Kun paska osuu tuulettimeen (TAAS) | USA road trip part 4

Viimeisimmän jakson perusteella olisi voinut kuvitella, että kaikki p*ska mitä voi tapahtua on jo tapahtunut. Ei, ei lähellekkään. Tästä se alamäki vasta alkaa. Ensimmäisen kerran kahden vuoden aikana, oli tilanteita kun olin kuvausmatkalla ja olin päiviä kuvaamatta. Meille oli tapahtunut jo niin paljon negatiivisia asioita, että ette olisi enää uskoneet niitä todeksi. Kyllä, videoilla näkyvien asioiden lisäksi meille tapahtui paljon muutakin, mistä en enää edes halua puhua, nähdä videolla tai edes miettiä.

Muutama aihe mitä videolla tulette näkemään:

-Lennot peruttu eikä meille kerrottu mitään.
-Arttu unohti palauttaa vuokra-auton
-Arttu sai kielteisen päätöksen koulusta johon hän haki ennen lomaa.
-Airbnb -asunnot toista huonompia…
-Saimme soiton, että Artun Turun asunnossa oli sattunut vesivahinko.

Haluamme aina kuulla mitä mieltä olette jaksosta, jotta voimme jatkaa teidän viihdyttämistä. Mistä tykkäsitte, mitä mieltä olitte, mitä voisi tehdä toisin? Kertokaa mitä mieltä olitte, jos kestätte katsoa loppuun asti. 😉

2

Vastaa

Close Menu