Vietimme ”virallista” äitienpäivää torstaina, kun Artun tytär oli meillä ja koko perhe oli kasassa. Olin ajatellut, että sunnuntaina teen töitä ja puuhastelen kotiaskareiden parissa. Ajattelin, että herään, syön perheeni kanssa aamupalan ja sitten siirryn töiden pariin.
Heräsin aamulla järkyttävään kurkkukipuun, mikä söi energiatasoja ja päätin, että lepään hetken ja aloitan hommat vähän myöhemmin.
Aamupalan jälkeen olo oli vielä hieman hutera, joten päätin jäädä pihalle lepäämään kuuman auringon alle. Lapset pukivat uikkarit päälle ja leikkivät puutarhaletkulla toisiaan kastellen.
Viime kesän he viettivät kokonaan jenkeissä isänsä luona, josta he palasivat kotiin vain muutama päivä ennen koulun alkua, joten en oikein päässyt heidän kanssaan kesästä nauttimaan. Nyt kun sattui näin kaunis päivä ja he leikkivät iloisesti pihalla, päätin jäädä pihalle viettämään aikaa heidän kanssaan, sillä kahden viikon päästä he lähtevät taas.
Päivä oli aivan ihana. Rentouduttiin kotona perheen kanssa ja aurinko paistoi niin, että tuntui kuin olisi ulkomailla. Välillä oli pakko pysähtyä, katsoa ympärille ja ihastella tätä upeaa paikkaa missä saamme asua.
Äitinä ymmärrän, että minun on tärkeää viettää aikaa lasteni kanssa, varsinkin kun he lähtevät pian pois ja varsinkin kun on äitienpäivä. Jostain syystä, minulla oli välillä sellainen olo, että olen laiska kun en tee mitään. Mikä siinä on? Miten voi olla, että jopa äitienpäivänä tulee huono omatunto siitä, ettei ole muka tehnyt tarpeeksi töitä.
Mieheni Arttu sanoi syyksi: koska olet äiti.
Monella äidillä on varmasti sama ongelma: Yritämme suoriutua niin monesta asiasta, että jos on päiviä, kun emme tee mitään, podemme siitä huonoa omatuntoa.
Näin koko ajan asioita mitä pitäisi tehdä: talvikamoja pitäisi viedä varastoon, lattia pitäisi pestä, pyykkikorissa on vaatteita mitkä pitäisi pestä, vaikka pesinkin jo pari koneellista. Vanhoja vaatteita pitäisi myydä torissa tai face -kirppareissa. Töiden ”to do -listaa” en edes viisti alkaa luettelemaan.
”Ei se työ tekemällä lopu.”
Kai tuo sama sanonta pätee myös kotona. On ihan sama miten paljon teet kotitöitä, aina on jotain mitä voisi vielä tehdä. Koskaan ei tule päivää, että kaikki olisi valmista ja mitään ei olisi tehtävää. Kai sitä piitää vain oppia myös ottamaan ”lomaa” ja antaa itselleen lupa olla tekemättä yhtään mitään. Matkustaessa tämä on helpompaa, koska silloin et näe niitä kaikkia asioita mitä pitäisi tehdä.
Onko täällä muita äitejä, jotka pohtivat samanlaisia asioita? Jos on, niin laittakaa kommenttia. Olisi kiva kuulla myös muiden mielipiteitä tästä.
Love,
Alona