Smileo kokemuksia : hampaiden kotivalkaisu

Kaupallinen yhteistyö TheSmileo .

Aloitetaan alusta: Sain Smileolta testiin kolme tuotetta, joita päätin testata vuorotellen eri päivinä.
Lupasin kertoa teille rehellisesti mun kokemukset kyseisistä tuotteista sen jälkeen, kun olen testannut jokaista. No nyt olen ja tässä tulee mun kokemukset!

Ensimmäiset ajatukset

Ilokseni totesin heti ensimmäisten kokemusten aikana ja jälkeen, ettei yksikään tuotteista saanut mun hampaita aristamaan tai vihlomaan, kuten luvattiinkin.
Myös valkaisuteho piti paikkansa – nämä tuotteet oikeasti toimii, putsaten hampaita melkoista vauhtia.

Mun mielestä alkujaan erityisen hyvältä kuulosti se, etteivät vaikuttavat aineet eivät ole mitään pelottavia peroksideja tai tuntemattomia mörköjä, vaan mahdollisimman luonnollisia ja turvallisia ainesosia, jotka ovat myös kaikki selkeästi esillä pakkauksissa.
Tämän vuoksi näitä tuotteita alun perin uskaltauduin kokeilemaankin.
Näistä (ainesosista) löytyy myös Smileolta lisää tietoa.

Suosikit

Mun suosikeiksi muodostuivat sekä kookoshiilijauhe, että valkaisusetti. Näiden kahden välillä en ole vielä osannut lopullista ykköspaikkaa vielä päättää!
Tähän väliin täytyy sanoa, että mun hampaat ovat luonnostaan todella vaaleat ja mä olen aina pitänyt ne hyvässä kunnossa.
Kylläpä niistäkin näytti kuitekin sitä kahvia ja punkkua jonkin verran ilmeisesti liukenevan.
Hello hollywood smile!

Testattavat Smileo- tuotteet

Mä testasin seuraavia kolmea tuotetta:
Valkaisusetin, johon kuuluu muotti ja ledivalo sekä valkaisuaineet.
– Valkaisuliuskat
Aktiivihiili- valkaisujauheen.

Listaan teille nyt alemmaksi jokaisesta tuotteesta erikseen muutamia pointteja.

SMILEO VALKAISUSETTI

SMI- Ajattelin tämän olevan vaivalloinen homma mutta totesin, että kaikista tuotteista tämä olikin helpoin käyttää.
– Pelkäsin vähän pelottavaa ledivaloa ja putkiloista pursotettavaa ainetta – mitä mun hampaat sanoo?
– Totesin pelkoni turhiksi.
– Tehokkain testaamistani tuotteista.
– Pelkäsin myös, että tuota käyttäessä alkaa valumaan kuola, haha! Eipä valu! 😀
– Laite ja aineet vievät vähän tilaa ja ne on pakattu tosi käytännölliseen boksiin, jonka saa helposti myös mukaan esim. reissuun.
– Käyttäessä pitää päästä pesemään laite yms. eli ei nyt ihan missä tahansa kannata pistää suuhun.
– Iso laite suussa – ei voi puhua tai tehdä suulla mitään muutakaan, onneksi vaikutusaika on lyhyt.
– Vaikea olla nielemättä – tämän vuoksi pitää varoa laittamasta liikaa ainetta.

SMILEO VALKAISULIUSKAT

– Helppo kuljettaa mukana esim. meikkipussissa, ei vie tilaa lainkaan.
– Helppo kiinnittää, ei ongelmia siinä, etteivätkö asettuisi paikoilleen.
– Vaivaton, pysyvät hampaissa kiinni huomaamatta eivätkä estä esim. puhumista.
– Tehokas! Liuskat ja valkaisusetti vaikuttavat kaikista nopeiten tuloksia tuovilta.
– Ottaessa pois hampaisiin jää kerros, joka ällöttää mua valtavasti, heh. Suu pitää huuhdella tosi hyvin käytön jälkeen.
– Pitkä vaikutusaika (30min).
– Nämä on hyvät esim. kirjaa lukiessa tai töitä tehdessä.

