Ootko sä vahva nainen?

*Kuvat kuvannut Anneli Kuokkanen

Luinpa mielenkiintoisen pikku artikkelin yle.fi- sivustolta. Kyseessä oli siis lista asioita, joita henkisesti vahvavoilla naisilla on yhteistä ja tapana tehdä.

Koen jotenkuten olevani henkisesti vahva. Tiedän että paljon on kehitettävää, mutta ainakin hyvinä aikoina koen olevani ”vahva nainen”. Siksi lähinnä klikkasin otsikkoa, koska halusin tietää, mitä artikkelissa kerrotaan. Mitä jutun perusteella pitäisi sitten tehdä tai olla tekemättä?

Ajattelin avata omia ajatuksiani artikkelin kolmeatoista kohtaan liittyen. Tuli hieman ajateltua myös, että missä voisi kehittää itseäni vielä ja mietittyä myös omaa kehitystään osaan liittyen. Olenko edes samaa mieltä artikkelin kanssa.

Mustavalkoinen Clarissa
Kuva: Anneli Kuokkanen
  1. Älä vertaa itseäsi muihin

Olen aikaisemmin ehkä vertaillut itseäni muihin, koin olevani huono ja ehkä hieman riittämätön. Tämä oli enemmänkin itselleni sellainen asia koulumaailmassa, koska olin keskiverto-oppilas ja muutamat kavereistani sai huomattavasti parempia numeroita.

Kuitenkin tässä kakskymppisenä ei ole kiinnostanut muiden jutut samalla tavalla, sillä olen ollut kiireinen toteuttamaan omia juttujani. Mitä someen tulee, niin totta kai hieman miettii, että oispa mullaki tuota ja tuollaista, mutta ne saattaa vaan mennä sellaiselle ”ehkä jonain päivänä”-listalle.

  1. Lopeta täydellisyyden tavoittelu

Tietyllä tapaa ymmärrän artikkelin pointin, ettei saa asettaa tavoitteita ihan liian korkealle. Realistinen on hyvä olla kun asettaa tavoitteita, mutta musta ei ole hyvä asettaa rimaa liiankaan alhaalle ja aliarvioida omia tekemisiään. Parhaansa voi tehdä ja ottaa opikseen.  Kukaan ei ole täydellinen ja jos olisi niin taitas elämä olla vähän tylsää. Lisäksi täydellisyyden tavoittelu ja siitä paineiden ottaminen luo vaan stressiä.

  1. Haavoittuvuus ei ole heikkous

Mulla on ehkä vähän tässä ongelma, koska haluan että kaikki on käsissäni ja haluan tehdä monet asioista itse. Välillä edelleenkin tunnen itseni tyhmäksi ja noloksi jos en jotain tiedä, vaikka miten nyt kaikkea voisikaan tietää…

  1. Itsekritiikki ei lannista

Olen melko kriittinen itseäni kohtaan. En koe sitä kuitenkaan ehkä huonona asiana, vaan sellaisena joka potkii eteenpäin ja saa mut tavoittelemaan asioita ja kehittämään itseäni. Älä kuitenkaan soimaa ja hauku itseäsi koko ajan, äläkä vello itsesäälissä.

  1. Älä kelaa liikaa asioita

Tän allekirjoitan vahvasti. Olen ollut aina superhuono syvällisissä jutuissa ja asioiden kunnolla pohtimisessa. Eikä mun aika sellaiseen riitäkään. Koen, että on helpompi olla liikkeessä ja kiireinen kun istua jossain pohtimassa syvällisiä. Ei tietysti mitenkään väärin ole, mutta koen että sitten vasta alkaakin huolestumaan ja masentelemaan turhista.

  1. Ota vastaa isommatkin haasteet rohkeasti

Tässä on mulla paljon opittavaa, mutta musta tuntuu, että aina kun olen mennyt hieman epämukavuusalueeni ulkopuolelle, on tapahtunut mahtavia juttuja.  Tässä toimii hyvin lainaus ”If it scares you, it might be a good thing to try”.

  1. Älä pelkää rikkoa sääntöjä

Noh, itse kyllä meen melko sääntöjen mukaan. Ehkä enemmänkin sanoisin, että älä pelkää rikkoa normeja ja rutiineja.

 

  1. Älä hauku toisia korostaaksesi itseäsi

Toisten lyttääminen luo negatiivista energiaa. Toisten jutut, menestys ynnä muu ei oo sulta pois.

  1. Älä anna toisten rajoittaa itsesi toteuttamista

Nykyään en paljoakaan piittaa muiden mielipiteistä. Ehkä eniten painaa mieheni sana, mutta jos asia tuntuu musta siltä, että jotain haluan tehdä, niin teen.

  1. Ei kannata syyttää itseään kaikesta

Tottakai virheitä ja mokia sattuu, se on inhimillistä. Koen syytteleväni itseäni joskus, mutta jos ei muuta niin ainakin voi koittaa ottaa opikseen….

  1. Vaikeneminen ei olekaan kultaa

Puhu ja ilmaise itseäsi. Koen olevani puhelias ja juttelen mielelläni monien kanssa. Tätä taitoa saan käyttää töissäni joka päivä ja tykkään siitä. Nykyään myös koulutuksissa ja palavereissa aukaisen suutani, jakaakseni ajatukseni ja ilmaisen näin myös haluni osallistua. Yleensä kotonakin suunsa avaamalla saa enemmän juttuja aikaan, kuin yksin murjottamalla tai ajattelemalla – myönnän – voisin olla vieläkin parempi.

  1. Uudistu

Jos olit 10 vuotta sitten jotain mieltä jostain, se ei tarkoita että sun tarvis olla tänäänkin sitä mieltä. Maailma muuttuu ja sinä muutut ajan kanssa. Kannattaa uudistua ja kokeilla uutta jos siltä tuntuu, se on mun mielestä tosi makee juttu!

Nyt kun vaikka mietin itseäni, niin vitsi miten erilainen olenkaan ihmisenä nyt kuin vaikkapa 7  vuotta sitten kun muutin omilleni.

  1. Arvosta menestymistäsi

Ole ylpeä itsestäsi ja saavutuksistasi. Ei tietenkään koko ajan tarvitse leijua ja olla liian omahyväinen, mutta jos olet saavuttanut jotain, niin siitä saa iloita.

Musta tässä oli paljon hyviä pointteja ja muistettavaakin. Mitä sä tuumaat tästä listasta? Toki jokaisella on oma käsityksensä henkisestä vahvuudesta ja jokainen on erilainen, se on tietty vaan parempi, ettei jokainen ole samasta puusta veistetty.

 

4

This Post Has 2 Comments

  1. Upee kirjoitus <3
    Just tää, että jokainen nainen on vahva omalla tavallaan ja omana itsenään kun vaan löytää ne voimavarat ❤️

  2. Hyvin tärkeitä vinkkejä jotka olisi hyvä muistaa joka päivä!

Vastaa

Close Menu