Äitiysfysioterapia 5kk synnytyksestä

Viime viikolla oli aika käydä Maijan luona äitiysfysioterapiassa jälleen. Olikohan tämä nyt kolmas kerta synnytykseen jälkeen? Kuka niitä laskee, kun on tärkeää asiaa!

Viime kerralla kesäkuun alussa eli reipas kuukausi sitten oli keskitytty syviin pakaralihaksiin sekä lantionpohjan rentouteen. Olin harjoitteita tehnyt viikottain ja kokenut löytäneeni lantionpohjaankin sen rentouden vihdoin ja viimein. Joku oli loksahtanut paikoilleen selkeästi siellä lihasten ja pääkopan välillä.

Tällä kertaa oli tarkoituksena keskittyä edelleen sinne lantionpohjaan, mutta lisäksi keskivartaloon mun toiveesta. Kirjoittelen nyt alle kohta kohdalta mitä me käsiteltiin ja näkyikö mun oivallus lantionpohjan rentoudessa oikeasti mittauksessa – oliko oivallus siis oikeasti tapahtunut?!

LANTIONPOHJA

Lantionpohjan osalta otettiin tietysti taas dataa, jolloin tiedetään tarkkaan missä mennään. Alkuun sain seisoskella hyvän aikaa mittarin kanssa Maijan touhutessa Ilmarin kanssa lattialla. Kun sain rentona seisoskella jonkin aikaa, nähtiin minne lukemat asettui pelkästään olemalla. Ja nehän näytti oikein hyvältä! Huomasin itsekin, kun lukemia tutkiskelin, että aina kun rentouteen oikein keskityin, lähti lukemat laskuun eli selkeästi sinne oli se rentous löytynyt ja pystyin heti todeta, että mun oivallus taisi olla ihan oikea oivallus eikä vaan kuvitelmaa. 🙂

Sen jälkeen siirryttiin testaamaan voimatasot selinmakuulle. Testaus on tehty kerran aiemmin raskausaikana ja nyt sitten toiseen kertaan. Testauksessa pidetään jännitys aina viisi sekuntia ja sen jälkeen ollaan rentona kymmenen sekuntia. Tietokoneelle piirtyy käyrää ja siitä näkee hyvin mm. sen miten nopeasti rentoutus tapahtuu. Raskausaikana me oltiin selvästi huomattu, että jännityksessä tulee aina yksi terävä piikki, jonka jälkeen jännitys lähtee pikkuhiljaa hiipumaan. Tärkeää, kun olisi, että jännitys pysyisi pidemmän aikaa ja rentous tapahtuisi tietoisesti kuin ”napista painamalla”.

Oli siis mukava nähdä mikä on tuomio nyt, kun olen oppinut sen rentoudenkin sieltä löytämään. Ja aika pian havainnoinkin itsekin heti käyristä tärkeän asian. Eli jännitys oli nyt huomattavasti helpompi pitää ja rentous vastaavasti löytää. Maija oli ihan samaa mieltä. Eli hieno kehitys oli tapahtunut sitten ekan mittauksen. Jännitys näkyi selkeänä, pidempänä ja yhtenäisempänä jaksona ja rentous löytyi paremmin ”käskystä”. Ja sitähän juuri haettiin! On todella tärkeä tiedostaa ne lihakset ja osata käskyttää niitä. Lisäksi voimatasot olivat kolminkertaistuneet edelliseen mittaukseen, aika huikeaa! Tottakai raskausaikana suoritettu mittaus vähän vaikuttaa tuloksiin, kun lantionpohjan päällä lepää iso kuorma, mutta silti. Jotain on tehty oikein eikä harjoittelu ole mennyt hukkaan! Silti en itse koe, että olisin edes valtavia määriä käyttänyt aikaa harjoitteluun. Lantionpohjanlihaksia, kun on niin helppo treenata muiden arkisten asioiden yhteydessä eli aikaa löytyy kyllä jos vaan haluaa ja päättää niin!

