Kaksi viikkoa synnytyksestä – palautuminen

Kaksi viikkoa on synnytyksestä palautumiseen erittäin lyhyt aika. Sinä aikana ei vielä ihmeitä tapahdu tai vedetä juoksukenkiä saati sitten salikamppeita niskaan. Halusin kuitenkin alusta asti kirjoitella fiiliksiä ja tuntemuksia palautumisesta, joten tässä seuraisi tuntemukset ensimmäisen kahden viikon ajalta. 

Kroppa/liikunta

Mulla ei tullut synnytyksestä repeämiä eikä täten jouduttu edes tikata mitään. Tämä tietää aina nopeaa ja parempaa palautumista, kun ei ole mitään suurempia vaurioita päässyt syntymään. Pystyinkin jo synnytyssalista kävellä itse osastolle ja olla muutenkin jalkeillani alusta asti ihan normaalisti. Vaikka tottakai se kävely sairaalassakin vielä vähän tuntui ilkeältä ja huomasi, että vähänkin enemmän kun käytävillä käveli (Viivin kanssa ihmettelemässä paikkoja, kun Markus oli vauvan kanssa), alkoi pikkuisen tuntua kurjemmalta. Lisäksi makaaminen sattui alaselkään ja ilmeisesti ekan kolmen päivän aikana tuli jonkinlaisia jälkisupistuksia, koska varsinkin imettäessä tuntui outoa kipua alavatsalla ja alaselällä. Kipulääkkeitä en ole ottanut synnytyksen jälkeen kertaakaan.

Lantionpohjanlihaksia kehotetaan aktivoimaan heti vuorokausi synnytyksen jälkeen. Mä sitä kokeilinkin heti seuraavana iltana, mutta se tuntui ikävältä ja jopa sattui, joten pelästyin heti enkä enää uskaltanut kokeilla. Myös esimerkiksi nauraminen tuntui tosi ikävältä jokusen päivän ja jouduin Markusta ja Viiviä ihan hillitä etteivät naurattaisi mua yhtään, kun tuntui niin kamalalta. 😀 Laitoinkin kaksi päivää synnytyksen jälkeen äitiysfyssarille eli Maijalle viestiä, että onko se normaalia ja kannattaako nyt jo aktivoida. Maija vastasi, että tuo kaikki on ihan normaalia ja voin kokeilla silti hakea kevyttä tuntumaa lantionpohjaan, mielellään selinmakuulla niin ei ole kuormaa lantionpohjan päällä. Jos kuitenkin tuntuisi ikävältä, kannattaa sitten kokeilla uusiksi vasta parin päivän päästä. Lopulta kaksi vuorokautta synnytyksen jälkeen lantionpohjanlihasten aktivointi ei kuitenkaan enää sattunut ja oon siitä lähtien päivittäin lantionpohjanlihaksia pikkuhiljaa treenannut. Jossain vaiheessa kymmenennen päivän tienoilla, kun tuntuma lantionpohjaan oli hyvä, jätin kuitenkin vähän jo välipäiviäkin treenaamiseen. Rupesi tuntumaan jotenkin siltä, että liikakin on liikaa ja kun aktivaatio on löytynyt niin turha liikaakaan treenata. Ajatus olisi, että noin 4-5 päivää viikossa tulisi lantionpohjaa huomioitua.

Joka tapauksessa, tein aluksi vain kymmenen toistoa kerrallaan päivässä ja pikkuhiljaa enemmän. Aktivointi on myös ollut aikalailla kevyitä ”toistoja” ja pientä hakemista eli ei mitään pitkää jännitystä ja muuta. Lantionpohjanlihasten aktivointi ja niiden treenaaminen onkin nyt ainut lihaskuntotreeni mitä voi tehdä ja sen tärkeyttä ei kannata ollenkaan väheksyä! Siitä kyllä kiittää myöhemmin ja sen tukea tarvitaan myös siellä salilla, joten jos voin nyt jo jotain tehdä, niin teen kyllä mielelläni.

