Vaikuttaja, joka ahdistuu somesta

Sosiaalinen media. Taas me palataan tähän aiheeseen.
Mä saan aina tästä kirjoittaessani paljon kommentteja puolesta mutta myös vastaan. Useamman kerran multa on kysytty yhtä asiaa: miksi kirjoittaa somen huonoista puolista ja samalla ampua itseään jalkaan työskennellessään vaikuttajana? Minäpä kerron.
Mä rakastan somea, kuten olen monesti aikaisemminkin sanonut. Nyt puhuessani somesta mä puhun sanalla ”some” vaikka omalla kohdallani se onkin suurimmilta osin vain Instagram.
Paljon tästä tekstistä pätee kuitenkin muihinkin kanaviin, joten puhutaan ihan vain somesta.

Mennään nyt takaisin siihen, että osa mun elannostani tulee ”vaikuttajan” töistä. Kyllä, niin tulee ja mä olen äärettömän kiitollinen siitä, että se on mahdollista.
Mulle ”vaikuttaminen” ei kuitenkaan ole sitä, että postaan nättejä kuvia ja otan vastaan jokaisen mulle tarjotun yhteistyön, josta vain tarjotaan rahaa. Mä olen aina ollut tarkka yhteistöideni suhteen, nykyään vielä tarkempi. Jokaisen kohdalla mä mietin: onko tämä jotain, jonka takana haluan seisoa? Mietin myös paljon muita asioita, joihin ei kuitenkaan tässä tekstissä pureuduta sen syvemmin.
Yhteistyöesimerkillä halusin tässä yhteydessä tuoda esiin sen, että vaikuttajan työ on lahja, jonka mä haluan käyttää oikein. En voisi koskaan käyttää vaikuttaja- sanaa, ellen oikeasti edes yrittäisi vaikuttaa joihinkin asioihin. Sellaisiin asioihin, jotka mä oikeasti koen tärkeäksi.

Miksi en siis puhuisi asioista, joista haluan puhuttavan? Enkö mä vaikuttajana valheellisen, virheettömän Instagram- maailman luomisen sijaan ole vapaa kirjoittamaan todellisesta maailmasta ja silti työskentelemään siellä, mihin ne kauniit Instagram- elämät maalaillaan? Ehkä se on juuri mun tapa ”vaikuttaa”, väliäkö sillä, kunhan voin hyvällä omallatunnolla vastata kysymykseen: minkä kuvan itse tästä maailmasta annan vaikuttajana?

Mulla on niin paljon ristiriitaisia fiiliksiä, mitä tulee someen.
Mä löydän sieltä mm. inspiraatiota, kontakteja, töitä, tukea, tapoja toteuttaa itseäni sekä tietysti saan jakaa elämääni ja tärkeimpänä pysyä mukana itselleni rakkaiden ihmisten elämässä, vaikka he olisivat kauempanakin.
Se on helppoa, nopeaa ja usein ilahduttavaa.
Samaan aikaan mä näen siellä paljon valhetta, kateutta, kiusaamista ja epärehellisyyttä. Se stressaa ja ahdistaa.

Nämä molemmat puolet tulee aina olemaan somessa läsnä, se on varma. Sen vuoksi mä haluankin puhua myös siitä puolesta, joka ei ole kaunis ja inspiroiva.
Se on läsnä vähintään yhtä vahvana, kuin kaikki se hyvä. Siitä ei vain haluta puhua yhtä paljon, ymmärtäähän sen.
Keskittymällä siihen hyvään ja positiiviseen me voitetaan kaikki se paha ja negatiivinen, tai ainakin pidetään se taka-alalla. Olkoonkin näin, eihän me saavutettaisi mitään, jos käännyttäisiin kaikki kauhistelemaan yhdessä sitä kamalaa some-mörköä unohtaen kaiken muun. Silti mä koen, että näiden asioiden kuuluu olla tasapainossa ainakin mun omassa somessa.

Mä rakastan sitä ihanaa Instagram- pumpulia ja kauniita filtteröityjä feedejä mutta en koskaan halua sokeutua niin, että unohtaisin todellisuutta niiden takana.
En myöskään halua unohtaa sitä, että myös juurikin se kaunis pumpuli ja ne filtterit ovat niitä asioita, jotka loppujenlopuksi kaikella täydellisyydellään meitä ahdistavat.

