Vitsit mikä viikonloppu

Vietin pitkästä aikaa täysin vapaan viikonlopun, yhtä posetuntia lukuunottamatta. Lauantaina ja sunnuntaina en avannut mailia enkä ollut koneella editoimassa tai tekemässä mitään muitakaan töitä.
Viimeiset pari viikkoa olivat hieman stressaavia ja todella työntäyteisiä, joten palkitsin itseni parilla vapaa päivällä. Perjantaina päätin tehdä töitä vähän pidempään, kerta viikonloppuna oli työn teko ”kielletty”. Meillä on perjantaisin jo niin kova viikonloppu fiilis, että rauhallinen työnteko kotona on aika mahdotonta.
Kerroin vähän aikaa sitten, että meidän lähelle Roihupeltoon on tullut uus Hop Lop –voit lukea postauksen tästä linkistä.


Välillä on päiviä, kun lapset on kotona, mutta mulla on töitä. Päivinä jolloin lapsilla ei ole treenejä, on heillä todella paljon energiaa ja se purkautuu kotona väärällä tavalla, jos sitä ei päästä purkamaan. Mun työn teosta ei tuu mitään, jos täällä on kolme lasta, jotka huutavat vuoronperään, milloin mistäkin. Päätin viedä lapset taas Hop Loppiin leikkimään ja liikkumaan, jotta heillä olisi mukavaa tekemistä, sillä välin kun teen töitä.


Roihupellon Hop Lop -sivuihin pääset tutustumaan tästä.  Kurkkaa myös heidän Facebook -sivuihin tästä.
Hop Lopin jälkeen käytiin perheen kanssa vielä treenaamassa Crossfit Basementilla, sillä lauantaina oli reissu Hattulaan, tyttöjen BJJ -kisoihin. Daniel veti mulle ja mun siskolle Janikalle törkeen kovan treenin. Janika halus kokeilla Crossfittia ja ton treenin jälkeen, oli lähellä, ettei se astu enää jalallakaan Basementille. Me tehtiin 20 minuutin amrap. Amrap = as many reps as possible. Meillä oli liikkeinä rinnalleveto, toas to bar (varpaat tankoon) ja 14 calorin soutu. Ystäväni Liina ja siskoni Janika tulivat meille perjantaina yöksi, sillä aamulla oli aikainen lähtö tyttöjen kisoihin, Hattulaan.
Nissan starttas pihasta klo 7:30, sillä tyttöjen punnitus oli kisahallissa 9:00. Jännitän tyttöjen kisoja ihan hulluna! En tiedä mikä siinä on, että vaikka kisoissa ollaan jo käyty kohta kymmenen kertaa, en silti pysty olemaan jännittämättä. Jännitys alkaa heti aamulla ja se ei lopu ennen kuin kisat ovat ohi.
Lili hävisi ensimmäisen ottelunsa ja hänen kisapäivä jatkui, joukkuekavereita kannustaessa. Häviöstä huolimatta, hän otteli ja selvisi vaikeista tilanteista todella hienosti. Alyna kisasi ensimmäistä kertaa keltavöisenä, painavemmassa sarjassa. Hänen kisapäivän saldo oli, kaksi voittoa ja kaksi häviötä, mikä sijoitti hänet neljännelle sijalle.

Kisan jälkeen, käytiin perinteisesti ulkona syömässä. Kisan jälkeen tytöt saavat päättää minne mennään syömään, niin tällä kertaa he valitsivat ravintola Hookin.
Hookin jälkeen käytiin palolaitoksella moikkaamassa Arttua ja sitten matkattiin kotia, jossa vietimme rentouttavaa koti-iltaa, Ru Paulin, Drag race -jaksojen parissa.Ostettiin herkkuja, heitettiin pieruverkkarit jalkaan ja lössähdettiin kaikki sohvalle katsomaan Drag race -maratoonia.
Sunnuntai aamuna oli tyttöjen Crossfit treenit Basementilla, jonka jälkeen kävimme Janikan kanssa treenaamassa. Olin muuten koko viikonlopun tekemättä töitä, lukuunottamatta yhtä poseeraustuntia, jonka pidin Sporttikujalla.
Sunnuntai illalla oli sitten Danielin vuoro loistaa, kun matkasimme Taliin hänen jefu-joukkueen harjoituspeliin. Daniel on talven aikana treenannut todella paljon ja sen huomasi nyt myös hänen asenteestaan harjoituspelissä.

Daniel on linjassa oikealla, edessä, tumman sininen pelipuku ja pitkät mustat sukat jalassa.

Vaikka viikonloppuna oli paljon menoa, oli se silti todella rentouttava ja ihana. Täydellisen viikonlopun kruunasi se, kun illalla ajoimme kotiin Danielin treeneistä ja hän sanoi meille takapenkiltä: ”Kiitos kaikesta mitä teette meidän eteen. Kuskaatte treeneihin ja kisoihin, sekä mahdollistatte sen, että me saadaan harrastaa sitä me itse halutaan ja tuette meitä täysillä.” Tytöt kiittivät myös omasta puolesta.
Olen aina tiennyt, että he oikeasti arvostavat sitä, miten paljon me näemme vaivaa heidän harrastuksien eteen, mutta oli se silti todella ihana kuulla.

9

Vastaa

Close Menu