Uusi yhteistyökumppani!

Vihdoinkin julkistan uuden yhteistyökumppanini! Olen parisen viikkoa ollut tästä täpinöissäni ja homma saatiin aluilleen.

Tässä tammikuussa aloitin hakemaan uutta sponssia/yhteistyökumppania lisäravinne puolelta. Sainkin suoraan Bodylabiltä ehdotuksen yhteistyöhön ja päätin tarttua tilaisuuteen, sillä brändi ja tuotteet tekivät vaikutuksen. Bldylab Nutritionista pääsette lukemaan tarkemmin tästä. Tälläiset yhteistyömahdollisuudet ovat tosi tärkeitä ja olen niistä kiitollinen.

Olen aika ahkera lisäravinteiden käyttäjä, ne on helppoja ja nopeita, sopii arkeeni hyvin. Olen monia vuosia käyttänyt esimerkiksi proteiinijauheita arjessani. Bodylabilla oli kyllä todella kattavasti makuvaihtoehtoja! Pitkäksi aikaa saa vaihtelua jos käy kaikki maut läpi.

Vitamiinit ynnä muut ovat päivittäisessä käytössäni, joten musta on tosi loistava juttu että Bodylabilta saa myös niitä. Tykkään myös testailla uusia juttuja ja sporttisille tyypeille suunnattuja tuotteita. Bodylabilta niitä löytyy vaikka mitä ja uusia tulee koko ajan.

Tuotteita ja uutuuksia pääsette näkemään somekanavissani ja blogissani jatkossa. Heitän vinkkejä lisäravinteiden käytöstä ja suosikeistani. Myös varmasti erilaisia reseptejä tulee olemaan. 🙂

Käy myös tutustumassa tuotteisiin verkkakaupassa.

0

Vastaa

Close Menu