Kuvauksissa Espoossa

Heips vaan!

Vähän on ollut jutun aiheet vähissä kun meikäläisen arjessa tapahtui ikävä asia ja ajatukset lähinnä koko alkuviikon keskittynyt siihen. Mutta, eiköhän se tästä kuitenkin helpota pikku hiljaa ja eteenpäin painetaan arjen rutiineissa treenaten, syöden ja käyden töissä.

Toki päiviin on mahtunut muutakin puuhastelua ja viime sunnuntai vietettiin Johanneksen kanssa Espoon Oittaan rannassa. Syynä ei ollut upea sää, vaan sovitut valokuvaukset. Vapaapäivälleni ne oli sovittava, säästä en mitään ennustetta ollut katsonut, enkä siitä niin välittänytkään. Sen näkee sit ja se on mitä on.

Kuvauksista vähän ”bäkkäri” kuvaa.

Kuvaukset sujui hyvin. Tosin sää oli oikeastaan liiankin kaunis ja lämmin. Ranta oli täynnä porukkaa ja suorassa auringonvalossa on haastavaa kuvata. Olipahan mukava malleilla pienissä vaatteissa, toki aurinko teki omankin osuuden hankalaksi kun oli niin kirkasta. Mutta ei saa hyvästä säästä valittaa ja mukavaa oli. Kuvauksien jälkeen nautittiin kesäsäästä ja käytiin pyörimässä Espoossa muutenkin. Ihanasti vietetty kesäpäivä. 🙂

Ruokaakin tarvi. Itse vedin puolikkaan Subin kun toinen puolisko halus mäkkäriin… Ois mullekki maistunu…

Tulevana sunnuntaina olisi taas tarkoitus mennä kuvauksiin, tällä kertaa Hyvinkään suunnalle. Tulossa olisi ainakin jonkinlaista studio kuvaa. 🙂 Hyvinkään kuvaukset taitavat olla viidennet kuvaukset, joihin osallistun. Harjoitus tekee siinä hommassa mestarin ja ehkä löytyy tietynlaista rentoutta, joka parissa ensimmäisissä oli vähän kadoksissa.

Kuvaajana Timo Eloranta.

Ja muuten tässä näin kun tätä kirjoitusta kirjoittelin niin eka kuva tipahti näistä Espoon kuvauksista. Olkaapa hyvä!

1

Vastaa

Close Menu