Olemattomistakin kulmista saa tuuheat laminoinnilla

*Kaupallinen yhteistyö Makea Helsinki

Kaikki puhuvat Korona viruksesta ja jos eivät puhu, niin ainakin he ajattelevat sitä. Minä myös. Itse en ole alkanut panikoimaan, enkä kovasti stressaamaan tätä asiaa, mutta se varmasti johtuu siitä, että minun yritystoimintaan tämä ei ole vaikuttanut -ei ainakaan vielä.

En voi lakata ajattelemasta niitä, kenen yritys kokee järkyttäviä tappioita tämän viruksen myötä. Monen ihmisen elanto on vaarassa ja yritykset konkurssin partaalla. Vaikka nyt on tärkeä noudattaa viranomaisten ohjeita, jotta korona virus saataisiin pysäytettyä ajoissa, ennen kuin se on täysin mahdotonta, on myös erittäin tärkeää tukea pienyrittäjiä.
Nyt jos koskaan, on erittäin tärkeä käyttää pienyrittäjien palveluita, jos sinulla on siihen mahdollisuus ja varaa.

Minulla oli sovittuna aika kulmien hoitoon Makea Helsingin kanssa tälle aamulle. Pitkään mietin, että voinko mennä tälläisena aikana hemmottelemaan itseäni. Ajattelin sen olevan turhamaista ja pinnallista. Meinasin jopa perua aikani, kunnes viikonlopun aikana luin lukuisia viestejä, missä mm. ravintolat ja kauneushoitolat kärsivät juuri sen takia, kun asiakkaat peruvat aikojansa. Tajusin, että nyt jos koskaan on tärkeä, käyttää heidän palveluita, eikä perua aikoja.

alona_kuusisto_kulmien_laminointi
Laitoin eräänä päivänä Makea Helsingin Lindalle viestiä, että mun kulmat pitäisi saada kuntoon. Hän laittoi heti viestiä takaisin, että tervetuloa ja varasimme ajan. Jostain syystä omassa päässäni kuvittelin, että mulle tehdään mikroblading -kulmat. En tiedä edes miksi luulin niin, sillä olin nähnyt heidän Instagramissa kuvan laminoiduista kulmista ja kommentoinut juuri siihen kuvaan, että minunkin kulmat pitäisi saada kuntoon. Makea Helsingin väki on minulle tuttuja ja olenkin käynyt heillä jo pitkään ja siitä syystä pystyimme sopimaan ajoista Ig -viestillä.

Kun saavuin paikalle, alkoi Linda puhumaan kulmien laminoinnista, jolloin minulle selvisi, että olin ymmärtänyt väärin. Linda nauroi minulle, sillä he eivät edes tee microblading -kulmia. Samalla hän kiitti luottamuksesta, että olisin mennyt hänen asiakkaaksi näkemättä kuvia hänen aikaisemmista töistä.

En ole koskaan harkinnutkaan tekeväni laminointia kulmiini, sillä mielestäni minulla kasvaa liian vähän kulmakarvoja. Kulmien laminointi on kulmien kestomuotoilu. Kulmat asetetaan muotoon, jossa ne pysyvät pidemmän ajan. Nykyään on muotia hyvin ”pystyyn harjatut” ja tuuhean näköiset kulmat ja siitä syystä luulin, että minulle sitä ei pysty tekemään.

kulmien_laminointi

Sanoin Lindalle, että eihän minulle sitä voi tehdä, mutta Linda vastasi: voipas, I got you! 
Selvä, anna mennä vaan. Vastasin hänelle.
Olin kylläkin todella skeptinen, sillä olin ihan sata varma, ettei tästä tule mitään.

kulmien_laminointi

Samalla kun seurasin laminointi prosessia, aloin näkemään miten kulmista alkoi muotoutua kivan näköiset. Olin jo ihan innoissani, vaikka samalla Linda sanoi, etteivät ne ole valmiit vielä.

ennen ja jälkeen_kulmien_laminointi_makea_helsinki
Työn valmistuttua olin aivan ihmeissäni. Minun olemattomista kulmista oli saatu kauniit ja tuuheat! Kulmiin laitettiin aineitta, joka saa kulmat pysymään siinä asennossa, mihin ne harjataan. Aineen jälkeen kulmien päälle asetetaan kirkas muovinen laminointi liuska, joka auttaa kulmia pysymään harjatussa asennossa.

Laminoinnin jälkeen kulmani värjättiin, joka tehostaa kulmien muotoa ja tuuheutta. Voit katsoa @alonakuusisto Instagram stooristani ja kohokohdista miten kulmat tehtiin.

alona_kuusisto_kulmien_laminointi_2
Olin todella yllättynyt lopputuloksesta. Odotin jotain ihan muuta ja olin ehkä hieman kauhuissani. MUTTA, jumankauta nämä ovat upeat! Näyttää ihan siltä kun mulle olisi tehty microblading -kulmat. Eli tatuoitu kulmat, mutta ei! Nämä ovat minun omat! Kiitos Makea Helsinki!

