Varmaan aika moni vanhempi allekirjoittaa otsikon väittämän. Aika usein vanhemmat jännittää tehdä muutoksia totuttuihin tapoihin lasten kanssa. Aika usein myös päädytään siihen, että lapsi ottaa muutoksen vastaan ihan ongelmitta!
Pullosta vieroittaminen, imetyksen lopetus, tutista vieroittaminen..
Yömaidon lopetus, perhepedistä omaan sänkyyn siirtyminen, omaan huoneeseen siirtyminen..
Päiväunirytmin muuttaminen, lomareissu ja lentokonematkat..
Lasten vauvavuosi ja ensimmäiset vuodet ylipäätään on usein täynnä yllälueteltujen kaltaisia tilanteita; muutoksia. Usein sitä vanhempi toivoo, että lapsi tekisi muutokset itse ja saataisiin edetä lapsentahtisesti. Usein niihin kuitenkin joutuu vanhempi puuttua ja aika moni vanhempi varmasti näitä muutoksia jännittää. Mitä jos se itkee koko yön, kun ei saa maitoa/tuttia? Olisi helpompi jatkaa vaan vanhoilla tavoilla ja lykätä niitä muutoksia hamaan tulevaisuuteen odottamaan.
Mä oon aiemmin jo kirjoitellut postauksen yöimetysten lopettamisesta. Lähdettiin tähän taistoon lokakuun loppupuolella ja päästiin loppuviimein tosi helposti siihen pisteeseen, että 2-4 yöimetystä hupeni yhteen. Sillä on menty tähän asti eli Ilmari oppi nukkumaan hienosti sinne aamuyöhön asti ja vaati vasta silloin maitoa. Kuitenkin tässä lähiaikoina, kun hampaitakin on tullut kuukaudessa kolme lisää, ollaan alettu pikkuhiljaa lipsua siihen, että maitoa on jouduttu toisina öinä antaa kaksikin kertaa. Kaksi kertaa ei ole toki vielä paljon, mutta kun ikää alkaa olla jo lähempänä 1v, niin tuntuuhan se vähän hölmöltä alata taas ruokkia öisin yhtä paljon, kun osa ruokkii edes alle puolivuotiasta. Nojoo, lapset ovat tottakai yksilöitä eikä tälläisiä isoja muutoksia kannata muutenkaan tehdä ikinä silloin, kun on muuta levottomuutta öissä kuten hampaiden tulo. Meilläkään, kun ei syödä edes tuttia, niin se rinta voi olla ainut, joka helpottaa ja lohduttaa pientä kipuilijaa.
Kuitenkin nuo yöt vaivasi mua koko ajan alitajunnassa. Totesin tosin jossain kohtaa, että toisaalta se on osittain se ulkoinen paine, joka häiritsee. Jotenkin se vuosi on monesti sellainen rajapyykki. Eihän kukaan syötä yli 1-vuotiasta öisin?! Sitä helposti miettii. Rauhoituinkin hieman tämän asian kanssa, mutta siitäkin huolimatta, vajaa viikko sitten, päätettiin Markuksen kanssa vihdoin ihan vaan kokeilla miten se yö menisi jos Markus hoitaisi heräilyt. Sen kuulee kyllä jos itku on kipeää hammasitkua ja jotenkin hysteeristä, sitten annan heti maitoa. Mutta kuinkas ollakkaan, yö meni hyvin! Markus joutui lohdutella Ilmaria neljän aikaan 45 minuuttia, mutta huuto ei yltynyt hysteeriseksi. Muuten ei puuttumisia tarvittu koko yönä. Oli voittajaolo! Kunnes tuli seuraava yö ja itkeskelyä oli pari tuntia klo 2-4 välillä. Silloin päädyin lopulta antamaan maitoa ja siitä jatkettiinkin unia aamuun asti. Totesin Markukselle sinä aamuna, että antaa olla, katsotaan tätä uusiksi sitten joskus. Mutta Ilmari päätti toisin… Nimittäin, tuli kolmas yö ja Ilmari nukahti ennen yhdeksää illalla. Ennen kun itse menimme nukkumaan, Ilmari oli itkeskellyt jo pari kertaa, mutta rauhoittunut itsekseen. Mietittiin