Loppuun siirrettiin lantionpohjanlihakset vielä liikkeeseen eli testattiin miten se jännitys lantionpohjassa pysyy kyykätessä. Jouduin heti tunnustaa, että en ole kauheasti asiaa edes ajatellut. Kun lähdin kyykkäämään sen kummempia ajattelematta, pystyttiin käyriltä todeta, että lantionpohjanlihakset pysyy ihan mukavasti jännittyneenä muuten, mutta kun lähdetään alhaalta kyykkyasennosta ylöspäin, tapahtuu notkahdus. Olisi tärkeää nimenomaan sieltä alhaalta ponnistaessa pitää jännitys myös lantionpohjassa. Sen jälkeen sainkin keskittyä siihen ja hyvin nopeasti se jännitys sieltä löytyi ja käyrät parani oikeastaan samantien kun asiaan keskittyi! Todettiin, että kunhan keskityn siihen lantionpohjaan isoissa liikkeissä, tulee se keskivartalokin sieltä mukana aikalailla itsestään. Seuraavaksi keskityttiin kuitenkin keskivartaloon enemmän…

KESKIVARTALO

Keskivartalon tilanteelle saatiin myös dataa stabilizer-laitteella. Mä kuvailisin laitetta niin, että stabilizer on ulkoisesti vähän kuin manuaalinen verenpainemittari. 🙂 Pieneen tyynyyn pumpataan ilmaa, jonka jälkeen tyyny asetetaan esimerkiksi alaselän alle selinmakuulla tai vastaavasti lantion alle vatsamakuulla. Mittarista seurataan lukemaa, joka ei saisi muuttua, kun lähdetään esimerkiksi suoristamaan jalkaa selinmakuulla tai ojentamaan vastakkaisia raajoja vatsamakuulla. Jos lukema muuttuu, se tarkoittaa sitä, että selkä lähtee notkolle. Keskivartalon, kun pitäisi pysyä koko ajan hallitusti samassa asennossa, jolloin liike lähtee oikeasta paikasta eli syvistä vatsalihaksista. Tämä näin maallikon kielellä selostettuna. 🙂

 Aika pian me huomattiin, että sieltä vähän sitä hallintaa puuttuu, joka tarkoittaa sitä, että liikkeet mitä teen ja sain kotiläksyksikin on oikeasti PIENIÄ. Ihan turhauttavan ja tuskastuttavankin pieniä. Mutta siitä se lähtee. Monestihan porukka tekeekin isompia jalanojennuksia sillä ajatuksella, että halutaan tehdä syviä vatsalihaksia. Ne ovatkin oikein hyviä liikkeitä, mutta monesti niitä tehdään liiankin isosti alkuun. Munkin kohdalla nimittäin lähdetään matkaan sillä, että liu’utan koukussa olevaa jalkaa ihan vaan maata pitkin tai jonkun sentin maasta ilmassa. Jos nostin jalat koukkuun alavatsan päälle, huomattiin heti, että vatsa lähtee pullistumaan ja tuo liike on mulle liikaa jos puhutaan syvistä lihaksista.

Onneksi sain Maijalta lisäksi lainaan tuon stabilizerin pariksi viikoksi! Ilman sitä tekisin varmaan vieläkin ihan liian isoja liikkeitä. Nyt pitääkin sitten tosissaan aktivoitua asian kanssa ja opetella parin viikon aikana näitä liikkeitä niin, että ne menee selkärankaan eikä ilman mittariakaan tuu tehtyä liian isosti. Huomasin kyllä, kun näitä kotonakin tein, että siellä keskivartalossa on kyllä ongelmaa ja heikkoutta. Markus nimittäin onnistui alusta alkaen tosi hyvin isommillakin liikkeillä verrattuna muhun. Ei se siis auta, kun harjoitella, harjoitella ja vielä kerran harjoitella! Kiva nähdä, kun keskivartalo kehittyy, että miten se vaikuttaa myös isoihin liikkeisiin kuten maastavetoon ja kyykkyyn!

Mulla on ollut aina selkeästi ongelmaa keskivartalon kanssa ja ihan sen jännityksenkin kanssa, mun on jotenkin vaikea löytää se jännitys keskivartaloon. Nyt teinkin oivalluksen, jonka varmistin Maijalta eli jos keskityn aina lantionpohjaan liikkeissä niin se keskivartalo seuraa sieltä aikalailla perässä. Lantionpohjan jännitys on mun ollut koko ajan helppo löytää eli nyt on hyvä sitten lähteä sieltä sitä jännitystä hakemaan.

Maassa tehtävien liikkeiden lisäksi sain yhden simppelin harjoitteen tehtäväksi myös seisten. Sitä onkin helppo tehdä ilman mittaria, jolloin tulee (ehkä) tehtyä varmasti oikein.

