Sairaanhoitajaksi monimuotototeutuksena – ekat tunnelmat

Aloitin sairaanhoitajaopinnot tammikuun alussa eli kohta kaksi kuukautta koulua on takana. Ajattelin nyt käydä kertomassa ensitunnelmat koulun käynnistä!

Opiskelen tosiaan Seamkissa sairaanhoitajaksi monimuotototeutuksena. Monimuotototeutus on käytännössä sitä, että koulupäiviä on kaksi viikossa (meillä torstai ja perjantai) ja kaikki muu tehdään kotoa käsin etäopiskeluna. Monimuotototeutushan on tosi kätevä nimenomaan aikuisille työn ohessa käytäväksi, mutta kyllä siinäkin kuitenkin jonkin verran täytyy järjestelyjä työpaikalla tehdä varsinkin jos oma työ on peruspäivätyö arkena. Jos siis ajateltaisiin vaikka mun vakityöpaikkaa missä töitä tehdään maanantaista perjantaihin pääosin klo 8-16, niin sehän tarkoittaisi sitä, että pääsisin vaan kolmena päivänä töihin. Tämä kannattaa siis ottaa huomioon ja keskustella asiasta työnantajan kanssa jos haluaa työn ohella koulutusta suorittaa! Mä itse oon nyt vakitöistä opintovapaalla, mutta teen kolmea ryhmäliikuntatuntia viikossa. Nuo ryhmäliikuntatunnit on iltahommia, joten ne onnistuu kätevästi koulusta huolimatta. Suurin osa mun luokalta tekee hoitoalan hommia, koska valtaosa on lähihoitajia ja silloinhan se onkin vähän eri, kun ala on tuollainen missä tehdään myös iltoja, öitä ja viikonloppuja ja vuorot voi sovitella koulupäivien ympärille sopivaksi.

Kyllähän noilta tunneilta ja koulupäiviltä porukka on joutunut töiden tai sairastelujen takia poiskin olemaan ja osalta tunneilta se onnistuukin ihan ongelmitta, toisilta tunneilta vähemmän ongelmitta. Itsellä on vähän se sääntö nyt, että yrittäisi vaikka väkisin päästä kouluun aina kun koulupäiviä on. Kuitenkin niitä on viikossa niin vähän, että mua itseä jotenkin vaivaisi jos jäisi väliin ja tuntuisi siltä, että jää toisista jälkeen. Sinänsä vaan kurjaa, että Markushan ei saa olla Ilmarin kanssa kotona jos Ilmari sairastaa, paitsi palkattomana tietysti. Eli käytännössä sen pitäisi olla aina minä, joka kotiin jää jos Ilmari sairastaa.

Ekat viikot koulussa oli vähän.. Noh, tylsiä. Todella paljon tuli pelkkää informatiivista asiaa ja sitä vaan odotti, että pääsee oikeasti vauhtiin. Kyllä sitä olisi muutakin tekemistä, kun kuunnella infoa opiskelijabileistä mihin ei joka tapauksessa ole menossa. 😀 Voisko sitä vaan tulla kouluun vasta sitten, kun mennään oikeasti asiaan?! Mutta noh, opintopisteitähän noistakin kerätään. 🙂 Lisäksi tähän alkuun on ollut lähinnä kaikille yhteisiä opintoja kuten vuorovaikutustaitoja ja tieto- ja viestintätekniikkaa, mutta pikkuhiljaa on kuitenkin päästy edes vähän jo asiaankin kuten anatomiaan. Tuo anatomia onkin ollut mun mielestä tosi kiinnostavaa ja oli hauska huomata, että edellisillä tunneilla käsiteltiin itselle myös täysin ennestään tuttuja asioita PT-koulutuksen kautta. 🙂

Kotitehtäviä on tähän mennessä ollut jonkin verran. Oikein, kun rupean laskeskelemaan niin olisiko tässä nyt viitisen kotitehtävää yhteensä väännetty?! Suurinpiirtein sitä luokkaa. Niistä osa on ollut aika pieniä, osa taas selkeästi enemmän aikaa ja vaivaa vieviä. Toisaalta, aiheet on ollut kuitenkin vielä osittain tosi helppoja verrattuna siihen mitä on tulossa. Kaiken kaikkiaan vielä ei ole ollut syytä valittaa millään lailla. Ryhmätöitä meillä on ollut tähän mennessä kaksi ja ne on mun mielestä vähän tympeitä. Ei siis muuten, mutta niiden tekemistä yhdessä on hankala aikuisten työssäkäyvien sovitella. Onneksi meillä on ollut parit hyppytunnit, jolloin ollaan kätevästi saatu niitä väännettyä. Muuten se taitaa mennä pitkälti siihen, että jokainen tekee kotona oman osuutensa yksikseen. On mahdoton sovitella aikataulut yhteen niin että vapaa-ajalla tehtäisiin, kun kaikilla on töitä opiskelujen rinnalla, lapsia ja kaikkea mahdollista.

Vielä tämä koulu ei mun mielestä siis ole vienyt mahdottomasti aikaa kotosalla eli kotitehtäviä ei oo tarvinnut vääntää montaa tuntia yötä myöden. Vielä ollaan kuitenkin hirveän alussa! Meillähän Ilmari on nyt hoidossa vaan nuo mun koulupäivät eli torstain ja perjantain, mutta oon kyllä alustavasti jo kysellyt onko ok ottaa kolmas hoitopäivä viikkoon jos kotitehtävät alkaa liikaa painaa päälle. Se olisi silloin selkeintä, kun saisi yhtenä päivänä keskittyä tehtäviin Ilmarin ollessa hoidossa. Mutta sitä katsotaan sitten aikaisintaan syksyllä. Tämä kevät mennään nyt näin.

Kaikenkaikkiaan koulu on alkanut oikein mukavasti, mun luokkalaiset on tosi mukavia ja kouluun lähtee mielellään. Eli vaikka valitin, että alkuun oli vähän ehkä tylsääkin, niin kyllä sinne kouluun on silti mennyt alusta alkaen innoissaan. Kysykää ihmeessä jos tulee opiskeluista mieleen jotain! 

7

Vastaa