PÄIVÄ NÄYTTELIJÖINÄ -OSCAREITA ODOTELLESSA

*Yhteistyössä FITNESSTUKKU

Eräänä päivänä 7 ja 8 vuotiaat tyttäreni kysyivät, miten heistä voisi tulla näyttelijöitä. Nuorimmainen lisäsi vielä, että haluaisi myös malliksi. Ihan heti en osannut heille vastata miten heistä voisi tulla näyttelijöitä mutta sanoin, että jos he sitä tarpeeksi haluavat ja ovat valmiita tekemään töitä sen eteen, niin jonain päivänä se toteutuu ja voin auttaa heitä sen verran minkä osaan.

Snapchat: alonakuusisto

Snapchat: alonakuusisto

Törmäsin eräänä päivänä ystävääni joka on freelance näyttelijä ja mainitsin hänelle tyttäreitteni toiveesta ja pyysin laittamaan asian ”korvan taakse”. Myöhemmin hän otti minuun yhteyttä ja kertoi, että heillä olisi eräs sketsijakson kuvaus johon tarvitaan nuoria näyttelijöitä. Tytöt olivat heti innoissaan mukana kun kerroin heille asiasta.

Loppujen lopuksi kuvauksiin mentiin koko perheen voimin. Minä, poikani Daniel ja tytöt. Meidän piti esittää vieraita hääjuhlissa. Vaikka kenelläkään ei ollut mitään isompaa roolia, mutta kaikki olivat innolla mukana.

Sketsin kuvauksissa oli mukana myös ihana Satu Silvo. <3

Sketsin kuvauksissa oli mukana myös ihana Satu Silvo. <3

Olimme mukana Pelti Kiinni komediasarjan ”Poliisit pienissä häissä -sketsijakson kuvauksissa.

Alyna, Lili ja Poliisit

Alyna, Lili ja Poliisit

Daniel ja Lili

Daniel ja Lili

Kesken kuvausten sarjan ohjaaja ehdotti Danielille pientä roolia ja pyysi häntä itkemään. Danielia jännitti mutta hän lähti lennosta mukaan improvisoimaan. Kuvauksissa ainakin hänen esitys meni nappiin, mielenkiinnolla odotan miltä se näyttää valmiina.

Daniel valmiina itkemään niin kuin pikku poika :)

Daniel valmiina itkemään niin kuin pikku poika 🙂

Pakko myöntää, että pikkusen jännitti, että miten Daniel alkaa itkemään ja vielä harjoittelematta. Itse en ehkä olisi siihen pystynyt varsinkin kun vieressä istuu ammattinäyttelijät Satu Silvo ja Tiia Louste.

Vaikka päivä oli pitkä, oli se oikein mukava kokemus ja oli mahtava tutustua uusiin ihaniin ihmisiin mutta kaikkein parasta oli kokea tämä yhdessä lasten kanssa.

1

Vastaa

Close Menu