Koska täysimetän, ei vauva voi vielä pitkiin aikoihin olla ilman äitiä pitkää aikaa. Eikä mun mielestä tarvitsekaan tai ole syytä! Ja koska on talvi, ei ekaan kahteen viikkoon voi vaunuttelemaan mennä eikä vielä senkään jälkeen jos tulee paukkupakkasia. Kuusi päivää synnytyksestä kuitenkin jätin hyvin syötetyn ja nukkuvan vauvan Markuksen ja Viivin kanssa ja lähdin pienelle happihyppelylle koiran kanssa. ”Lenkki” kesti vain reipas 10 minuuttia ja oli todella hidasta hiipimistä, mutta teki todella hyvää. Lähinnä siksi, että neljän seinän sisällä olo viikon putkeen alkoi tuntua jo pääkopassa. Eikä edes mitenkään pääkopan kiristymisenä vaan siis ihan pääkipuna. Teki hyvää päästä raittiiseen ilmaan edes hetkeksi. Kävely tuntui tuolloin vielä vähän oudolta ja oli tosiaan hidasta, mutta pikkuhiljaa. Kahdeksan päivää synnytyksestä menin koiran kanssa uudelle happihyppelylle ja silloin mentiinkin jo 20 minuuttia. Kävely oli jo astetta reippaampaa, mutta ei edelleenkään tuntunut ihan normaalilta. 11 päivää synnytyksestä kävin jälleen pienen happihyppelyn koiran kanssa, vain n. 10 minuuttia. Kun pojalle tuli tänään kaksi viikkoa ikää täyteen ja ulkona ei ollut pakkasta vaan jopa plussan puolella, lähdettiin koko perheellä ekaa kertaa vaunuttelemaan. Vaan noin vartin lenkki, koska talvella on tärkeä totutella vauvaa ulkoilmaan pikkuhiljaa. Mutta jotain kuitenkin ja nyt olisi tarkoitus pidentää lenkkejä pikkuhiljaa. Vieläkään tuollainen yhtäjaksoinen kävely ei tunnu täysin normaalilta, mutta on kuitenkin jo ihan reipasta. Kyllähän liitoksilla ja muilla kestää palautua, kun ne on venynyt ja paukkunut kuitenkin viimeiset 9 kuukautta.

Painotan kuitenkin sitä, että tähän astiset ”lenkit” on olleet enemmän sellaista happihyppelyä ja tuomaan itselle virkeyttä ja jaksamista eikä mitenkään liikuntaa ajatellen. Mua ei sinänsä ole väsyttänyt, koska poika antaa nukkua aika mukavasti, mutta tekee hyvää päästä vähän raittiiseen ulkoilmaan, kun luonnollisesti näin talvella ekat kaksi viikkoa menee muuten vauvan kanssa sisätiloissa. Uskonkin, että ulkoilu ja kevyt kävely jota tein kuitenkin viimeiseen asti ennen synnytystä, tekee pelkästään hyvää! Myös Maija sanoi viimeisellä äitiysfysioterapiakäynnillä, että kävelyn voi aloittaa ihan samantien. Ja jos ajatellaan, että vauva syntyisi kesällä, olisi ulkoilu- ja vaunuttelulupa samantien eli sitä saattaisi olla jo pari päivää synnytyksen jälkeen vaunuttelemassa.

Sitten vielä se ”pinnallinen” puoli mikä monia kiinnostaa. Eli mullahan raskauskiloja kertyi lopulta n. 7,5kg. Niistä kuusi kiloa jäi heti synnärille ja loput 1,5kg tippui ihan seuraavassa kahdessa päivässä eli neljä päivää synnytyksestä oli kaikki kilot karistettu. Reilu viikko synnytyksestä mentiin jo painon suhteen kaksi kiloa miinuksella. Näin osasin arvellakin, koska myös Viivin aikana jäi seitsemisen kiloa jo osastolle ja olin kuitenkin silloin kerryttänyt raskausaikana 14kg. Tällä hetkellä ainut asia mitä painossa tarkkailenkin on se, että tulee syötyä tarpeeksi eikä paino lähtisi valtavaan laskuun enää lisää. Näin varmistan myös sen, että maito riittää. Vaikka maidon riittämisen kanssa ei näytä olevan ongelmaa, lisämaitoa ei ole saatu edes sairaalassa, niin pitää kuitenkin olla tarkkana ja muistaa syödä hyvin.

