Palautumisen haasteita

Onpas ollut haastava kuukausi takana. MM-kisoista on kohta kuukausi aikaa ja recovery-diet edistyy. Ensimmäiset pari viikkoa meni ihan sumussa, salilla kävin vähän jotain kevyttä tekemässä ja joinakin päivinä oli vaan niin väsynyt ettei oikein kiinnostanut eikä jaksanut. Kuukausi kuitenkin meni noissa kisahömpötyksissä ja siinä oli kroppa ja kyllä henkinenkin puoli välillä kovilla. Tuntuu että vasta viime viikolla sain arjesta kiinni tosissani.

Monesti kuulee tyhjästä olosta joka tulee kisojen jälkeen. On toisaalta ymmärrettävää että kun panostat pitkään vaan siihen yhteen päivään ja hetkeen voi unohtua siitä eteenpäin suunnittelu. Sitten kun kisat on kisattu niin mitäs sitten? En koe että mulla olis ollut mitään tyhjää oloa, ei mulla ollut viimeksikään kisojen jälkeen. Mulla on ollut muutamia sellaisia juttuja joihin saa ajan kulumaan ja joihin pääsen panostamaan nyt kisojen jälkeen.

clarissa_vapaapaiva_takka_sunnuntai

Toki mulla oli tosi levoton olo ekan viikon aikana, koska en ollut tehnyt päätöstä jatkosta tai mistään. Sitten vaan oli pakko tehdä päätöksiä tulevaan ja miettiä tulevia tavoitteita, jotta sai mielenrauhan ja pysty keskittymään nykyhetkeen. Tulevaisuuden kisasuunnitelmista ja tavoitteista kirjoitan myöhemmin.

Haastavinta tässä viimeisimmässä kuukaudessa on ollut nälkä. Nälkä on vaikka olisi syönyt itsensä täyteen. Nyt onneksi alkanut helpottamaan se pahin. Kun ruokaa on saanut syödä periaatteessa vapaammin kuin kisaviikoilla, on ollut kiva syödä vähän erilaisiakin ruokia ja nauttia. Silti kaloreiden on pysyttävä järkevällä tasolla ja pikkuhiljaa tässä nostellaan lähtötasolle.

Toinen asia, joka on ollut haastavaa, on kisakunnnosta luopuminen. Heti tietysti kun syö erilailla (juurekset, makeutusaineet) ja lisää hiilaria niin kunto pehmentyy. Omaan silmään kunnosta tullut ihan lösö vaikka nyt on terveemmän näköinen. Koitan pitää mielessä, että ensimmäiset kilot mitä on tullut on nestettä. Jotenkin on ollut pieni pelko pullahtamisesta, vaikka pitääkin ruuat maltillisena ja tekee aerobiset ynnä muut.

Ehkä voin päästää irti ajatuksesta, että yhtäkkiä pullahtaisin. Edelleen verisuonet näkyvät sieltä sun täältä ja erottuvuutta on. Lauantain valokuvauksissa näki hyvin kuntonsa. eikä se kyllä miltään lösöltä vaikuttanut, päin vastoin. Tässä muuten eka kuva kyseisestä kuvauksesta. Viimeksikin onnistuin reversessä oikein hyvin ja kunto pysyi tosi siistinä myös koko offikauden.

tortilla_salaatti_cheatmeal_muffinsi_pepsimax

Kyllä mä cheat -aterioita hyvällä mielellä olen syönyt ja viime viikonlopun otin rennosti vanhempien luona kun olin käymässä. Vaikka söin vähän miten sattuu ja harmittelin sitä kavereille, niin sieltä tuli vaan fiksusti että ei tuollaiset pienet löysäilyt haittaa ja rennosti vaan kun kuitenkin kokonaisuus on kohdillaan.

Onhan ruokamäärien lisäämisestä ilonsa; treeni kulkee, jaksaa tehdä töiden ja treenien ohella muutakin, ajatus ei pätki, vaatteet alkaa taas istumaan hieman paremmin, ei palele niin pahasti enää…. Tiistaina sain itsestäni irti sen verran että reippailin pyörällä töihin ja salille. En siis ole koskenut pyörään puoleentoista kuukauteen, sillä mulla loppu jaksaminen ennen kisoja…

Mutta, tälläisillä mietteillä palaudutaan. 🙂

3

This Post Has 2 Comments

  1. Olipa loistava kirjoitus, mielenkiintoinen on ihmisen kroppa. Vaikuttiko ns. Normi rytmiin palautuminen unen laatuun?

    1. Kiitos 🙂 Ehdottomasti vaikutti. Lähinnä positiivisesti. Pitkän aikaa dieetillä nukuin kevyesti ja etenkin kisaviikkoina heräilin usein yöllä johtuen stressistä ja nälästä. Nyt olen nukkunut öitäni useimmiten todella sikeästi ja hyvin.

Vastaa

Close Menu