Järjestän Instagram sivullani arvonnan, joka on voimassa 20.3.2020 saakka. Arvonnassa palkintona on sinulle ja ystävällesi kulmien laminointi. Arvo n.130€.
Voit osallistua arvontaan tästä:

View this post on Instagram

ARVONTA & Kaupallinen yhteistyö @makeahelsinki 🖤 Mietin pitkään, että voinko mennä hemmottelemaan itseäni tälläisenä aikana ja harkitsin varatun ajan perumista, kunnes luin yrittäjien päivityksiä -Ihmiset kertoivata, kuinka heidän yritykset ovat konkurssin partaalla, koska asiakkaat ovat peruneet tilauksiaan ja aikojaan. Nämä luettuani tajusin, että nyt jos koskaan on TÄRKEÄÄ käyttää yritysten palveluita, eikä missään nimessä perua niitä. 🆘 . Jos tämä aika ei ole vaikuttanut negatiivisesti tuloihisi, niin yritä käyttää pienyritysten palveluita, niin paljon kuin suinkin vain voit. . Olin tosiaan varannut ajan @makeahelsinki ja luulin, että minulle tehdään microbladin -kulmat. Kerron blogissa tarkemmin miksi luulin näin. 😀 Paikan päällä tajusinkin, että minulle tehdään laminoidut kulmakarvat. En ollut koskaan edes ajatellut, että minulle voi tehdä laminointia kulmiin, sillä minulla ei kasva kuin muutama karva siellä täällä. Sanoin Lindalle, että ei mulle voi tollasia tehdä, mutta hän sanoi: "Voipas, I got you" 😎 . Jumankauta miten väärässä olinkaan! Lopputulos oli ihan mieletön! Mun kulmakarvat näyttää nyt PAKSUILTA! Jos olisin tiennyt, että mun kulmista saa tälläiset, olisin tehnyt tämän jo kauan aikaa sitten! . Voit katsoa stoorista ja kohokohdista miten nämä kulmat tehtiin. . ARVONTA🟣 Osallistu arvontaan ja voit voittaa sinulle ja ystävällesi kulmien laminoinnin. Arvo n. 130€! Jos et uskalla käydä hoitolassa nyt, ei hätää -Palkinto on voimassa 6kk, joten pääset käyttämään voiton myöhemminkin. 🖤Kommentoi millä tavoin haluat tukea pienyrittäjiä ja kenet haluaisit viedä hemmotteluun Makea Helsinkiin. 🖤Seuraa @makeahelsinki ja @alonakuusisto -tilejä. . *Arvonta suoritetaan 20.3.2020. Instagram ei ole mukana arvonnassa. Loppuun tietoja palvelun hinnoista, jotka lupasin kertoa: 🔹Kulmien laminointi & värjäys nyt 44,80€ (norm. 64€) 🔹Kulmien laminointi ja ripsien kestotaivutus 30% alennuksella 22.3.3030 saakka. 🔹Ripsien kestotaivutus & värjäys norm. 89€, nyt 62€. 🔹Ripsien kestotaivutus ja kulmien laminointi yhteensä 91,70€(norm.131€) #kulmienlaminointi #kulmakarvat #makeahelsinki #kulmat #kauneus

A post shared by A L O N A K U U S I S T O (@alonakuusisto) on

Hinnat kestotaivutuksiin ja laminointiin:
-Kulmien laminointi & värjäys nyt 44,80€ (norm. 64€)
*Kulmien laminointi & ripsien kestotaivutus 30% alennuksella 22.3.3030 saakka.

-Ripsien kestotaivutus & värjäys norm. 89€ nyt vain 62€

-Ripsien kestotaivutus ja kulmien laminointi -paketti yhteensä vain 91,70€(norm. 131€)

Voit varata ajan ja tutustua heidän palveluihin lisää TÄSTÄ linkistä.

Jos tämä aika ei ole vaikuttanut sinun yritykseesi tai työhösi negatiivisesti, auta muita niin paljon kun vain voit. Jos et tiedä mitä tehdä, niin tässä pari esimerkkiä millä voit auttaa.
-Käytä pienten yritysten palveluja
-Tilaa ruokaa ravintoloista
-Käytä kauneus salonkien palveluita ja osta heiltä shamppoota tai muita kauneustuotteita
-Jos et halua liikkua paikoissa, osta heidän lahjakortteja
-Julkaise heistä SoMessa ja kannusta muita käyttämään yrityksen palveluita
-Auta ihan miten vain voit <3

Toivon kaikille jaksamista ja voimia vaikeina päivinä!

1

Vastaa