Meidän ensimmäisen 8kk vauva-arjen totuus

Meidän vauva-arjessa on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut jotain, joka on saanut meidät toteamaan, että vauva-arjesta voi vihdoin kunnolla nauttia. Mistä on kyse? 

Ensimmäiset kaksi kuukautta Ilmari oli rauhallisen helppo tapaus. Nukkui paljon ja söi. Ja sitä syömistä ja nukkumistahan ne ensimmäiset pari kuukautta yleensä onkin. Ne ekat kuukaudet harvoin määrittävät sitä millainen vauva oikeasti loppupeleissä on, poislukien tietysti koliikki ja pahat allergiat. Parin kuukauden kohdalla tapahtui jotain. Alkoi päivittäiset kitinät ja sylissä kantaminen. Kolmikuukautisneuvolassa mä ehkä saatoin mainitakin asiasta, mutta hyvin kepeästi. ”Nyt on ollut vaihe, että Ilmari on viihtynyt lähinnä sylissä ja kitisee paljon”. Puhuttiin, että niitä vaiheita herkästi tulee. Nelikuukautisneuvolassa hymy ei ollut vielä hyytynyt, ajattelin, että voihan vaihe kestää kuukauden tai ylikin. En tainnut asiasta neuvolassa edes mainita, koska neljän kuukauden kohdalla on lääkärineuvola ja täten poikkeava käynti. Hauiksia alkoi kuitenkin vähän jo pakottaa ja fiilis oli ajoittain väsyneen tuskastunut. Miksi tämä poika ei viihdy maassa, vaikka on oppinut jo kääntymään vatsalleenkin? Varsinkin jos Markus oli iltavuorossa ja itse kannoit koko illan Ilmaria. Mä lauloin paljon Ilmarille, koska se sai pojan aina iloiseksi. Ja ei sillä, kyllä poika iloisen hymyileväinen on ollut aina, mutta se jatkuva kitinä ja narina varsinkin lattialla yksin ollessa, on ollut ihan mahdotonta.

Viisikuukautisneuvolassa mä avauduin asiasta vähän enemmän, olin kaivanut tietoa refluksista ja pohdin voisiko meillä olla sitä. Päätettiin yhteistuumin terkkarin kanssa, että ei oteta lääkitystä (eli gavisconia) vaan kokeillaan aloittaa kiinteät, josko se helpottaisi takaisinvirtausta. Terkkari otti kuitenkin oikeasti tosissaan tämän ongelman ja käski soitella jos on jotain huolta ja murhetta. Tuossa kohtaa multa oli myös monesti tullut kotosalla itku, kun se jatkuvan kitinän kuuntelu oli todella raskasta aika ajoin. Välillä oli kuitenkin myös parempia kausia, jotka kestivät ehkä viikon ja koska meillä ei itketty kurkku suorana tai oltu oikeasti kipeitä, oli ne kitinät helppo unohtaa ja sivuuttaa. Meillä ei oo allergioita tai koliikkia, ei meillä asiat oo huonosti. Tuota mantraa oli helppo selittää itselleen ja jälkeenpäin se tuntuu ihan hölmöltä! Ikinä ei saisi verrata toisten tilanteisiin omaa tilannetta. Kiitollinen saa olla hyvistä asioista eikä pienistä kannata valittaa, mutta jos aina ajatellaan, että jollain toisella on asiat vielä huonommin, ei ikinä saisi olla väsynyt.

