Makkarakastike – ei kaiken tarvitse aina olla niin fitness

Mä oon tehnyt rehtiä ruskeaa kastiketta joskus…. En edes muista. Siitä on oikeasti monta, monta vuotta. Toki ihan satunnaisesti oon saattanut käydä lounasbuffetissa missä on jotain ruskeaa kastiketta ollut, mutta harvemmin kyllä valikoin sellaisen buffetin missä kastike on pääruokana. Nyt mun oli kuitenkin pakko saada rehtiä makkarakastiketta!

Mä tein joku aika sitten postauksen missä oli 12 ruokakuvaa. Totesin jo silloin, että kokonaiskuva ratkaisee. Ja kyllä siihen terveelliseen kokonaisuuteen voi hyvinkin syödä grillimakkaraa silloin tällöin tai jopa kerran viikossa. Ei se pilaa kenenkään terveyttä. Myös esimerkiksi muusi on mun mielestä oikein kelpo ruoka-aine eikä missään nimessä kiellettyjen listalla.

Nyt Markus on ostanut itselleen jonkin verran grillimakkaroita näin kesän kunniaksi, joten sitä sattui kaapista löytyä. Ja kun tajusin, että mulla olis ainekset kastikkeeseen, mun oli ihan, ihan pakko saada lapsuusajoilta tuttua makkarakastiketta perunamuusin kanssa!

Mun mielestä kaiken ei tarvitse olla aina niin yliterveellistä. Eikä perinteisille kotiruuille tarvitse aina yrittää etsiä terveellisempää korvaajaa. Mä esimerkiksi googletin huvin vuoksi terveellisempää ruskeaa kastiketta ja luonnollisesti sillekin löytyi jos jonkinlaisia vaihtoehtoja, jotka ei varmasti oo oikeaa voissa ruskistettua jauhoa sisältävää versiota voittaneita. Aina voi tehdä vaihtoehtoisia kastikkeita, mutta mun mielestä ei oo pakko keksiä väkisin korvaajaa, joka ei maistu yhtään samalta.

Kuva ei ole mikään ihan kaunein, mutta ei anneta sen häiritä..

Mutta.. Sehän on fakta, että valkoinen jauho ei oo mikään paras vaihtoehto. Joten ainut muutos perinteiseen vehnäjauhosta valmistettavaan versioon verrattuna oli se, että laitoin vehnäjauhon sijaan gluteenitonta kaurajauhoa! Vähän jännitin miten se onnistuu, mutta sehän onnistui ihan ongelmitta. Ihan pienesti kaurajauho meinas jäädä paakuille, mutta onneksi paakut ei tuntuneet suussa tippaakaan, olivat sen verran pieniä.

Kastikkeeseen sujahti 50 grammaa voita pannulle sulatettuna, n. 3 ruokalusikallista kaurajauhoa ruskistetaan voin kanssa ja sen jälkeen vettä. Sekaan esipaistetut sipulit ja makkarat sekä luonnollisesti mausteita, mm. lihaliemikuutio. Kermaakaan en laittanut.

Ja voi kyllä, kastike oli ihan niin hyvää, kun monia vuosia sitten, kun sitä tuli säännöllisemmin syötyä esimerkiksi kouluruokailuissa. 🙂

Kastike aidosta voista, jauhoista ja jopa kermasta tehtynä, makkaroilla höystettynä, ei oo mikään laihduttajan unelma. Luonnollisesti siitä löytyy aika kivasti kaloreita. Eli jos oot fitnessdieetillä, en ehkä lähtisi soveltamaan. Voisi jäädä päivän ainoaksi rasvanlähteeksi. 😀 Mutta jos ei sulla ole suurempaa kisakautta meneillään niin antaa mennä! Sitä paitsi perunamuusin ja makkarakastikkeenkin rinnalla voi syödä myös kasviksia niin koko ruokailu ei perustu vaan tyydyttyneiden rasvojen ja hiilareiden ympärille. 🙂 

2

Vastaa