ILMARIN REFLUKSI

Kun keskusteltiin meidän kuulumisista, toin esille asian, että Ilmarille epäillään refluksia. Olikin aivan mahtava juttu, että Maija tarttui heti siihenkin ja antoi siihen keinoja millä voidaan helpottaa Ilmarin oloa! Monesti vauvoilla voi pallea olla kireänä tässä tapauksessa, joten on hyvä käsitellä pallean aluetta. Joten Maija näytti mulle miten voidaan kotonakin ”hieroa” kylkiluiden alareunaa pitkin sekä rintakehän keskeltä pientä aluetta. Samaa aluetta oli mulla käsitelty raskausaikana närästyksestä puhuttaessa. Lisäksi Maija näytti ja ohjeisti myös vatsan hieronnan, joka tapahtuu suolien suuntaisesti eli myötäpäivään. Näiden lisäksi on hyvä hieroa vielä jalkapohjia sekä pään aluetta. Ilmari antoi hyvin jo Maijan käsitellä itseään ja kotona, kun on pikkuisen hieroskeltu, niin näyttää kyllä tykkäävän. Ilmarilla meinaa olla ongelmia viihtyä lattialla, mutta jos hänen kanssaan tai hänelle tehdään jotain maassa, niin ai että hän nauttii. 🙂 Joka on toki ihan luonnollista, että vauvan kanssa on hyvä viettää aikaa ja seurustella siellä lattian rajassa, mutta joskus vaan olisi kiva itsekin saada jotain aikaiseksi niin, että Ilmari olisi yksikseen lattialla. Se ei vaan oo meillä onnistunut paljoa minuuttia pitempään pariin kuukauteen. 😀

 

YHTEENVETO

Kaikenkaikkiaan käynti oli jälleen oikein mukava ja antoisa. Seuraavaa käyntiähän ei sinänsä raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen edes tarvittaisi enää, koska tilanne on niin hyvä. Mutta koska noita kehityskohteita löytyy ihan muuten ja itseäni asiat kiinnostaa, niin varattiin edelleen aika, mutta vasta syyskuun puolen välin tienoille, koska mitään akuuttia ei ole. Yleisesti ottaen ei synnytyksestä palautumisesta edes juurikaan juteltu, koska olo on jo niin normaali ja kun kerroin Maijalle miten treenaan jo suhteellisen kovaa niin sain asialle siunauksen. Totesin, että treenit on jonkun silmään ehkä tosi kovia, mutta oikeasti kyllä vielä himmailen pikkuisen. Ja Maija totesikin, että siihen omaan lähtötasoonhan se pitääkin ehdottomasti suhteuttaa. Lisäksi, kun kerroin miten oon tehnyt mm. sumomaastavetoa ja kyykkyä boksille täysien liikeratojen sijaan niin Maija näytti sillekin peukkua. Kiva siis kuulla, että oon tehnyt asiat oikein! 🙂

Tämä matka Maijan kanssa on antanut kyllä enemmän, kun olisin ikinä ajatellut! Asiat pyörii sen äitiyden ympärillä, mutta silti on löydetty muitakin kohteita, jotka tukee sitä mun treeniä. Olen oppinut myös ihan hirveän paljon ajatellen omia asiakkaita ja lisäksi olen saanut tutustua Maijassa ihan mahtavaan tyyppiin! Jos jossain kohtaa fyssarikäynnit jää taakse, niin Maijaa kyllä toivon näkeväni jatkossakin muuten vaan! 

2

This Post Has 6 Comments

  1. Ihan super siistiä, et tuollaista ohjausta on nyt. Itsellä ei käynyt mielesäkään vuosia sitten. ????

    1. Se on kyllä mahtavaa, että tähän on alettu kiinnittää nyt huomiota!!! 🙂

  2. Mahtavaa että tuollaista on olemassa, varmasti monelle apua. 🙂

    1. Nimenomaan! Mahtavaa, kun tähän asiaan kiinnitetään enemmän huomiota. 🙂

  3. Vitsi mä haluaisin tietää omatkin arvot vaikka viimeisimmästä synnytyksestä nyt on jo yli neljä vuotta. Ei oo kukaan koskaan millään tavalla tutkinut tota asiaa ja vaikka oon jumppaillut itse yms niin eihän se takaa että ne kunnossa on. Erityisesti en haluis tehdä hallaa isoilla painoilla ponnistellen, voikohan sellasesta saada ihan vaikka laskeuman jos kyykkää tms liian isoilla painoilla eikä lantionpohja oo kunnossa? ????

    1. Siis kyllä, ehdottomasti on hyötyä kaikille liikkujille! Oli aikaa synnytyksestä kauemmin tai sitten ei synnytyksiä takana ollenkaan. Ja siis kyllähän sillä varmasti voi olla vaikutusta laskeumiin, peräpukamiin ja moneen asiaan jos lantionpohjanlihakset on heikot ja tehdään isoja liikkeitä.

Vastaa

Close Menu