Eikös sun pitänyt pelätä koronaa?

Sain kommentin eräältä instagram seuraajaltani, kun postailin kuvia nyt heinäkuun reissultani Santorinilta Kreikasta. ”Muistan, miten kovasti pelkäsit covidia, olit ihan raivona salilla kun kukaan ei käyttänyt maskia. Niinpä, miten nyt uskalsit matkustaa Kreikkaan?”.

Vastasin ”Olen saanut 2 rokotusta ja uskon, että ne suojaavat. Lisäksi muutin mindsettiä, päätin etten halua elää negatiivisessa pelossa ja ahdistuksessa, haluan elää enkä pelätä. Siinä vastaus!”

Onko se joku sisäänrakennettu ominaisuus meillä suomalaisilla aina keskittyä negativiiseen, pahaan, vihaan, pelkoon, ahdistukseen? Ja koittaa painaa muita alas sen kun kerkeämme?

Lamaannuttavaa pelkoa…

Viime vuonna ihan oikeasti pelkäsin. Koska mulla on kokemusta Suomen erikoissairaanhoidosta, ne jotka on oikeasti sairaita ei elä siinä luulossa, että meillä hoidetaan potilaita maailman parhaiten. Paskat. Tuntien miten meillä hoidetaan, olin aivan varma, että jos saan koronan ja joudun siitä sairaalaan monien perussairauksieni altistamana, varmasti kuolisin.

Kuoleman pelko oli suuri. Sen lisäksi vielä oli työuupumuksesta johtuvaa masennusta. Tottakai olin aivan paskana.

Kevään ja kesän 2020 aikana oikein näin silmissäni, kuinka kaikki ihmiset kadulla hengittävät myrkkyä päälleni. Kaupassa, kun oli muita ihmisiä, kiersin kaupan reunoja pitkin ja jos jollain ei ollut maskia, olin kauhuissani.

Joka kerta kun lähdin asunnosta ulos, pelkoreaktio astui kuvioihin. Kun ylitin asunnon kynnyksen, sydän alkoi lyödä nopeammin ja mieli alkoi käydä läpi kaikkia mahdollisia pelkoreaktioita. Jokaisen ruokatuotteen pyyhin desinfiointi liinoilla ennen kuin laitettiin ne jääkaappiin.

Tunnistin ilman terapiaakin, että nämä reaktiot eivät ole terveitä. Ettei ole ihan normaalia pelätä muita ihmisiä tällä tavalla.

Korona ja minä

Tein tietoisesti harjoitusta ja työtä, että muut ihmiset eivät ole pelottavia. Olin silti vihainen kaiken aikaa, että terveet ottavat oman terveytensä itsestäänselvänä ja vähät välittävät muista kanssaihmisistä.

Vuoden 2021 keväällä olin tehnyt töitä kotona jo vuoden. Sain ensimmäisen rokotteen huhtikuussa, Pfizer Biontech. Mulle oli alusta alkaen selvää, että tottakai otan rokotteen. Sain toisen rokotteen 28.6. ja olin jo päättänyt, että lähden reissulle. Palkitsen itseni siitä kaikesta muustakin paskasta, josta olen selvinnyt vahvempana ulos, ei pelkästään koronasta.

Äiti huomautti, että vaikka saisi ilmaista viinaa ei ole pakko ottaa, sama juttu, vaikka saa lähteä reissuun, onko pakko mennä?

Sanoin, että jos ei kohta tapahdu jotain, kuolen tylsyyteen, että todellakin on pakko.

Ja mun Santorinin reissu yksin oli mun mielenterveydelle ihan äärimmäisen tärkeä etappi. Onneksi lähdin. Luotan siihen, että osaan itse pitää yllä korkeaa hygieniatasoa, en koskettele naamaa julkisilla paikoilla ja käytän  maskia oikein. Luotan siihen, että rokotus estää ainakin vakavalta hengenvaaralliselta koronataudilta.

Ja jos saan koronan, ainakin olen elänyt!

Yli ahdistuksesta

Ahdistuksesta yli pääseminen oli kyllä kerta kaikkiaan haastavaa. Se vaati jatkuvaa ajatustyötä. Sitä, että kun on päällä tunne, että pelkää, kohtaa sen tunteen, sen jälkeen kiistää sen ja laittaa taakseen. Esimerkiksi ”tuo ihminen varmasti sairastaa koronaa ja nyt mäkin saan sen”, ”en voi tietää onko sillä korona, parempi olla ajattelematta sitä, sulla on maski ja peset käsiä hyvin, teet kaikkesi, jotta vältyt tartunnalta, se riittää”.

En myöskään seuraa uutisia enää. Olen huomannut, että mitä enemmän uutisia seurasin, myös ennen koronaa, sitä enemmän ahdisti. Erityisherkkänä otan kannettavakseni usein myös muiden murheet, ihan kuin ne olisivat vastuullani. Uutiset kuitenkin on suurimmaksi osaksi vain sotaa ja murhetta. Miksi kuormittaa omaa mieltä sillä lisää?

Muistuta itseäsi näillä 5 vinkillä, kun olet ahdistunut:

  1. Tämä on vain vaihe, tämä menee ohi.
  2. Olet paljon vahvempi ja arvokkaampi kuin ymmärrätkään.
  3. Näet kaiken nyt pelon läpi. Suuri osa siitä ei ole totta.
  4. On ok tuntea tällä tavalla.
  5. Kaikki menee hyvin, selviät tästä kyllä, tulet olemaan ok.

(Ks. alkuperäinen inspiraatio tästä).

Toivottavasti pääset yli sun ahdistuksesta jos ahdistaa, toivottavasti tästä oli hyötyä, tiedät, ettet ole yksin! <3

~ Johanna

1

Vastaa