Tunteiden käsittelytaitoa ei viimeisen 12 vuoden aikana pahemmin harjoiteltu, koska tunteiden ja todellisuuden kieltäminen oli ainut defenssimekanismi joka mulle toimi sairastumisen alussa.
Sen takia jälkeen jäikin sitten 12 vuoden edestä käsiteltävää, onneksi terapia (jota en ole aikaisemmin edes maininnut, koska jotenkin vieläkin Suomessa elää sellainen ajatus, että kaikki jotka menevät terapiaan ovat hulluja. Oikeasti terapiaan ei tarvita kuin muutama trauma, terapiasta hyötyisi moni).
No kuitenkin asiaan. Eli uupumus ja tunteiden käsittely. Mietin asiaa, oikeastaan vasta viime aikoina olen osannut pukea sanoiksi viime vuoden syksyn uupumuksen aiheuttamat tunteet.
Kun itse uupumus alkoi painaa päälle, kaikki tunteet olivat yhtenä möykkynä, en olisi osannut erottaa ensimmäistäkään. Tunteita oli lisäksi niin paljon ja ne olivat niin voimakkaita, etten pystynyt pysäyttämään niitä; kaikki mitä koin, tuli samantien ulos.
Viha, turhautuminen, pettymys, suuttumus, harmitus, häpeä, hämmennys, ahdistus, pelko, väsymys, uupumus.
Kun työpaikalla nämä tunteet alkoivat olla yhä näkyvämpiä, mukaan tuli myös fyysiset oireet. Syke oli työpaikalla istuessa yli 120. Menin työterveyteen, todettiin korkea verenpaine 149/99 ja kirjoitettiin samantien sairaslomaa, josta muodostui 2,5kk mittainen. Mielen toipuminen kun on todella hidasta.
Nyt akuutista uupumuksesta on kulunut siis noin 9kk. Nyt vasta pystyn kuvailemaan silloin kokemiani tunteita ja nimeämään ne. Vasta tunteiden nimeämisen ja tunnistamisen jälkeen voi paremmin analysoida ja käsitellä koettuja tunteita ja tapahtumia. En tiedä olenko siihenkään vielä valmis, palaamaan koettuihin kipeisiin hetkiin, mutta ainakin tunnistan, miltä silloin tuntui.
Tämän päivän tekstiä inspiroi oikea tapahtuma työpäivän aikana, josta tiedän, etten ole ihan voimissani ja uupumuksesta täysin toipunut.
Työpäivän aikana eräässä kokouksessa, ihmeteltyäni yrityksen ulkopuolisen henkilön voimakasta reaktiota ja pohtiessani syitä, sain osakseni syytöksiä eräältä henkilöltä, että nyt tuon keskusteluun todella negatiivisen sävyn ja tuota ei tarvita tänne ollenkaan. Eniten ihmetyttää, että ko. henkilö tietää uupumuksestani.
Jälkeenpäin itkin ja oli todella paha mieli. Toinen ei välttämättä tarkoittanut olla niin jyrkkä ja moittia, mutta reaktioni oli todella vahva, juuri ja juuri kestin kokouksen loppuun, ennen kuin murruin.
Lopputulemana ajattelen, että vaikka muut tietäisivät toisen kokeneen uupumuksen, ilman omakohtaista kokemusta muiden on varmaan vaikeaa samaistua ja tunteiden noustessa pintaan helposti unohtuu, että olemme kaikki erilaisia.
Ainakin itse saan tästä vahvistusta erityisherkkä testin tulokseen, jonka mukaan olen erityisherkkäihminen.
Mutta mikä on muuttunut aikaisempaan, on suhtautuminen itseeni ja omiin tunteisiini. Aikaisemmin olisin saattanut oikeasti moittia itseäni siitä, että itkin. Että tunteita ei saa olla. Onneksi olen kotitoimistolla, niin kukaan ei ole näkemässä ja saan rauhassa käsitellä tunteita myös tämän kaltaisessa tilanteessa.
Eli itsemyötätunto ja empatia itseäni kohtaan, sen olen selvästi oppinut viimeisen 9kk aikana. Enää en moiti itseäni tunteistani, vaan tunnistan ne osaksi elämää, kasvua ja parantumista.❤️
~ Johanna
0