Mitä mulle kuuluu

Huh, onpas pitkä aika vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta! En ole yhtään varma ehdinkö ja pystynkö jatkossa blogia enää päivittää vaan saatan joutua hautaamaan tämän kokonaan. Päätin kuitenkin nyt kokeilla kirjoitella kuulumispostauksen ja katsoa löytyykö teiltä lukijoita enää sieltä ruudun takaa ja että aukeaisiko kirjoitusmoodi jälleen. 

No mitäs mulla nyt sitten onkaan meneillään?

Perhearki 

Ilmarihan on jo 1v9kk vanha, juurihan mä vasta kirjoittelin raskauspostauksia ja vauva-arjesta! Täytyy sanoa, että kun en ole hetkeen täällä blogin puolella käynyt, nousi muistot kyllä todella voimakkaasti mieleen heti sivun avatessa. Haikeus ja ihanat muistot täytti mielen. Miten se elämä näyttääkään taas niin erilaiselta taaksepäin katsottuna? Vaikka ei sillä, kyllä mä nautin vauva-ajasta ja raskausajasta, mutta silti. Tosiaan, perhearki rullailee omalla painollaan aikataulujen kanssa ristiin rastiin mennen. On Viivin harrastuksia, Markuksen vuorotyötä, mun opintoja ja vähän töitäkin. Siihen vielä päälle aikuisten omat harrastukset. Ihan mukavasti on hulinaa arjessa, mutta sanoisin, että perhearki rullailee kuitenkin mukavasti ja omalla painollaan eikä isompia mullistuksia sillä puolella ole.

Opinnot ja työt

Sairaanhoitajaopinnot aloitin tosiaan tammikuun alussa eli kohta on ensimmäinen vuosi takana! Opinnot on rullanneet oikein mukavasti, olen tykännyt opiskella ja ylipäätään tykännyt alasta. Mutta eipä tämä vuosi helppo ole ollut, kyllä opintojen eteen on saanut töitäkin tehdä. Ensimmäinen harjoittelukin kolkuttelee parin viikon päässä, sitä siis innokkaana odotellessa!

Mullahan kävi niin hyvä tuuri, että pääsin tutustumaan paikallisen terveyskeskuksen akuuttiosastoon toukokuun ajaksi. Se oli siis ihan palkallinen työpätkä alan alkuvaiheen opiskelijalle. Eli vaatimuksia osaamiselle ei ollut, vain kiinnostus alaa kohtaan riitti. Mä menin sinne siis takana vain teoriaopintoja, jotka nekin olivat keskittyneet pääosin ihan vain alkuvaiheen opintoihin, jotka on joka alalle yhteisiä. Hoitoalaan ei ollut juuri eettisyyttä lukuunottamatta sukellettu ollenkaan. Opin kuukauden aikana valtavasti, viihdyin osastolla ja se on poikinut mulle töitä toukokuun jälkeenkin enemmän kun olisin pystynyt ottaa. Aika hyvä aloitus hoitoalaan siis, mahtavaa!

Kesällä kahlasin 10 opintopistettä kesäopintoina, olin töissä Käyttöautolla vanhoissa varaosamyyjän hommissani ja loppukesästä tein vielä hoitoalan hommiakin, kunnes koulu taas jo alkoi. Se meinasi saada mulle jo ylirasituksen ja jopa loppuunpalamisen alkavia oireita, mutta onneksi sain tarpeeksi ajoissa rauhoitettua tilannetta ja nyt jaksaminen on taas parempaa, hyvä niin.

Ryhmäliikuntatöitäkin mulle on tarjottu kahdesta eri paikasta, mutta niistä jouduin valitettavasti kieltäytyä. Tämän kaiken rinnalla ne yksittäiset tunnit ottaisivat enemmän kun antaisivat, joten teen opintojen ohella mielummin hoitoalan töitä kokonaisia päiviä silloin tällöin, kun uhraan jokaisesta viikosta yhden illan parin ryhmäliikuntatunnin takia. Rahallisestikin nämä kokonaiset hoitoalan päivät kuitenkin tuovat enemmän. Harmi, koska ryhmäliikuntatunnit oli itselle erittäin mieleisiä vetää, mutta joskus on jostain vain luovuttava.

Treenit

Treenit on mulla saaneet ihan uudenlaisia kuvioita. Otin kesällä yhteyttä entiseen valmentajaani Hakalan Eeroon ja niin me aloitettiin yhteistyö. Tällä kertaa treenit painottuu voimailuun ja itseasiassa voimanostoliikkeisiin eli kyykkyyn, penkkiin ja maastavetoon. Painot on vielä suhteellisen pieniä verrattuna kunnon voimanaisiin, mutta katsotaan josko pitkäjänteisellä treenillä joskus vielä nosteltaisiin sellaisia painoja, että kisatkin kolkuttelisi ovella. Hätää ja kiirettä ei ole, eli katsotaan pikkuhiljaa. Neljän kuukauden yhteistyön jälkeen yhteistulosta on kasvateltu 35kiloa ja omassa vahvuudessani maastavedossa nousee nyt 140kg, josta olen tyytyväinen! Suunta on kuitenkin vain ylöspäin eli homma jatkuu. Joka tapauksessa, tämä voimailu tuntuu oikein omalta jutulta ja on antanut työ- ja opiskelujuttujen rinnalla itselle jaksamista ja vastapainoa kaikelle muulle. Onhan se nyt selvää, että liikunta ei omasta arjesta jää omalla taustalla muutenkaan, mutta kiireisen arjen keskellä tulee paremmin revittyä aikaa treenille, kun on valmentaja jolle on asioista vastuussa. Itsekseen tehdessä tulisi liian helposti ajateltua, että nytkään ei ehdi, kun on sitä ja tätä. Ja onhan se treenaaminen ja kehittyminen muutenkin ihan erilaista, kun on joku itseä osaavampi ohjelmoimassa treenejä. Treenaamassa oon ehtinyt käydä vain 2-3 kertaa viikossa, mutta on mukava huomata, että jo silläkin voi kehittyä. Aina ei ole pakko puskea 4-5 kertaa viikossa mihin helposti esimerkiksi fitness-aikoina ehti tottua.

Tälläisiä kuulumisia! Olisi kiva kuulla onko siellä toisessa päässä vielä vakilukijoita tai mahdollisesti uusia tuttavuuksia? Mistä teistä kiinnostaisi erityisesti lukea enemmän? Opinnoista, treeneistä vaiko jostain muusta? 

1

Vastaa