Kun ensimmäisen kerran sain oireita 2008 alkoi tutkimusmatka siihen, mistä voisi löytää apua oireisiin. Äitini teki alkuun tietojen etsinnän, koska olin itse täysin dissasotiatiivisessa tilassa ja järkyttynyt ja sekaisin kivusta.
2009 menin Rauli Mäkelän vastaanotolle yksityisesti Helsingissä ja ensimmäinen ruokavaliokokeilu lähti siitä. Pidimme pehmeän paaston (eli söin vain lääkevitamiinijauhetta 5-7vrk en muista tarkalleen kuinka kauan) ja paaston jälkeen esittelimme elimistölle yksi kerrallaan uusia ruoka-aineita. Esimerkiksi pähkinöistä polvet kuumeni.
Näin päästiin lopulta gluteeniton, maidoton, ei punaista lihaa ruokavalioon. 10 vuoden aikana vegaaniset ja gluteenittomat tuotteet kehittyivät, vielä 10 vuotta sitten maidottomia jäätelöitä ei ollut, oli vain sorbettia. Joten alkoi olla mahdollista syödä ”huonosti” vaikka olisi gluteenittomalla ja maidottomalla ruokavaliolla.

2015 valmistumisen jälkeen oireet olivat taas pahat, selkää ei voinut kunnolla koukistaa ja niskat oli lopulta niin tulehtuneet, että käveleminen sattui. Koska kivut tavalliseen liikkumiseen oli todella kamalat, päätin lopulta palkata personal trainerin, niin tietäisin vähän mitä kuntosalilla kuuluu oikeasti tehdä. Tein ruokapäiväkirjaa n.2 viikon ajan ja pt:n tuomio oli:
Sun syöminen on välipalatyyppistä.
Eli paljon leipää ja semmosta, mutta ei oikeastaan mitään lämpimiä aterioita. Veden juominen oli myös ongelma, eli en oikein osannut juoda kunnolla vettä riittävästi. Kaiken maailman äppejä muistutuksia kokeilin kunnes totesin parhaaksi tavaksi, että aina kun menin vessaan ja vettä lähti pois, mulla oli 0,5l vesipullo mukana ja join sen. Näin oli helppo rutinoida veden juonti.
Tästä alkoi mun matka terveellisemmän ja ennen kaikkea säännöllisemmän syömisen rutiiniin. Ja tää oli vaikeeta! Ihan oikeasti, että syödään aamupalaa ja lounasta ja ennen kaikkea tehdään ruokaa etukäteen ja otetaan eväät töihin.
Onneksi mulla on ollut uralla työyhteisöjä, joissa eväiden syöminen on ollut normaalia, riippumatta eväiden sisällöstä meitä on ollut useita yhdessä syömässä eväitä. Tästä voisin oikeastaan kirjoittaa toisen postauksen, koska on ollut myös niitä työyhteisön jäseniä, jotka joka päivä kommentoi mun eväitä tai syömisiä.
Olin pitkään mukana erilaisissa nettivalmennuksissa ja sieltä sain myös ruokavalioita, lopulta 2018 totesin että haluan saada henkilökohtaisempaa valmennusta, koska selkärankareuma on tuonut mukanaan aika yllättäviäkin vatsaoireita, joille ei aina ole selitystä, eikä riittävää diagnoosia. 2017 Porvoossa mun suoli on tähystetty, ja kamalista oireista huolimatta mun suolet on terveitä. Eli selitystä turvotukselle, ummetukselle ja ripulille ei oo koskaan löytynyt, joten yritän hoitaa itseäni syömällä terveellisesti ja säännöllisesti. Joskus silläkään ei ole merkitystä ja oireita on silti, joten tämä on todella turhauttavaa välillä.

Varsinkin kun jokainen ihminen on erilainen. Multa usein kysytään instagramissa mitä ruokia olen jättänyt pois ja mitkä aiheuttaa oireita. Voin toki kertoa mitä olen itse oppinut, mutta se matka pitää jokaisen kulkea itse, koska jokainen keho on erilainen ja jokaisella keholla on oma historia. Esimerkiksi ajattelen, että lapsuuden ajan antibioottikuureilla on ollut merkitystä sille, että aikuisenakin mulla on herkkä vatsa.
Erinäisten kokeilujen kautta oon oppinut välttämään myös FODMAP ruokia, mulle ei sovi:
– Sipuli
– Peruna
– Tärkkelys
– Luumu
– Maissi
– Parsakaali
– Kukkakaali
Viimeisin mitä opittiin oli kun palattiin pari viikkoa sitten keto dieetiltä takaisin hiilareihin. Tehtiin se niin, että yksi päivä olin vielä ketolla ja sitten vaihdettiin ruokavaliota. Tämä oli kuitenkin mun vatsalle äkkinäinen muutos, eli ensi kerralla kannattaisi tehdä niin, että vaihdetaan esim. viikon ajan yksi ateria kerralla niin että vatsa tottuu.

Ja tällä kerralla opin, että parsakaali ja kukkakaali ei todella oo ystäviä! Olin ihan kamalan turvoksissa taas yhden viikon, kunnes vaihdoin takaisin salaatti-kurkku-tomaatti linjalle.
Eli kokeilujen ja erheiden kautta ollaan päästy siihen, että syön mahdollisimman monipuolisesti, mutta kuitenkin vältellen niitä ruoka-aineita (jotka ilman mitään tieteellistä syytä, allergiaa tms.) aiheuttavat mulle oireita.
Eli vaikka lääkärissä sulle ei todettaisi mitään IBS diagnoosia tai muuta ruoka-aine yliherkkyyttä, se ei poista sitä, mikä on sun oma tuntemus ja oppi sun omasta kehosta. Jos joku ruoka aiheuttaa sulle oireita, niin on ihan ok vältellä sitä. Ja kannattaa kirjata ylös mitä syöt ja seurata sitä omaa syömistä, jotta voit saada selville mistä oireet voisi johtua.
Kokeilu ja erhe! Sillä tämä matka on kuljettu.
-Johanna
0