silti, että mitä tästä yöstä tulee. Mutta vielä mitä, Ilmari heräsi seuraavaksi klo 6.50 heräten yöllä vain pari kertaa pyörimään ja ähisemään, mutta herätyksiin ei tarvinnut mitenkään puuttua. Aivan mahtavaa! Pelkäsin tietysti, että mihin tämä tästä menee, mutta seuraava yö oli yhä vaan parempi; Ilmari nukkui klo 20.30-7.10 heräämättä kertaakaan! En tokikaan luota siihen, että unet ovat tälläisiä hamaan asti. Onhan se selvää, että osa hampaista on edelleen tulematta ja lasten ekat vuodet on täynnä vaiheita unen kanssa. Tärkeintä oli kuitenkin opetus itselle siitä, että Ilmari ei ainakaan ravinnon vuoksi öisin maitoa tarvitse ja pystyy nukkua aamuun asti ilman, että herää klo 4 jos ei saa maitoa. Tämä muutos ei muutenkaan ollut se mitä varsinaisesti jännitin, koska meidän yöt oli olleet niin levottomia ja olin todennut, että vielä ei kannata muutoksia tehdä. Uneen liittyy kuitenkin muita muutoksia mitä olin jännittänyt ihan turhaan!
Me oltiin viime viikolla käyty tutustumassa päiväkodissa ja saatu kuulla, että Ilmari joutuu nukkua päiväunet sisällä. Ilmarihan ei ole nukkunut päiväunia sisällä sitten ekojen vauvakuukausien ja pinnasängyssään hän ei ole nukkunut päivällä ikinä. Mä luotin siihen, että eiköhän se Ilmari siellä hoidossa silti nukahda sisälle. Päiväkoti on niin suuri muutos, että ei sille lapselle varmaan oo väliä nukkuuko se oudossa paikassa sisällä vai ulkona, kun erilaista on silti. Haluttiin tottakai silti kokeilla harjoitella tätä asiaa kotona ja tiedättekö mitä? Eihän siinä ollut mitään ongelmaa. Nyt Ilmari on nukkunut kahtena päivänä sisällä ja nukahtanut ihan käytännössä samantien pinnasänkyynsä. Silti sitä asiaa on vaan jännittänyt ja nähnyt parhaaksi nukuttaa ulos. Tuntuu ihan hölmöltä, kun ei olla edes koitettu! No, toisaalta ei oo ollut suurta syytä kokeilla, koska ei ole ollut paukkupakkasia tai mitään sairasteluja joka olisi estänyt ulos laittamista. Mutta silti.
Sitten seuraava, nimittäin iltaimetys makuuhuoneessa. Mä oon tehnyt sen tähän asti joka ilta. Ilmari ei ole nukahtanut rinnalle, mutta se imetys makkarissa on ollut olennainen osa iltarutiineja. Oon sen siirtämistä olohuoneeseen miettinyt kuukausia, mutta en ole uskaltanut tehdä muutosta. Nyt saatiin päiväunista rohkeutta puuttua myös siihen ja jälleen sama lopputulos; ei mitään vaikutusta. Yöunille nukahti iskän kanssa ilman maitoa tuosta noin vain. Ihan hullua miten sitä jännittää äitinä näitä muutoksia ja lopulta lapsi on niihin kymmenen kertaa enemmän valmis, kun äiti. Toki eihän aina kaikki muutokset mene yhtä ongelmitta, mutta näin jälkiviisaana on hyvä ja helppo sanoa, että aina kannattaa kokeilla. Aina voi myös palata vanhaan jos ei muutos tunnu hyvältä tai kehitystä ei tapahdu lukuisista yrityksistä ja toistoista huolimatta. Silloin lapsi ei välttämättä ole valmis.
Isoin muutoshan meillä on vielä edessä. Nimittäin päiväkodin aloitus kolmen päivän kuluttua. Se on muutos, jota pelkään eniten. Toivon kaikesta sydämestäni ja uskallan myös pikkuisen jo uskoa, että tämä muutos on pahin mulle ja Ilmari sopeutuu kyllä.
Ps. Itku tuli tätä viimeistä pätkää kirjoittaessa.
4
