Ensimmäinen työmatka fitnessurheilukilpailukauden jälkeen – Ruotsi

Vuoden 2022 kolmannen kvartaalin rauhoitin fitnessurheilulle ja kilpailulle, onneksi tämä sopi aikatauluihin eikä mitään kriisiä sattunut joka olisi vienyt äkillisesti ulkomaille työmatkalle. Hyvä säkä!

1.5 viikon työmatka Ruotsiin keskeytyi lopulta alkavaan flunssaan. Tai flunssa kuvauksena on oikeastaan vähättelevä, koska ihan 48h tunnissa peruskunto romahti niin, että oli pieni ihme että selvisin hengissä Ruotsista kotiin.

Päivystykseenkin oli pakko lähteä kotiutumisen jälkeen, kun olo yhä vain huononi.

Urheilijan ylikuormitus

On tavanomaista, että fitnessurheilija sairastuu flunssaan kilpailukauden jälkeen. Koko keho kuitenkin viedään niin äärimmilleen, mieli on ohjautunut vain yhteen tavoitteeseen ja kun tavoite on saavutettu, helpotus usein aiheuttaa romahduksen.

Mulle romahdus ei ollut henkinen, ei tullut mitään tyhjyyden tunnetta kun projekti oli ohi. Jos luit edellisen tekstin, kannanoton, niin mua kiukutti niin paljon, että sillä varmaan selvisin tähän työmatkaan asti, ennen kuin sairastuin.

Autoimmuunisairaus ja perusinfektio

Kun taustalla on autoimmuunisairaus (reuma) ja erityisesti biologinen lääkitys, joka siteeratakseni lääkäreitä ”peittää alleen monia oireita”. Siksi ”perusflunssa” on mullakin aina 2-3 viikon setti.

Kun julkaisen tämän (2.12.2022) on menossa päivä 15 sairastamista, kävin lääkärillä kysymässä joko voisi matkustaa ja viikon vielä saan olla poissa; vasemman korvan tärykalvo turvoksissa, nielussa vielä punoitusta ja vasen kaulan imusolmuke kosketusarka ja turvoksissa, poskiontelojen limakalvot turvoksissa mutta suurempaa limaa ei ole. Antibioottikuurin jo söin tähän, se oli kolmas tälle vuodelle.

Nyt toivotaan että parantuminen lähtee tästä käyntiin nopeasti ja pääsen takaisin urheilemaan!

~ Johanna

Mun kuulumisia, treeni- sekä liikkuvuusvinkkejä voi seurata myös instagramissa @chronicallyjohanna, Facebookissa, TikTokissa ja YouTubessa.

 

0

Vastaa