Myös omat vanhat farkut mahtui heti jalkaan, joka oli myös odotettavissa, koska sain jotkut omat farkut jalkaan vielä ennen synnytystäkin. Tämä painoasia on sellainen, jonka haluan todeta, mutta jota en sen kummemmin ajattele tai pidä saavutuksena. Kuten sanottu, tärkeintä on se, että maito riittää. Ja onhan tää olomuoto kuitenkin vähän erilainen, kun vuosi sitten samassa painossa. Ei lihaksia kaikkia raskausaikana menetä, kun oon päässyt niin hyvin treenaamaankin, mutta kyllähän sen huomaa, että siinä kropassa sellaista pientä löysää on väkisinkin enemmän. Jolla ei ole tässä kohtaa tai edes tulevaisuudessa yhtään mitään väliä! 🙂

Ruoka

Tää oli jännä juttu. Ei uskoisi, että tästä tarvii edes erikseen kirjoittaa, mutta huomasin niin selkeitä muutoksia, että halusin tästäkin raportoida. Raskausaikana mulla oli paljon sitä fiilistä, että oikein mitään itselle normaalia ruokaa ei tee mieli ja jouduin kamalasti miettiä mitä syödä, kun mikään ei kiinnosta. Luulin jossain kohtaa, että olen vain opettanut itseni ns. liian hyvälle eli että oon antanut itselle liikaa siimaa ja vapauden valita mitä haluan syödä. Ei se kuitenkaan ihan niinkään mennyt, sillä heti kun palasin sairaalasta, on kotona kaikki ruuat menneet alas. On tullut enemmän se vanha tuttu kaava ruokailuihin; pääasia kun saa syödäkseen puhdasta hyvältä maistuvaa ruokaa ja samat ruuat maistuisi kerta toisensa jälkeen. Eli selkeästi se ruuan valikoiminen oli kuitenkin raskausoire. Myös herkut on kyllä maistunut paremmin kuin hyvin ja niille on tullut annettua ”lupa” vähän turhankin usein. Huomaan kuitenkin, että syön nyt raskauden jälkeen paljon paremmalla omallatunnolla herkkuja kun raskauden aikana. Raskauden aikana, kun haluaa tarjota kasvavalle vauvalle kaikki parhaat ravintoaineet kasvamiseen ja liiallisesta sokerin syömisestä poti huonoa omaatuntoa paljon herkemmin, joka ei sinänsä ole huono asia.

Kahvia join koko raskausajan vain kupin aamuisin eikä sekään maistunut erityisen hyvältä. Nyt kahvi on ollut aivan taivaallista ja aamukahvia ihan odottaa! Oon silti jättänyt kahvittelun vaan aamuun paria poikkeusta lukuunottamatta. Mä kun oon herkkäuninen, on parempi nyt jatkaa tätä linjaa eikä lipsua siihen, että kahvia menisi pitkin päivää, kun kuitenkin ilmankin on jo oppinut pärjäämään. Itseasiassa olin rajoittanut kahvin juontia jo ihan ennen raskauttakin siihen aamuun/aamupäivään.

Mieli

Viikon verran mulla tuli joka päivä jonkinlaista itkuisuutta. Mun äitillä oli 50-vuotissynttärit kuusi päivää synnytyksen jälkeen ja sekin vähän itketti, kun Markus, Viivi ja luonnollisesti kaikki muut läheiset juhli synttäreitä ja mä istuin sohvalla kotona. Lisäksi mua itketti, kun vain katsoinkin niin niin ihanaa vauvaa ja välillä itketti niin, että en edes tiennyt miksi. Kuitenkin kahdeksantena päivänä synnytyksestä oli jo eka päivä, kun mikään ei itkettänyt. Eli näitä normaaleja hormonihuuruja vaan nämäkin kaikki.

