Kuolemanpelko

Raskas ja rankka aihe, joka tietyin väliajoin nousee kummittelemaan omaa mieltä.

Kuinka paljon ihmisen omiin pelkotiloihin vaikuttaa oma menneisyys ja siellä koetut asiat? Isäni kuoli yllättäen ollessani vain 11-vuotias. Oman vakavan sydänvian lisäksi lähipiirissäni on ollut muita vakavia sairauksia, joten pelko elämän päättymisestä on jo pienenä ollut jollain tasolla läsnä. Kaikista edellä mainituista huolimatta koen pääsääntöisesti eläneeni kuitenkin onnellisen lapsuuden. Siitä huolimatta uskon, että kaikella koetulla on oltava jokin vaikutus siihen mitä pelkoja vielä aikuisenakin ihminen kokee.

Aikoja jolloin pelko kuolemasta on ollut läsnä on ollut ennenkin, mutta nyt koronan rajoittaessa elämää huomaa, että aikaa on tullut eri tavalla miettiä kaikenlaisia epäolennaisia asioita. Pienetkin pohdinnat ja pelot saa helposti isot mittasuhteet. Välillä pelkää sitä, että kuolee vielä koronaan. Toisinaan taas sitä, että ehtii kuolla ennen, kun koronan jälkeen pääsee taas elämään normaalisti. Uusimpana pelon aiheena mukaan tuli myös pelko sodasta, jos koronasta selviää hengissä niin sotako tässä on oikeasti vielä edessä.

Sydämensiirrosta jo 27vuotta

Sydämensiirto

Sydämensiirrostani tuli viime marraskuussa kuluneeksi jo 27 vuotta. Vaikka kaikki on mennyt todella hyvin, käy välillä myös mielessä kauanko tätä onnea vielä kestää. En olisi valmis vielä luopumaan tästä kaikesta.

Leikkauksestani lähtien tulee tietyin väliajoin vastaan juttuja siirtosydänten kestosta. Vaikka olen täysin tietoinen siitä, että suurella todennäköisyydellä en tule ainakaan tällä sydämellä elämään kahdeksankymppiseksi, jutut siirtosydämien kestosta ahdistaa minua todella paljon. Jossain vaiheessa puhuttiin, että siirtosydämet kestäisivät keskimäärin 15 vuotta. Muistan, että tuohon aikaan omasta siirrosta oli tulossa juuri tuo luku täyteen. Minähän sain panikoitua itseni siihen tilaan, että minähän kuolen tasan sillä päivämäärällä. Tuoreimpana törmäsin jossain kommenttiin missä mainittiin, että vuosia saattaa uudella pumpulla kertyä jopa 30. Tämä riitti siihen, että muutama viikko sitten sain jälleen ahdistuksen aikaan. Minulla on aikaa tasan 3 vuotta ja se aika menee yksin kotona mahdollista koronaa paossa. Asian käsittelyä ei ehkä helpota se, että niitä miettii yksin kotona “koronakuplassansa”.

Korona-aikana on väkisin tullut tietyin väliajoin ajateltua, kuinka paljon riskiryhmäläisen elämästä menee aikaa hukkaan tämän pandemian takia. Se aika, jonka voisin käyttää elämiseen ja unelmien toteuttamiseen menee nykyään pääsääntöisesti yksin kotona. Toisaalta ei se aika välttämättä hukkaan mene, se on vain erilaista aikaa. Aikaa olla oikeasti yksin omien ajatustensa kanssa ja ehkä siitä on taas jotain hyötyä pidemmällä tähtäimellä. Tai niin ainakin minun se on pakko yrittää ajatella, että tästä ajasta selviää.

Peace & Love

Sota

Tämä blogiteksti oli jo työn alla, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tämä toi mukanaan ihan omat ja uudenlaiset pelonaiheet itseni lisäksi varmasti aika monelle.

Oma sukupolveni suomessa on saanut elää elämänsä aika turvallisessa lintukodossa. Murheet on ollut aika pieniä verrattuna todelliseen sodan uhkaan saati todelliseen sotaan. Joka tapauksessa pahaa tekee seurata tilannetta Ukrainassa ja ensimmäistä kertaa elämässäni minä kannan huolta siitä onko tässä oikeasti vielä suomellakin edessä sotatila. Itse aihe ahdistaa niin paljon, että yritän yksinkertaisesti olla seuraamatta kaikkea uutisointia aiheesta. Hyvä pysyä tilanteen tasalla asioista, mutta myöskään liika aiheessa vellominen tuskin auttaa ketään.

Testamentti

Omaa kuolemanpelkoa helpottaa jolla se, että olen tehnyt kaikki mahdolliset suunnitelmat sairastumisen ja kuoleman varalle valmiiksi. Testamentin olen teettänyt jo vuosia sitten ja nyt viimeisimpänä projektina on ollut edunvalvontavaltakirjan teettäminen. Olen myös täyttänyt hautausjärjestelyni-paperit valmiiksi, mihin olen kirjoittanut toiveitani läheisille. Joidenkin mielestä tämä kuulostaa hurjalle, mutta kuolema on kuitenkin väistämätön tosiasia. Jollain tavalla minua ja pelkoani rauhoittaa tieto siitä, että jos tai kun sellainen tilanne tulee on asiat hoidettu mahdollisimman hyvin kuntoon jo etukäteen.

Milloin enemmän, milloin vähemmän on kuolemanpelko läsnä elämässäni. Niin kauan, kun sen pelkääminen ei vaikuta muuhun elämään ja ennen kaikkea elämäniloon on kaikki ok. Ja miksi toisaalta kuluttaa aikaa siihen, sillä edessä se on joka tapauksessa. Täyttäessäni kolmekymmentä oli minulla myös samanlaisia pelkotiloja ja kävin silloin jopa juttelemassa ammattilaisen kanssa aiheesta. Muistan aina, kun hän sanoi… “Voithan sinä pelätä, että kuolet mutta voi olla, että pelkäät sitä samaa vielä kymmenen vuoden päästä”. No, olen nyt 41 ja tässä sitä edelleen ollaan.

Peloista huolimatta koitetaan elää elämämme täysillä!

:lla Anni

Ps. Apua Ukrainaan voit lahjoittaa oheisen linkin kautta. → https://linktr.ee/apuaukrainaan

3

Vastaa