 

SMILEO AKTIIVIHIILIJAUHE

– 100% kookosta
– Helppo käyttää
– Hampaiden turvallisuus ei huoleta lainkaan.
– Sotkee pestessä!
– Pitää huuhdella erittäin huolellisesti, ettei hiiltä jää esim. hampaiden väleihin. Harjatessa kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, ettei hirveästi harjaile jauhetta ikenien reunoihin.
– Ei kiireisille aamuille.
– Avaa ja sulje purkki varovaisesti ja huolellisesti.
– Mun lemppari kaikista.

Siinäpä hieman mun ajatuksia tuotteista.
Sanoisin, että ne, jotka suosikeiksi muodostuu on varmasti kaikilla erit sen mukaan miltä ne tuntuvat suussa!

Yhteenvetona hyvät pointit:

A. Helppous
B. Tehokkuus
C. Nopea toimitus ja hyvä asiakaspalvelu
D. Parasta on, että tuotteet on vegaanisia, eläimillä testaamattomia ja tutkitusti kehitetty kotivalkaisuun turvallisimmista ja mahdollisimman luonnollisista ainesosista.

Turvallisuus
Loppuun haluaisin vielä muistuttaa seuraavista asioista:

– Kotona kannattaa valkaista vain terveitä hampaita.
– Ohjeita täytyy noudattaa, ettei hampaille aiheudu rasitusta tai vahinkoa.
– Ikenille valkaisu ei ole koskaan hyväksi, joten niitä kannattaa varoa.
– Vaikuttavia aineita ei saa koskaan niellä.
– Ennen valkaisuaineiden käyttöä kysy neuvoa hammaslääkäriltäsi. Myös netistä löydät erilaisia artikkeleita ja hammaslääkäreiden ohjeita kotivalkaisuun (näiden kanssa kannattaa olla kriittinen, mutta yleistä tietoa on aika helppo löytää).
– Valkaisutuotteita ei kannata käyttää pitkiä aikoja putkeen ilman taukoja.
– Jos hampaissa on reikiä, kiillevaurioita tms. valkaisuliuskoja ei kannata käyttää.
– Klinikallakin hampaiden valkaisulle on yleensä aikarajoitukset, esimerkiksi max. kerran vuodessa. Kotivalkaisunkaan kanssa ei siis kannata lähteä hurjastelemaan.
– Vaikka valkoinen hymy on ihana, mene aina terveys edellä!

Mulla näistä tuotteista ehdottomasti käyttöön jää ensimmäisenä tuo valkaisusetti.
Ajattelin käyttää sitä nyt about viikon putkeen ja sen jälkeen myöhemmin ylläpitää tuloksia kookosjauheella.

 

Tulokset

Huomattavat tulokset tulevat toki säännöllisen, suositellun käyttöajan jälkeen ja mä en ole yhtäjaksoisesti vielä päässyt käyttämään mitään tuotetta.
Kuten luvattu, ensimmäiset tulokset kuitenkin näkyvät mullakin jo.
Mainitsinkin, että mun hampaat toki ovat valkoiset jo entuudestaan, joten mitään päätä huimaavia ennen- jälkeen kuvia ei multa valitettavasti saa!

Uskallan kuitenkin suositella erinomaisena vaihtoehtona kotivalkaisuun Smileon tuotteita, jotka jäävät myös omaan käyttööni ensimmäisinä kotivalkaisutuotteina koskaan. Olen siis joskus aiemmin kokeillut jotain höpöhöpö- liuskoja ja tyyliin itkenyt itseni uneen hampaiden vihloessa nähden painajaisia niiden syöpymisestä irti.
Jättäkää ainakin ne shadyt wish- liuskat sinne nettiin.

Loppuun vielä tietysti lempparijuttu, alekoodi!
Koodi: anniinakangas10 antaa teille -10% kaikista ostoksista Smileon verkkokaupassa.

P.S. Smileolla on myös tyytyväisyystakuu, mikä on huippua!

6

Vastaa

Close Menu