Mikä siellä somessa sitten ahdistaa? Monikin asia.
Mua itseäni alkaa toisinaan ahdistaa jo ainoastaan se, kuinka addiktoivaa se kaikki on.
Tähän moni toteaisi varmaan, että eipä ole, en minä ainakaan jää koukkuun.
Kylläpä hyvinkin jäät. Erojahan siinäkin on, kuka jää mitenkin helposti ja minkäkin vuoksi. Addiktoiva some kuitenkin on.
Mä vihaan sitä fiilistä, kun tajuan ottaneeni puhelimeni käteen avatakseni Instagramin laskettuani sen juuri pari minuuttia sitten pöydälle. Kohta teen sen taas uudelleen. Myös se tunne ahdistaa, kun havahdun sohvalta ja tajuan kuluttaneeni ihan liian kauan aikaa vain selaten peukalo sauhuten asioita, joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä.

Päivät, jolloin puhelin on koko ajan kädessä tekevät musta stressaantuneen ja poissaolevan. Saatan havahtua illalla siihen, että vietin suurimman osan päivästä tuijottaen täysin turhia asioita puhelimeni näytöltä.
Se saa mut voimaan pahoin ja noissa tilanteissa saatankin jättää somen lähes kokonaan avaamatta pariksi päivää. Jos mahdollista, jätän myös vastaamatta kaikkiin puheluihin ja viesteihin, jotka voivat odottaa. Niin paljon se ahdistaa. Silloin musta ei yleensä kuulu juurikaan mitään.
Aluksi oma hiljainen profiili saattaa tuoda fiiliksen, että jotain pitäisi postata. Oma profiili on eloton ja story- kohtakin ammottaa tyhjyyttään ja tuntuu, että jotain jaettavaa pitäisi olla.
Pian se alkaa kuitenkin tuntua ainoastaan hyvältä ja vapauttavalta ja muutama päivä ilman Instagram- ilmoituksia ja muiden päivitysten selailua tekee niiin hyvää. Koskaan en ole missannut mitään tärkeää.
Edelleen ne tärkeät asiat tapahtuvat kaikkialla muualla kuin somessa ja niiden missaamista kannattaakin pelätä ainoastaan silloin, kun ei saa käsiään ja silmiään irti ruudusta.

Mä olen tunteellinen ihminen ja koen kaikki tunteet vahvasti -myös ahdistuksen. Sen vuoksi mun tarve puhua myös siitä on niin suuri.
Mä koen, ettei mulla ole ”lupa” jakaa tuota ihanaa Instagram- maailmaa ja tuputtaa pelkkää hyvää ja kaunista ellen tiedosta sen olevan paljon muutakin ja puhu myös siitä.
En voi ottaa vastuuta ainoastaan siitä kaikesta hyvästä ja jättää huomiotta sitä toista puolta, joka kuitenkin on ja pysyy.
Mä olen myös lukenut valtavasti tästä aiheesta ja somen vaikutuksista erityisesti nuoriin tyttöihin. Se lisää sitä tunnetta ja tietoutta siitä, että työskennellessäni somessa mulla on vastuu.
Mulla on vastuu ainakin kertoa siitä, että mäkin voin joskus pahoin somen vuoksi ja se on aivan normaalia, sillä se ei ole todellista elämää.

Mä rakastan jakaa teille omia juttujani. Rakastan myös inspiroitua muiden julkaisuista ja sisällöistä. Rakastan kommentoida ja saada kommentteja, tykkäillä ja saada teiltä tykkäyksiä.
Rakastan sitä, että mulla on niin paljon seuraajia, joiden kanssa olen saanut jakaa tulen jakamaan vielä paljon. Some on antanut mulle ihan valtavasti, enkä mä halua väheksyä niitä kivoja juttuja.
Mä haluan kuitenkin korostaa sitä, että balanssi tässäkin asiassa on äärettömän tärkeä.
Haluan aina toisinaan muistuttaa siitä, että elämä on niin paljon muutakin. On niin paljon tärkeämpiä, todellisempia ja arvokkaampia asioita, kuin mikään siellä somessa.
On asioita, jotka eivät muutu yhtään kauniimmiksi jakamalla -päinvastoin ne ovat parhaimmillaan vain silloin, kun puhelimet ovat kiinni ja kaikki tapahtuu siinä yhdessä, todellisessa hetkessä.
Noina hetkinä jätä vain se puhelin pois. Älä koskaan koe huonoa omaatuntoa siitä, että olet hiljaa.
Ole toisinaan tavoittamattomissa, offlinessa, kadoksissa.
Elä sitä oikeaa elämää.

3

Vastaa

Close Menu