Puolivuotisneuvolassa oli eri terkkari vastassa kesälomien takia, joka harmitti mua kovasti. Mainitsin kitinästä, joka on vaan jatkunut kiinteistä huolimatta. Oma hymykin oli vähän jo hyytynyt asiasta puhuttaessa ja asiaa ajatellessa. Terkkari otti sinänsä tosissaan, mutta koska hän ei tiennyt meidän taustoja, hän ei osannut asiaan kummemmin puuttua. Totesin myös, että meillä ei viihdytä lattialla yksin o-l-l-e-n-k-a-a-n. Kyllä mä tiedän, että ei vauvan kanssa kannata olettaa, että pystyisit kokata gourmetillallisia ja kutoa villapaidan valmiiksi vauvan maatessa tyytyväisenä lattialla kolme tuntia samaa hymyhelistintä tuijotellen. Mutta se, että saisi edes jotain tehtyä. Edes laitettua pyykkikoneen pyörimään. Ja kyllä mä monesti asioita teinkin kitinästä välittämättä, mutta yleensä kitinä yltyi kovaksi huudoksi, jota ei tietenkään oo kiva kuunnella tai oo hyväksi vauvalle. Monesti mä myös kuulin meidän opettaneen Ilmarin sylissä oloon. Silloin kyllä mun hymy oli enemmänkin irvistys. Ei vauvaa voi syliin opettaa. Vauva tarvii syliä eikä sitä voi ikinä saada liikaa. Mielelläni mäkin meidän vauvaa oon sylissä pitänyt ja pidän edelleen. Mutta se jatkuva läsnäolon tarve ja jatkuva kanniskelu ja viihdyttäminen voi ja saa tuntua raskaalta.

Puolivuotiaana meille sanottiin neuvolassa, että jos kuukauden sisällä ei taidot kehity, päästään fysioterapiaan. Ilmari, kun ei puolivuotiaana pyörinyt kunnolla kellonviisarina eikä myöskään varannut suorille käsille. Kääntyi vaan vatsalleen (jota oli tehnyt melkein 3kk) eikä muuta. Olin tyytyväinen enkä kokenut fysioterapiaa pahana asiana. Ja näin jälkikäteen ajatellen se fysioterapia oli todella mahtava asia! Nimittäin seitsemän kuukauden iässä me päästiin ylimääräiselle neuvolalääkärikäynnille, kun soitin neuvolaan ummetuksen takia. Terkkari myös sanoi, että eiköhän nyt oo aika selvitellä myös tätä kitinää samalla, koska kerroin puhelimessa, että meillä ei oikeasti edelleenkään viihdytä lattialla. Samalla saatiinkin lähete fysioterapiaan. Ummetus ja maha-asiat selveni sitten itsellään pienellä aikalisällä viljojen suhteen ja lisäksi päästiin sinne fysioterapiaan tasan 7kk päivänä.

Nyt Ilmari on 8kk ja muutaman päivän päälle ja tuo fysioterapia kuukausi sitten muutti meidän arjen täysin! Saatiin fyssarilta lupa istuttaa Ilmaria maassa siitäkin huolimatta, että Ilmari ei itse osaa istumaan mennä. Yleensähän vauvaa ei suositella istuttavan maassa ennen kun hän itse siihen hakeutuu. Fyssarin kanssa kuitenkin todettiin, että se vois innostaa Ilmaria liikkumaan ja niinhän se tekikin. Tuon ekan fyssarin jälkeen kuukauden aikana Ilmari on oppinut ryömimään (2pv fyssarin jälkeen), nousemaan itse istumaan, nousemaan konttausasentoon, nousemaan korkeaan polvi-istuntaan ja nousemaan jopa pikkuhiljaa seisomaan. Eli ihan valtava kehitys tullut!

Ja ei noilla taidoillakaan väliä, mutta tärkeimpänä pidän sitä miten se on vaikuttanut meidän arkeen. Nimittäin Ilmari ei ole sen jälkeen kitissyt juuri ollenkaan, viihtyy itsekseen maassa ja on erittäin hyväntuulinen ja touhukas poika. Päällimmäisenä epäillään ehkä sitä, että Ilmari ei viihtynyt maassa mahalla maaten mahdollisen refluksin takia ja pystyasento auttoi asiaa. Toisaalta Ilmari on mm. viihtynyt ihan hyvin kaukalossa ja nukkunut yöt suhteellisen hyvin, jotka ei ihan täsmää refluksiin. Mutta yhtä kaikki on mahtavaa, että nyt Ilmarikin jaksaa touhuta ja olla iloisen hyväntuulinen päivisin eikä äidinkään hauikset kehity ihan liikaa. 😉