Myös synnytys itketti ja ahdisti muutaman päivän ja ajattelin, että en enää ikinä halua synnyttää, mutta viikko synnytyksen jälkeen huomasin jo sanovani ääneen, että kyllähän sitä voisi vaikka synnyttää vielä. 😀 Eli on tämä raskaus ja synnytys vaan niin ihmeellinen asia, vaikka kärsisi miten paljon, se unohtuu todella nopeasti.

Suunnitelmat treenin suhteen 

Mulla on jälkitarkastus maaliskuun 19.päivä ja sitä ennenhän ei suositella treenattavan ennen kuin tietää mikä erkauman tilanne on. Äitiysfysioterapiaan aion varailla aikaa tässä pian ja se nyt jää nähtäväksi otanko ajan jo helmikuun loppuun vai meneekö sekin tuonne maaliskuun puolelle reilumminkin. Silläkään ei kuitenkaan niin kiire ole. Ennen jälkitarkastusta siis ei ole tarkoitus tai hinkua lähteä treenaamaan. Vaikka vointi on hyvä, ei treenaaminen tuntuisi kyllä vielä ajankohtaiselta. Tässä kohtaa odotankin, että päästään kunnolla vaunuttelun makuun eli alkuun liikunta on vain kävelylenkkejä. Kävelylenkkien lisäksi olisi jossain kohtaa tarkoitus ruveta pikkuhiljaa palauttelemaan kroppaa treenin pariin niin, että etenisin treenien suhteen ns. käänteisessä järjestyksessä. Raskausaikana treeni hiipui pikkuhiljaa ja lopuksi tein pääosin kuminauha- ja kehonpainotreenejä. Nyt synnytyksen jälkeen tuntuisi luontevalta aloitella treeniä kuminauhan kanssa ja kehonpainolla ja pikkuhiljaa siirtyä painojen pariin. Luonnollisesti sitten kun se on sallittua eli toki odotan, että pääsen katsastamaan erkauman tilanteen joko Maijalle tai neuvolaan. Ja aluksihan voi muutenkin tehdä vaikkapa vaan yläkroppaa ja niissäkin nimenomaan sellaisia liikkeitä mitkä ei keskivartalolta vaadi valtavaa tukea. On myös todella tärkeä muistaa, että vaikka kroppa tuntuisi hyvältä, pitää sille antaa aikaa palautua ja riittävästi lepoa. Jos lähtee liian nopeasti innoissaan treenin pariin, voi siinä kärsiä moni asia; väsyttää itsensä liikaa eikä jaksa yöheräilyjä tai esimerkiksi maidon tulo kärsii, kun ei anna itselleen riittävästi lepoa. Toki sopivan tasoinen liikunta antaa myös energiaa, mutta sillekin on aikansa ja paikkansa sitten, kun on oikeasti palautunut.

Lisäksi treeni mitä tosiaan voi nyt jo tehdä, on lantionpohjanlihasten treeni ja niitä aion treenailla useamman kerran viikossa. Nuo lantionpohjanlihakset kun on niin helppo ujuttaa ihan arkirutiineihin, kun ne hoituu sängyllä tai sohvalla vauvaa imettäessä vaivattomasti.

Kaiken kaikkiaan palautuminen on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin. Selkeästi mullakin on hyvä, joustava kudostyyppi, koska esikoisenkaan aikana ei jouduttu tikata mitään eikä repeämiä tullut. Se auttaa paljon palautumiseen, kun ei ole mitään ylimääräisiä ulkopuolisia ”vammoja” minkä pitäisi parantua muun palautumisen ohella. 

1

This Post Has 2 Comments

  1. Kiva lukea sun kuulumisia ja fiiliksiä palautumisen suhteen. En osannu edes ajatella, mitä kaikkia tuohon palautumiseen kytkeytyy. 🙂

    1. Kiva kuulla, että tykkäsit lueskella! 🙂 On siinä vaan paljon asioita mitä ei itsekään vieläkään tajua ja osaa ajatellakaan! Odotan innolla ekaa äitiysfysioterapiakäyntiä nyt synnytyksen jälkeen niin kuulee paljon lisää vinkkejä ja näkökulmia asiaan! 🙂

Vastaa

Close Menu