tai jos unohtelen jatkuvasti asioita, on syytä siirtää nukkumaanmenoa tuntia aiemmas.
Jos palikat ovat enemmänkin vinksallaan, ei niitä kannata kaikkia lähteä korjaamaan kerralla. Keskittymällä ensin yhteen osa-alueeseen, on onnistumismahdollisuuden prosentti suurimmillaan – jopa 80% !
You can do it!

Luennon lopuksi Johanna teettää meille vielä hengitysharjoituksen, joka on nopea ja tehokas keino sammuttaa kehon stressireaktio.
Tai harjoitus olisi helppo, jos siihen malttaisi keskittyä. Huomaan siinä itselläni vaikeuksia – puuhailen samalla kaikenlaista; pyörittelen kynää kädessäni, venyttelen, asettelen päiväpeittoa siistimmin sängylle… Kunnes jokin Johannan lukemassa rentoutustekstissä herättää mielenkiintoni ja jään kuuntelemaan, sekä hengittelemään ohjeiden mukaan.
Hei ihanaa – harjoituksen päätteeksi olo on rento ja jopa hieman virkistynyt! Hengittämistä on siis syytä harjoitella useammin, jos jo muutaman minuutin pysähtymisellä ja syvillä hengityksillä saa näin huomattavan muutoksen omaan oloon.
Tässäpä tavoitetta huhtikuulle!
Tavoitteessa auttaa varmasti se, että olen päässyt tutustumaan ennakkoon Tunnista ja hallitse stressisi -verkkokurssin materiaaleihin. Omaa jaksamista ja elämän stressitekijöitä tulee ihan erilailla pohdittua, kun ne on ”pakko” kirjoittaa ylös, ja kaipaamiani vinkkejä liikkuvuuteen ja rentoutumiseen löytyy kotitreeneinä toteutettavilta ohjevideoilta – jes!
Mikä aiheuttaa sulle stressiä?
Entä mitkä on sun keinoja hallita sitä?
Laittakaa parhaat vinkit kommenttiboksiin jakoon!
Rentouttavaa viikkoa jokaiselle!
Hyviä vinkkejä ja paljon samoja ajatuksia täälläkin! Stressinhallinta ja sen poisto on tullut tutuksi ja oman kehon kuuntelu. Kyllä tänä aikana voi paljon oppia. 🙂
🙂 Noi on kyllä niin tärkeitä juttuja!
Ja jep, niin voi – nyt on melkeinpä pakko pysähtyä. Tai ainakin hidastaa hieman 🙂
Tosi hyviä vinkkejä. Oon myös itse lakannut lukemasta turhia uutisia koska se on lisännyt vain stressiä ja todellakin tässä vajaan kuukauden aikana on pitänyt oikeasti opetella hengittämään ❤️
Kiva kuulla! Toikin auttaa paljon, kun tiedostaa ne asiat, mitkä stressaa, niin keinot sen hallitsemiseen löytyy helpommin ?