En edes tiedä mikä oli tämän koko postauksen pointti, ehkä mulla oli tarve saada kertoa meidän vauvavuoden ekasta kahdeksasta kuukaudesta tänne, koska oon siitä vähän vaiennut. En ole pitänyt kulisseja tai esittänyt mitään, olen vaan vaiennut tästä asiasta, koska en ole pitänyt sitä niin tärkeänä, koska meillä on päällisin puolin mennyt kuitenkin mukavasti eikä ole ollut suurta huolta mistään. Ehkä tämän postauksen pointti on myös se, että kaikilla saa olla raskasta ja arki saa tuntua väsyttävältä silloinkin, kun ei olla ihan äärirajoilla tai ääritapauksissa. Sitä paitsi, kaikkien äärirajat tarkoittaa eri asioita ja ääritapauksien välille mahtuu aika paljon. Koliikin ja aina hyvin nukkuvan ja iloisen vauvan välillä on lukuisia erilaisia tapauksia.

Jos vauva-arjessa on murheita ja asiat tuntuu raskailta, kertokaa niistä rohkeasti! Mä itsekään en ole asioista vaiennut vaan kerroin asiasta meidän ihanalle terkkarille, puhuttiin asiasta Markuksen kanssa ja lisäksi juttelin asiasta äitituttujen kanssa. Puhuminen helpottaa aina eikä ikinä voi vähätellä toisen väsymystä, vaikka ei niitä ääritapauksia omalla kohdalla olisikaan. 

2

This Post Has 2 Comments

  1. Meille ei taas sanottu mitään tuosta istuttamisesta, olin tietysti vähän lukenut siitä. Mutta kun käytiin 5kk neuvolassa ja tuli puheeksi että Milolla on kova kiinnostus ruokaa kohtaan niin sanoivat että voi hyvin istuttaa ruokatuolissa sen ajan kun syötetään jos hän siinä pysyy ihan hyvässä asennossa. Ja ei siinä mennyt kun alle kuukausi niin Milo istu jo paljon tukevammin ja 6kk käynnillä sanoivat että hyvät lihakset, istuu hyvin vaikka ei ihan osaa niillä reflekseillä vielä ottaa vastaan jos meinaa kaatua. Mutta ei mitään puhetta että ei kannattaisi istuttaa, vaan kaikki oli ihan ok 🙂 ei Milo vieläkään osaa itse mennä istumaan (pari kertaa mennyt sängyssä) mutta istuu todella hyvin ja lääkärikin sanoi nyt 8kk käynnillä että hyvä selkä ja istuu hienosti. Että en sitten tiedä, ei me hirveän varovaisia olla oltu sen suhteen.

  2. Joo, siis meilläkin Ilmari on istunut syöttötuolissa 6kk alkaen. Mutta enemmän kyse olikin just siitä, että koska Ilmari ei osannut liikkua, meillä ei ollut käynyt mielessäkään että Ilmarin vois laittaa lattialle lelujen ääreen istumaan ja vielä pysyisi siinä istumassa 😄😊 Ja tuota nimenomaan lattialla istuttamista ilmeisesti vältetään siksi, kun jotkut ei halua liikkua sitten ollenkaan, haluavat vaan istua. Mutta just meidänkin kohdalla se istuminen olikin avain siihen, että Ilmari lähti siitä istuma-asennosta hakemaan liikettä. 🙂 Ja pian Ilmari oppikin sitten menemään itse makuulta istumaan.

    Mutta tosiaan, huomasin saman että 6kk kun alkoi istuttaa syöttötuolissa, ne lihakset vahvistui nopeasti ja syöttötuolissa istumisesta tuli tosi vakaata ☺️ Ja just tuo, että ei kaikki ohjeet ookkaan mustavalkoisia tai päde joka lapseen. Itsellä ei ollut vaan tuo lattialla istuttaminen ja sitä kautta liikkumisen harjoittelu (saatiin paljon hyviä harjoitteita siihen samalla) käynyt mielessä kun Ilmari ei viihtynyt lattialla ollenkaan.

Vastaa

Close Menu